Kirjoittaja

Mä oon siis Poju tosi kova kolli Tampereelta ja toi toinen, joka on tunkenu ittensä tähän samaan pulinablogiin on mun hyvä kamuni Tiikeri ja se asuu tässä samassa talossa. Me ollaan yhessä todella hyvä tiimi jos Tiikeri vaan muistaa, että kuka on pomo täällä. Mä oon väritykseltäni kokonaan harmaa ja loukkaannun syvästi jos joku yrittää muuta väittää. Ikää on kertyny hurjat 8 vuotta. Oon toistaiseksi poikamies, mutta morsian on kyllä kiikarissa. Tiikeri puolestaan on tommonen pitkäkarvainen punatiikeripoika, vaikkei se oikeesti mikään punanen oo, mutta sen mielestä on hienoo sanoo niin. Ikää sillä on 4 vuotta ja risat . Se on ikäisekseen hirmu suuri, muakin paljon suurempi ja silläkin on jo tyttöystävä :) Meidän yhteinen harrastus on kesäisin reviirin tarkastus ja tipujen pongaus. Talvisin ei taas oikein huvita nenäänsä ulos laittaa, joten nukkumisen ja herkuttelun lisäksi ainoa liikuntamuoto on keskikehon rakennus. Mä luulen,että mä oon mamin lellikki ja Tiikeri taas on enemmän niinku ton isin kanssa hyvää pataa, mutta oon kyllä huomannu, että kantsii olla enempi mamin kaveri sillä siltä suunnalta ne herkut aina meille tupsahtaa. Meistä on tosi mukavaa jos joku tuttu tai tuntematon piipahtaa meidän blogissa ja jättää tassunjälkensä. 
|
13.11.2010 - 18:21
Ei vitsit, me saatiin ootella yli vuoden ennenku mami anto meille koneaikaa  Mutta se, että me ylipäätään päästiin koneelle ollenkaan johtu siitä, kun muutama meiän kamuista oli käyny täällä blogissa kyselemässä meitä niin kai mami sit helty, kun mekin siinä sit nau'uttiin 
Tää kirjottaminen on ihan vaan poikkeustapaus sano mami ja jää ainooksi eikä saada edes kommentteihin vastata jos nyt joku meiän kamuista enää muistaakaan meitä 
Sillon, kun viimeks kirjotettiin...Tai siis eihän Tiikeri mitään kirjota, kun ei se oo vieläkään oppinu ees aakkosia, niin oli jus ollu Tiikerin 5-vuotis synttärit ja nyt se on jo täyttäny jo yhen vuoden lisää. Ja entäs mää sitte olin sillon vielä 8 vuotias ja nyt oon jo 9 v. Ens keväänä vuosien taakka lisääntyy, kun täytän huikeet 10v.
Oikeesti mulla ei oo enää sellasta kirjottamisen fiilistä niinku ennen ja kai se mami sit oikeessa oli, kun pisti pisteen meiän kirjottamisille. Meillä on menny tää aika, kun ollaan oltu täältä pois niin aika lailla samaan tyyliin, ku aikasemminkin eli mä oon toiminu pomona ja Tiikeri on ollu uskollinen alamainen  Samat harrastuksetkin meillä on edelleen niinku syöminen, nukkuminen, syöminen ja reviirin tarkastus, mutta se nyt on jääny taas vähemmälle, kun on tulossa taas se tyhmä talvi ja mä en ainakaan tykkää yhtään olla sillon ulkona 
Niin onhan meillä vielä se rakkiki, mutta enpä mä paljoo oo sen höpinöitä jaksanu kuunnella ja enempi se onkin sitten Tiikerin kanssa hengaillu niinku nukkuen kylki kyljessä ja sillain.
Ei mua silti mikään vanhuus paina jos joku sattu sellasta epäileen ja ihan yhtä kepeesti nousee jalka niinku ennenki. Mami otti meistä eilen pari kuvaa, kun mua alko jotenkin ottaan Tiikerin typerä naama pattiin niin päätin antaa sille pienen opetuksen ja survasin pari hyvin suunnattua tälliä sen kuonoon  Mutta sehän ei oliskaan Tiikeri jos se olis jotain ymmärtäny, kun se suuttu siitä heti ja uskalsi käydä mun päälle, vaikka mä oon pomo  Kyllä mä sit lopulta laitoin sen ojennukseen ja niin oli Tiikeri sen koulutuksen jälkeen taas niin nöyrää poikaa.



Huomatkaa mun upee atleettivartaloni 
11.07.2009 - 19:04
Niin siis munhan on pitäny jo aikaa sitten kertoo parilla sanalla Tiikeristäkin jotain, kun kerta lupasin, mutta on vähän venähtäny pitkäks tää kirjotusten väli Meillä on ollu niin sairaan kiirettä eikä mamikaan oo ehtiny konetta avaan, ku se on maalannu jo pitkän aikaa..ei siis naamaansa vaan seiniä ja nimenomaan ulkoseiniä..
Ei sen puoleen etteikö maminkin naama tarttis hiukan jotain väriä pintaansa, mutta mami sanoo, ettei sen oo täällä kotona niin nuukaa 
Ai niin siitä Tiikeristähän mun piti kirjorttaa ja melkein jo unohdin koko asian... Tiikeri on taas yrittäny kunnostautua saalistamisessa, mutta mami on pari kertaa ehtiny lopettaa sen homman heti alkuunsa ja siitäkös Tiikeri tykkäs niin kyttyrää, että uhkas pakata laukkunsa ja lähtee nosteleen

Se Tiikerin eka myttyyn menny saalistushomma tapahtu sillon, ku mami oli maalaamassa ja Tiikeri tuli siihen mamin lähelle Rotanpoikanen suussa ja hetihän mami tiputti pensselinsä ja lähti jelppiin sitä rottaa, eikä Tiikeri ees tajunnu lähtee karkuun sen rotan kanssa vaan jäi töröttään tyhmänä paikalleen ja niin mami sai sit sen saaliin elävänä ämpäriin ja lähti viemään sitä johonkin kauemmaks turvaan  Hiukan me ihmeteltiin mamin touhuja, mutta ollaan saatu jo tottua noihin sen eläintensuojelujuttuihin...
EI Tiikeri siitä saaliin menetyksestä kauaa ollu suivaantunu ja hetken päästä sitä jo kaduttikin koko laukun pakkaamisoperaatio.

Hetken päästä Tiikeri oli jo oma tyhmä ittensä ja yritti mielistellä kaikin keinoin mitä osas..

Sit toinen juttu tapahtu yks ilta aika myöhään ja mami oli sillonkin asialla estämässä Tiikerin paistin saamista.. Mami oli lukemassa niitä typeriä länkkäreitään ennen nukkumaanmenoonsa ja ikkuna oli auki ja just sen ikkunan alta alko kuuluun hirveetä linnu räkätystä ja mamihan hyppää, ku jousi sängystä ylös ja juoksee yöpaitasillaan ulos... Ja sit mami löytää Tiikerin yhen puun juurelta ja sen puun alla on joku lentokyvytön linnunpoikanen, joka huutaa kauhuissaan kurkku suorana.. Niinpä mami sit nappaa Tiikerin kainaloonsa ja vie sen sisälle ja Tiikeri joutuu oleen koko yön sisällä, vaikka se käy vähän väliä kitisemässä ulko-ovella niin mami ei avaa sille ovee ennen aamua 

Sit mun täytyy kertoo vielä yks juttu, joka on aika nolo Tiikerin kannalta  Tiikeri oli nimittäin sillon, ku oli ne helteet niin tottunu kulkeen sisälle ja ulos keittiön ikkunasta ja sit, ku ne helteet loppu niin se ikkuna ei ollukkaan enää auki , mutta Tiikeri oli niin tyhmä tai sit sillä on huono näkö, ku se ei tajunnu ettei se ikkuna oo auki ja silti se hyppäs siihen ikkunaan ja rysähti sit sitä ikkunaa vasten, että mamikin pelästy, että kohta Tiikeri tulee raamit kaulassa keittiön pöydälle, mutta ei se ikkuna sit kuitenkaan menny rikki

Ollaan me silti oltu ulkona ihan sairaasti, vaikka ei enää ookkaan niin lämmin, ku aikasemmin, mutta ei se meitä oo paljoo haitannu.

14.06.2009 - 14:50
Ajattelin kirjotella jotain pientä, kun ei olla pitkään aikaan saatu mitään juttua aikaseks, eikä nytkään oikeestaan mitään tärkeetä kerrottavaa oo, kun meidän elämä on ollu niin tasasta taapertamista Me ollaan oltu ihan sairaasti ulkona ja ihan yötä myöten siitä asti, kun lumet lähti veke Pikipäin ollaan syömässä käyty ja otettu pienet päivätorkut ja sit taas on alkanu menojalka vipattaan..
Eilen, kun poikettiin murkinalle ja levättiinkin vähän niin mami sai loistavan idean omasta mielestään ja alko räpsiin meistä kuvia..Tai siis pääasiassa musta, kun mä en tykkää kuvaamisesta niin musta on sit vähemmän kuvia, ku Tiikeristä ja nyt piti kartuttaa mun kuvavarastoo 
Ekana mami häiritti mua siinä lepotauon aikana...(noi tummennetut sanat on sit linkkejä mun kuviin )

Ylöshän sitä oli noustava ja ajattelin sit alkaa puskeen mamia, mutta se väisteli aina, kun tulin liian lähelle kameraa 
Yritin näyttää niin söpöltä, ku osasin, mutta mami vaan jatko sitä räpsimistä..

Sit, kun en saanu siinä hetkenkään rauhaa niin lähin ulos ja uskokaa tai älkää niin mami lähti mun perään ja kuvas mua, kun kävin pissalla sen kukkapuskan juurella ja senkin, kun peittelin

Aloin jo hermostuun siihen mamin perässä hiihtämiseen ja menin piiloon yhen kuusen alle, mutta mami oikein kumartu ja lykkäs sen kameran sinnekki ja sillon mä sanoin sille pari valittua sanaa ja lähdin nosteleen..

Menin sit meiän varaston alle sellasesta salaluukusta josta vaan kissa mahtuu ja ajattelin ettei mami ainakaan sinne tuu, mutta sai se yhen kuvan musta otettua, kun se makas siinä maassa ja laitto sen kameran siitä salaluukusta sisään..ihan kahjo 

Tiikeriki olis halunnu, että laitan siitä jotain juttua ja pari kuvaaki, mutta luulen, että jätän sen toiseen kertaan, kun tässä nyt on jo ihan riittävästi kuvia ja juttua musta ja sehän on pääasia, ku oon kerta tän talon kingi 
14.10.2008 - 18:47
No voi kissan viikset, kun oltiin just kirjotettu pitkä postaus niin sit kaikki hävis, ku tuhka tuuleen ja nyt täytyy alottaa kaikki alusta :( Vaikka ei sen puoleen, että meillä mitään erikoista asiaa olis ollu, mutta ajateltiin nyt muutama rivi kirjotella ;) Pikkusen mua taas äsken hävetti, kun mami alko meneen sillä tyhmällä pallollaan, niin tulin sit koneelle, kun se oli varmaan vahingossa unohtunu auki ;) Mulla oli viikonloppuna taas ulkoruokintakausi meneillään, ku meillä oli vieraita ja sit viä sellanen pikkuipana jäi meille yöks ja mä, ku oon sellanen pikkusen ujo poika vieraitten seurassa niin en sit viiittiny alkaa itteeni rääkkään vaan painuin ihan suosista ulos ;) No kävin mä yöllä mamin vieressä nukkumassa jonkin aikaa, mutta lähin hyvissä ajoin ennen aamun sarastusta lätkimään ennenkuin se pikkuipana herää :) Tiikeri taas ei oo moksiskaan, vaikka olis enemmänkin porukkaa, kun se on sellanen mielistelijä, että mua joskus oikein hävettää, ku se tunkee melkein ihmisten suuhun :o Mamin kertoman mukaan se pikkuipana tykkäs Tiikeristä ja makailikin Tiikerin vieressä ja katteli sen suuria tassuja ja varpaita, mutta eihän se oo mikään ihme, kun sen pikkuipanan kotona on just ne kaks kaljua kissaa, joitten nimetkin on nyt saatu selville, eli se isompi on Isla ja se pienempi on Sasha. Niin, että onhan siinä jonkin verran eroo sen pikkupojan silmille, kattella kissaa jolla on kunnon turkki, ku sellasta jolta se puuttuu kokonaan ja onhan Tiikeri alunperin ollu niitten kissa ;) Sit me ollaan saatu yks koirakamukin tohon kamulistaan ja pari ihmiskamuakin on ilmaantunu ja varmaan just sen takia, kun me ollaan niin cooleja katteja :) Eipä tässä sit muuta, mutta jos jotakuta kiinnostaa se miten meillä nykyään menee ton rakin kanssa niin voin kertoo, että ollaan sopeuduttu jopa niin hyvin, että löhötään kaikki kolme samassa sängyssäkin :o Eikä meillä enää oo ollu mitään kärhämääkään toistemme kanssa, vaikka en kyllä olis ikinä uskonu, että tuun koskaan hyväksyyn sitä rakkia porukkaan, mutta se on sellanen nynny luonne, niin en sit viittiny alkaa sitä sorsiin ja, kun sekään ei kerta meitä kiusaa niin eiks sillon oo kaikki ok ;) Pistin ton Tiikerin pesuhommiin :D  
27.08.2008 - 13:37
Oli oikeestaan ihan pakko tulla laittaan tää kirjotus, kun me saatiin yks aika siisti kommentti noilta 'ylpeilijöiden vihaajilta' jos vielä muistatte keitä ne on... No siis meiän puolelta tää juttu saa olla loppuunkäsitelty, eikä me olla ees pahemmin välitetty niitten hölmöilyistä, vaikka saatiinkin sillon omasta mielestämme haukut ihan syyttä suotta, mutta sehän toi meille vaan paljon lukijoita :) Tollasen kommentin ne 'ylpeilijöiden vihaajat' meille jätti pyydämme anteeksi tästä kaikesta typerästä... ollaan kateellisia teille. munsta noi poju ja tiikeri ja viivi ja ne on ihania! antakaa anteeksi. tämä koskee sydämiämme liikaa.... olkaa niin kilttejä !
Niin, että kai me sit annetaan niille anteeks, kun ne kerta noin nätisti pyytää ;)

30.06.2008 - 20:21
Vaikka me ollaankin vielä kesälomalla niin kirjotetaan nyt pari riviä, kun satuttiin oleen sisällä ja kone oli sopivasti auki :)
Ei meille mitään erikoista kuulu, eikä siks oo ollu mitään kerrottavaakaan paitsi, että meiän mami on ollu kipeenä jo yli kaks viikkoo ja kai sillä on joku keuhkoputkentulehdus vai olikse joku keuhkopöhö..no sama asia se kai on ;)
Syy miks me oikeestaan kirjotettiin on se, että me saatiin tonne yhteen vanhaan postaukseen tosi vihamielinen kommentti, jossa meiät haukuttiin lyttyyn, mutta ei me siitä oikeestaan paljokaan välitetty, kun me ollaan kuiteski niin hyviä tyyppejä ja muuteski, että ainahan niitä kadehtijoita näin komeille kolleiile löytyy :D
Me laitetaan se kommentti tähän, kun luvattiin se sille tyypille :) Me ei oikein ymmärretty kaikkee tosta kirjotuksesta, niinku toikin, että me muka ylpeiltäis lemmikeillämme....eihän meillä mitään lemmikkejä oo :o
Se onkin oikein innokas kommentoija, kun uutta kommenttia pukkaa niin, ettei keritä ees lukeen sitä mukaa :D Lisää tulee ja moneen kertaan....täähän on jopa hauskaa ;)
Ylpeiliöiden vihaajat - ootte vähä tyhmiä te ylpeilette lemmikeillänne, aika tyhmää jotai "misu on tiikerin kulta" ja se viivi on mun kullanmuru. ja se mä oon poju siis tosi kova kolli. siis ihan tyhmää!!!!!!!!! `;(ja toi tiikeri perintö prinssi! ja musta yhessä kuvassa poju on aika pulska. lopettaisitte ton ylpeilyn . tyhmät kissat.tykkään muista kissoista mutta en teidän tyhmistä.-
Se tyyppi haluais varmaan nähdä musta jonku pulskan kuvan, mutta ei mulla nyt oo mitään uusia kuvia, kun toi mami potee niin ei sekään oo mitään kuvannu..
Sit me laitetaan sille tyypille linkki tonne Lokikollikisaan, että se voi käydä ihailemassa niitä muitakin osallistuja, ettei tarvi tyytyä vaan Tiikerin ihailemiseen ;)
Vähänks mä oon taas komee noissa kuvissa, mutta eihän musta rumia kuvia saakkaan ;)

Tiikeri kesäturkissaaan

31.03.2008 - 19:40
Siis voitteko uskoo, että nyt, kun toi meiän rakki täyttää 1v. niin sille tehtiin kakku, vaikka ei se nyt sillain mikään erikoinen kakku ees ollu, mutta kuitenkin :o Ja varmaan se tyhmä huomenna retostelee blogissaan niistä synttäreistään ja yrittää olla polleeta poikaa... Eipäs oo meille koskaan tehty minkäännäköstä kakkua oli sitten synttärit tai nimpparit :( Sit me ollaan naurettu ittemme kipeiks, kun kuultiin, että se rakki menee kouluun :D :D Mitähän se tyhmä siellä luulee oppivansa ja vähä kummalliseks asian tekee se, että se koulu on sellasessa paikassa missä hevoset juoksee...siis luuleeks mami, että Topi on muka joku hevonen :o Muuten meillä sulaa noi lumet hurjaa vauhtia pois ja kohta varmaan voidaan alkaa oleen ulkonakin sillain niinku ennenvanhaan :) Me ei olla oikeestaan koko talvena oleiltu ulkona melkein yhtään mitä nyt pikasesti käyty ja tultu heti takasin ja siitäkös meiän iskä on saanu vettä myllyynsä ja se on nimitelly meitä kaikilla vähemmän mairittelevilla nimillä, mutta onneks mami on ollu meiän puolella kuten yleensäkin ;) Tolle koiran kakullekki me naurettiin, vaikka toisaalta kyllä hiukan harmittikin, mutta ei me sitä sille rakille näytetty, ettei se olis päässy leuhkiin ja oleen vahingonilonen ;) Tiikeri kävi vähä lipasemassa sitä kakkua, muttei se tykänny siitä...  Mä tyydyin katteleeen sitä touhua turvallisen välimatkan päästä ;) 
11.03.2008 - 11:02
Tänään se lehti sitten tuli :) Ja nyt voidaan paljastaa sekin, että mikä lehti se on ja se on Koululainen..
Me ei osattu skannata sitä juttua niin otettiin sit valokuva siitä ja ton jutun näkee hiukan suurempana tosta linkistä ja on sen linkki tossa oikeen puolen laatikossakin tossa samassa missä on noi linkit meiän kuviin ym. Se teksti on aika pientä siltikin, mutta Zoomatkaa isommaks jos kiinostaa ;) Jos nyt suoraan sanon niin aika vaatimaton toi koko juttu ja noi pari kissaa tossa niin ne ei oo Tiikerin kuvia vaan ihan joku outo katti, joka on kyllä Tiikerin värinen, mutta lyhytkarvasta mallia :o 
02.02.2008 - 09:43
Vitsit, että meille on tullu talvi ja siitä me ei tykätä yhtään :( Lunta on satanu parina päivänä aika reilusti ja siitä me ei olis kyllä välitetty yhtään.. Me ollaan tultu sellasiks, että ekana pyydetään ulos ja sit, ku mami tulee avaan oven niin laitetaan vaan pää ulos siitä ovesta ja tarkastellaan, että miltä niinku maisema näyttää ja onko vihollisia näkyvillä ;) Sit, ku mami alkaa hermoileen sen oven kanssa niin saatetaan joko vetäytyä takas sisälle tai mennä pikkusen enemmän ulos, mutta ei kuitenkaan kokonaan vaan sillain, että ainaski häntä jää sisäpuolelle niinku varmuuden vuoksi, että vielä on mahdollisuus palata takasin jos näkyy jotain tavallisuudesta poikkeevaa :) Mutta siinä häntävaiheessa yleensä tapahtuu se pahin eli mami ottaa sen jalkatyöskentelyn avuks ja ohjaa sen hännän pois siitä oven välistä ja länttää sit oven kiinni ja siinä sitä meikäpoika istuu rappusilla äimänkäkenä :o Eiks ookki törkeetä käytöstä ja vielä mamilta... Tommonen käytös kyllä sopis meiän iskälle, kun se muutenki valittaa meiän laiskuudesta, hyödyttömyydestä ja läskistymisestä, mutta että mamiki menee tohon samaan, sitä on niin vaikee uskoo :o No ei se kuitenkaan meitä sinne kauaks aikaa jätä ja se selittää sitä tekoaan sillä, että meiän täytyy siks käydä ulkona, ettei vallan unohdettais, että sellanenkin paikka on olemassa... Siis eikse tajua, että me halutaan olla talvet sisällä ja kesät pihalla niin yksikertasta se on ;) Vaikka kyllä me ollaan oltu joskus ulkona ihan mielelläänkin ja leikitään rosvoo ja poliisia tua lumihangessa, mutta jotenki toi löhööminen tuntuu mukavemmalta, kuin joku liikunta missä vaan hengästyy ja tulee hiki ;) Ja pitäähän meidän hoitaa näitä ystävyyssuhteitakin täällä netissä, ettei keritä yhtämittaa turhanpäiten ulkona juokseen :) Meille ei oo tapahtunu paljo mitään jännää paitsi, että Topia kävi yks naiskoira tapaamassa ja Topi pelkäs sitä aluks...Tyhmä :D Sit Tiikeri suuttu mamille yks päivä ja raapi ja puri sen käsiä, kun mami harjas sen pörröturkkia ja Tiikeri ei voi sietää harjaamista, joka taas mun mielestä on melkein parasta mitä tiän...heti syömisen jälkeen :) Sit mami suuttu Tiikerille siitä puremisesta ja raapimisesta ja sano sille, että ellei se suostu harjaamiseen niin mami ajaa sen turkin kokonaan pois, kun siihen tulee takkuja jos ei harjaa ja sit mami näytti jonku kissan kuvaa jostain eläihoitolan sivuilta, että miltä sellanen kalju kissa näyttää ja vähänkö nauroin kippurassa, kun kuvittelin Tiikeriä tossa kävelemässä sen näkösenä :D Mutta sit varmaan Tiikerin ei tarttis mennä uloskaan tai ainaski sen pitäs laittaa villapaita päälle, joka on kans yhtä naurettavaa :D Mulla on muuten kauhee ikävä Viiviä ja eilen, kun oikein suuri ikävä taas yllätti niin mun oli pakko käydä kattelemassa sen kuvia ja huokailin miten ihana se onkaan <3 Kattokaa ny, kuinka sulonen se ollu heti pienestä pitäen <3 mun kultamussukka <3 
05.01.2008 - 09:43
Ei meille oo tapahtunu oikeestaan mitään mainittavaa ja kaikki on menny niitä samoja vanhoja latuja :) Meillä on ollu melkein 10 astetta pakkasta ja ollaan jätetty suosilla ulkoilut ihan minimiin ja siitäkös iskä on sitten saanu vettä puhemyllyynsä ja se on haukkunu meitä laiskoiks ja hyödyttömiks kissoiks :o Mutta onneks mami tuli siihen väliin pelastaan meiät pahemmalta haukkumiselta ja sano, että se tykkääki sellasista kissoista, jotka vaan löhöö, eikä juokse ulkona esim. lintujen perässä ;) No ollaan me sen verran ulkona käyty, että ollaan saatu asiamme toimitettua ja sitten mami on ollukki jo ovella huutelemassa meitä sisälle, että aika hyvä palvelu meiän mielestä, kun ei tarvi töitäkään tehdä ruokansa eteen :) Mä oon monta kertaa aatellu sitä, että kuinkahan kurjaa mulla olis nyt jos en olis uskaltanu tulla ollenkaan sisälle ton koiran takia niinkuin mulle meinas käydä, mutta onneks mä sitten rohkasin mieleni, tulin sisälle ja näytin heti kaapin paikan sille rakille :) Kattokaas kamut, kun löysin hyvän ja pehmosen patjan ittelleni :D Tiikeri ei kyllä oikein tykänny, ku rojahdin tohon sen naaman päälle ja se sano, ettei se saa hengitettyä, mutta se ei mua kyllä yhtään kiinnostanu ;)  Tossa mä sit heräsin siihen, kun mami räiski sillä kamerallaan :( Oonpas mä muuten ihan eri värinen täs kuvas, ku nois muissa, mutta en mä oikeesti noin vaaleen harmaa oo, että mamin valokuvaustaitoihin sitten lankee tästäkin kiitos ;) Kukahan opettais sille, että siinä kamerassa on muitakin säätöjä, kuin se yks ja ainoo mitä se osaa käyttää :D :D  Niin ja tästäkin on sitten kehkeytyny aika paljon polemiikkiä, kun toi Tiikeri rohnottaa melkein aina tossa työtasolla ja mamihan on tullu jo melkein immuuniks tolle, ettei se niinku enää ees huomaa, vaikka Tiikeri oliski tossa, mutta iskä kyllä huomaa ja sitten mami joutuu taas puolusteleen meitä ja yleensä mami voittaa, kun se puhuu enemmän ja nopeempaa niin, ettei iskä saa suunvuoroo ;) Vaikka kyllä mamiakin ihan selvästi risoo se, kun Tiikeri on tossa työtasolla levittämässä karvojaan, ja se onki vaan niinku periaatteesta eri mieltä iskän kanssa :) 
01.01.2008 - 10:00
Aattelin kirjottaa pari riviä, että saa noi jouluaiheist kirjotukset pois tosta silmistä ;) Meitä ei paljoo hetkauttanu se rakettien ammuskelu, kun ei oikeestaan ihan lähellä ammuttu niitä inhottavia paukkuja, kuin yhen kerran ja sillonkaan mä en välittäny mitään vaan koisin tuolissani, mutta Tiikeri säikähti pahemman kerran...hah vieläki naurattaa, kun muistelen sitä :D Tiikeri tuli joulun aikaan ihan hulluks kinkun perään ja nyt se on kulkenu viikon verran mamin perässä, kun se yrittää, että mami antais sille pari palaa ja kyllä se on antanukki ja sitä paitsi meillä on niin kiva iskä, että se kävi ostamassa meille jo ytoisen kinkun, kun se söi vahingossa itte kokonaan sen edellisen mikä oli jouluna ja mami ehti vaan pikkusen varastaan siitä meille :o Niin ja siis eilen Tiikeri meni sit keittiön pöydälle, vaikka se on ankarasti kielletty, eikä mami huomannu sitä, kun sillä oli niin tärkeetä tekemistä eli istua koneella ;) Tiikeri luuli, että siinä pöydällä olis sitä kinkkua ja se vois käydä salaa nappaamassa palasen, mutta ei siä mitään kinkkua ollu ja sit samassa pamahti raketti ja Tiikeri säikähti niin, että se putos siitä pöydältä ja yrirri takertua pöytäliinaan, mutta sekin tuli alas ja sen mukana putos mamin kynttiläasetelma, pari joulukukkaa, kynttelikkö ja oli siinä jotain astioitaki ja voitte kuvitella, että se meteli oli kauhee :o Mamiki pääsi äkkiä siitä koneeltaan ylös, kun sekin säikähti ja ryntäs ḱeittiöön ja päästeli suustaan kaikkee painokelvotonta, mutta ei siä enää Tiikeriä ollu, kun se juoksi salamana iskän 'toimistoon' turvaan ja kyllä mäkin kävin kääntymässä sängyn alla ;) Kakista eniten niitä raketteja pelkäs Topi, kun se ei niitä ennen kuullu niin se ei ymmärtäny, että mikä se semmonen ääni on ja se pelkäs niin, ettei se uskaltanu käydä kunnolla ees pissallakaa :o Ei meitä toi uusi vuosi kiinnosta yhtään sen enempää, ku meiän mamiakaan eli ei paljo ollenkaan... Ainoo hyvä puoli siinä on se, että kesää kohti mennään :) Mamia se kuitenki näytti kiinnostavan sen verran, että se päätti lähtee vähä ennen vuoden vaihtumista autoajelulle ja takasin se tuli sitten, kun vuosi oli jo vaihtunu ja se leuhkiki olleensa kauan pois, kun lähti vuonna 2007 ja palas 2008, mutta siitä mikä se syy siihen ajeluun oli niin sen se kertoo itte omassa blogissaan :) Kaikille kamuille kiitokset uuden vuoden toivotuksista ja mun Viiville erityisesti, ku siltä ja koko niitten porukalta tuli oikein tommonen sähkönen kortti
Me ollaan oltu aika laiskoja, eikä olla oltu paljoo töissäkään joulun jälkeen, eikä kyllä sitä ennenkään :) Pääasiassa ollaan vaan löhötty :)

No on me sentään joskus vähän otettu matsejakin, mutta ei mitään liian rankkoja, ettei tuu hiki :) 
08.12.2007 - 11:30
Kamujen blogeissa näyttää järjestään olevan joku sellanen toivomuslista Joulupukille, mutta me ei olla koskaan sellasta tehty, eikä tehdä nytkään, kun ei me uskota minkään Joulupukin olemassaoloon ja toiseks, ku me ei tarvita mitään ja jos tarvitaan niin saadaan se kyllä ilman Joulupukkiaki meinaan mamilta ;) Vähä meitä jännittää se, kun iskä haluaa tuoda oikeen kuusen sisälle sit jouluna tai siis onhan se ollu meillä joka ikinen joulu, mutta nyt siihen meiän jännitykseen on syykin ja se on toi Topi, kun mami sen keksi, että se Topi saattaa luulla sitä kuusta omaksi 'postipuukseen' ja saattaa käydä nostamassa jalkaansa sen puun oksille :D Joo ei ymmärretty, että miten nyt joku koira saa nostettua jalkansa puuhun, kun eihän ne muuteskaan kiipeile puussa, mutta mami selitti, että koirat tekee muutaki sillon, kun ne nostaa sitä koipeensa, muttei se selittäny tarkemmin, että mitä se muu sit olis :o No mami lohduttautuu sillä, että sitte se saa siitä koiven nostamisesta hyvän syyn heittää se kuusi pihalle, kun se ei nimittäin haluais mitään puita sisälle tilaa viemään, kun aina sillon pitää järkätä meiän nojatuolitki uuteen paikkaan, että se kuusen rohjake mahtuis johki nurkkaan ja mamilta menee sit taas tänäki jouluna hermot :o Mutta se joulussa on hyvä asia, että sillon saadaan enemmän herkkuja, kuin tavallisesti, vaikka nyt mami on alkanu sanoon, että meidän osalta alkaa olla herkkujen saanti loppu, kun muka me ollaan läskistytty :o Ja on mami muutaki valittanu meistä, kuten että me ei enää harrasteta liikuntaa juuri nimeksikään vaan löhötään sisällä yötä päivää, mitä ny pisulla käydään ulkona ja sit taas tullaan koisiin ;) Siitä tuliki mieleeni yks juttu, kun mami ja iskän nenään alko yks päivä lemuaan niinku viemäri tai joku sellanen ja ne etti sitä hajun aiheuttajaa nenä pitkällä, eikä löytäny niin sit ne alko epäileen, että niitten viemäriputki on menny rikki :o Mutta sitten taas kerran mamilla kävi älynväläys ja se meni sinne meiän huoneeseen, joka me saatiin käyttöömme joskus kesällä ja jossa ei olla juurikaan viime aikoina käyty :) Niin siis mami alko epäileen meitä sen lemun aiheuttajiks ja se oli muuten oikeessa... Oltiin nimittäin käyty hiekkiksellä siä meiän huoneessa, ku sinne kerta sellanen oli meille laitettu, mutta mami sano, että se oli vaan hätätapauksien varalle :o Niin mikähän meillä sit oli muu, ku hätätapaus kysyn vaan ja ulos ei viittitty mennä, kun siä on satanu vettä melkein joka päivä tai jopa luntaki :o Mami vähä motkotti meille, kun ollaan muka laiskoja ja ettei olla hiekkiksellä käyty sitten pentuaikojen ja nyt isoina ukkoinako me aletaan sisävessaa käyttään.. Oks mulla muka jotain ylimäärästä keskikehossa :o Omasta mielestäni mulla on lihaksikas ja huippuunsa trimmattu vartalo :) Entäs Tiikeri sitten, onks sillä muka läskiä??  Ja sitä paitsi kyllä mä ainaski oon harrastanu liikuntaa..Oon esimerkiks näpytelly ihan sikana tota tietsikkaa ja se jos mikä vaatii energiaa ;)  Ja Tiikeriki on kyllä tarkkaillu painoonsa :) 
04.12.2007 - 21:06
Apua mihin meiän kaikki värit ja osa kuvistakin on täältä kadonnu?? Vuodatuksen kuvagalleriassakin on suurimassa osassa meiän kuvista vaan pelkkä ruksi ja vaan viimeks laitetut kuvat näkyy siellä :( Tää sama tilanne on meiän Topinkin blogissa ja mami repii hiuksiaan ja sadattelee.. Onko kellään muulla samoja ongelmia vai ollaanks me ainoita ?
5.12 Edit/ nyt on kaikki korjaantunu ja ollaan saatu takasin tää meiän rakas vihree pohja :)
27.11.2007 - 18:40
Mekin laitetaan tää ilmotus meidän blogiin, ku Viivi kerta käski ;) Me toivotaan, että mahdollisimman moni tytsy huomais tän ja ilmottautuis kisaamaan, että meillä kolleilla olis sit niinku hiukan silmänruokaa :) Lokilikka 2008 -kilpailun yksityiskohtia aletaan pikkuhiljaa hioon. Alustavan ilmottautumisen voit jättää jo nyt kommenttilootaan, mialummin loki-, kotisivu-, tai sähköpostiosottees kanssa (toi viimeks mainittuhan ei tuu muuta kun vaalilautakunnan näkyviin), jotta voidaan ottaa yhteyttä sit ku ilmottautuminen alkaa. Jos nyt jostain kumman syystä sen itte unohdat. Alustavan ilmottautumisen voit jättää jo nyt tähän Lokilikat-lokin kommenttilootaan, mialummin loki-, kotisivu-, tai sähköpostiosottees kanssa (toi viimeks mainittuhan ei tuu muuta kun vaalilautakunnan näkyviin), jotta voidaan ottaa yhteyttä sit ku ilmottautuminen alkaa. Jos nyt jostain kumman syystä sen itte unohdat. Varsinainen ilmottautuminen alkaa joulu-tammikuussa ja viimestään tammikuun pualessa välissä alkaa äänestys. Ihan ninku missikisoissa yleensäkin. Käy siis heti lisäämässä tää Lokilikat loki suasikkeihis, ettet vaan missaa kilpailua. Nyt sitten ne kaikki harmaat liikkeelle ja vinkkejä järjestävälle taholle. Mitä tiatoja osallistujista vois antaa/mitata ? Vertaa Lokikolli -kilpailuun. Niin poikien, kuin tyttöjenkin vinkit huomioidaan. Sitten vaan sana kiärtään... 
25.11.2007 - 15:36
Lokikolli 2007 on sitten valittu ja voittajaksi selviytyi Max
:) Onnittelut pojalle ! Tiikeri tuli jaetulle kakkossijalle Jimin kanssa ja niistä tuli sit Maxin perintöprinssejä :)  Mullaki meni ihan mukavasti eli sain pisteitä kasaan peräti 16 kpl. Mieleenpainuvin perustelu mikä musta annettiin niin oli: kissauniversumin Richard Gere ja sen anto semmonen, ku Rouvan Klaani.. :) Ja me kiitetään kaikkia jotka kävi antamassa meille kallisarvosen äänensä :) Tänään me ollaan oltu vaan sisällä ja pääasiassa nukuttu, kun melkein koko päivän on satanu lunta niin ei olla haluttu mennä ulos :( Toivottavasti alkais sataan vettä, että menis taas toi lumi pois ;) Tossa Tiikeri on vähä yllättyneen näkönen, kun se kuuli olevansa perintöprinssi..  Kyllä se vähän aikaa jakso riehuakki siitä tittelistään, mutta sit se oikas ittensä tommoseen laatikkoon, jonka koira oli repiny melkein kokonaan...hyvin se silti Tiikerille kelpas :D  Tossa me löhötään iskän kanssa sängyllä ja mä käperryin tollain sen kainaloon...  Tossa me pojat sit taas vaihteeksi löhötään kaksistaan.. 
16.11.2007 - 09:44
Mä tulin vaan kertoon, että nyt on sit lopultakin homma hanskassa ja toi meiän rakki tietää, että kuka täällä on pomo :) Oon vähän kouluttanu sitä, kun se ei oikein aluks uskonu, että mun lähelle ei oo hyvä tulla sen terveyden kannalta katsottuna ja se vaan tunkes ihan kiinni mun turkkiin niin näytin sille vähän millaset kynnet mulla on ja, vaikka se ei mitään tehnykkään niin mä tein semmosia hyökkäyksiä sitä kohti niin rakki ryntäs häntä koipien välissä mamille vinkuun :D Nyt se sit kiertää meitsin kaukaa, kun tullaan vastakkain, kun mähän en sen eessä ala pokkuroimaan ja, kun kerta mamikin on sanonu mulle, että mä voin näyttää sille pari kynsitemppua niin sit se niinku oppis siitä oleen alamainen mulle ja niin sitte tapahtuikin :) Tossa todiste jos ette usko..Huomaatteko ton piskin hyvin varautuneen olemuksen, kun venyttelen tossa sen nokan edessä ;)  Tossa mun ei tarttenu, ku vilkasta siihen päin niin se meni heti tollain maahan ja vikisi, kai se pyysi armoo etten alkais käsitteleen sitä :) 
30.09.2007 - 20:08
Tämmösillä hakusanoilla meiän blogiin on tultu :D
- synttäriruno - synttärit runo - taavi punkka - hassut kissat - hassut kissat. - koira nukkuu hangessa - syntt%c3%a4rionnittelut - synttäriruno lapselle - tiikeri - 5v synttäriruno - hassumassu - hassut kuvat - kivoja lausahduksia - mamie haisée - muistovärssyt - pohjakuva - poikamies blogi - poikamies runo - poju photobucket - synttäriruno pikkupojalle
20.09.2007 - 09:34
Jee mä uskallan jo, vaikka mitä :) Siis toi tarkottaa sitä, että mä uskallan melkeinpä kulkee täällä sisällä ihan niinkuin ennenki.. Ja se rakki siis oikeesti pelkää mua ja jos me tullaan vastakkain niin se on se koira, joka väistää mua, enkä mä sitä :) Pari kertaa, ku oon sähissy sille oikein voimakkaasti niin muuta ei oo tarttenu ja sen jälkeen se on ollu ojennuksessa ja niin sanotusti mun tassun alla ;) Tossa mä uskallan löhötä takan edessä ja se rakki ei uskalla tulla ottaan ees tota kumikanaansa tosta mun vierestä, ku se pelkää, että mä revin siltä silmät päästä :D  Tossa mä sit uskallan taas harrastaa mun lempipuuhaani eli istua ikkunalla :) 
16.09.2007 - 10:43
Semmosta vaan tulin kertoon, kun jotkut kamut on kyselly, että oonks mä nyt joutunu sit vallan sisäkissaks, kun jotain viikko sitten mami raahas mut väkisin sisälle ja se uhkas etten pääse ulos ennenkuin oon tottunu tohon Topiin... No eihän se juttu mennykkään niinkuin mami oli sen aatellu vaan häippäsin heti seuraavana päivänä ulos :D Mutta totuin kuitenki siihen rakkiin sen verran, että oon tullu joka päivä sisälle ihan vapaaehtosesti ;) Voitte siis kuvitella kuinka ilonen mami on, kun musta on nyt tullu rohkee poika, ja tiätteks, ettei se koira oo ees uskaltanu tulla mun lähelle, kun mami vähä örähtää niin se koira tietää siitä heti, että mä oon rauhotettua riistaa :) Ja muistatteks sitä, kun mami järkkäs meille sitä huonetta sinne yläkertaan... Hah, me ei olla käytykään siä, vaikka sinne on ovi auki, että voitais mennä sinne koska vaan niin ei olla menty :D Siis kyllähän me ollaan yläkerrassa käyty montaki kertaa, mutta mä oon käyny nukkumassa iskän nojatuolissa siä sen toimistossa ja Tiikeri on koisinu sen teini-ikäsen sängyssä :) Mutta miks me mentäis sinne yhteen huoneeseen nyt, kun meitä ei päästetty sinne sillon, kun oltais haluttu, siis sillon, kun siä viä oli niitä jyrsijöitä ;) Edit/... Klo. 1935Jos jotakuta kiinnostaa niin tulin just taas sisälle ja melkein nenätettiin Topin kanssa, kun se meni siinä samassa ovenavauksessa iltalenkilleen, enkä ees sähissy sille :o Mami teki just takkaan valkeen ja mä meen nyt maate siihen takan eteen niinkuin ennenvanhaan ;) Ja voi olla, että jään yöksi sisälle mamin viekkuun, mutta en oo viä päättäny asiaa... Vähänkö muuten mami on antanu mulle herkkuruokia ja meitsi on ahminu kupunsa täyteen ja tietty mä oon käyttäny tilaisuuden hyväkseni, kun kerta tarjotaan :) Tossa pari kuvaa musta sisällä ja noi kuvat on tänä aamuna otettuja ;)  Tossa mä taas mouruan takas ulos...  Tossa samaa, ku edelläki.. Vähänkö mami nauro tolle mun ilmeelle :o 
09.09.2007 - 08:37
Niin siis nyt on eka yö vangittuna kissana mulla takana ja mä nyt kerron parilla sanalla millasta mulla oli ;) Eilen illalla mä jo uskalsin tulla pois sieltä yläkerran portailta, mutta en mä sinne mamin värkkäämään huoneeseen menny , itseasiassa en ees käyny siä ja tuskin meenkään, kun ei vähempää vois kiinnostaa ;) Mä siis tulin sieltä poirtaolta ekaks makkariin ja makailin iskän ja mamin tyynyillä vuorotellen ja sit illemmalla menin Tiikerin kanssa vierekkäin samaan nojatuoliin koisiin, eikä se koira tullu lähellekään mua, kun murisin sille heti, kun näin sen ja se niinku hiukan pelkäs mua ja oleili pääasiassa eteisessä ihan vapaaehtosesti :) Mutta kyllä mä vähän väliä muistin silti mouruta, että jos siitä olis ollu apua, mutta ei ollu :( Sit, kun mami tuli nukkuun niin mä olin jo valmiina siä sängyssä oottamassa sitä ja olin sillain kaula pitkällä vastassa, että oltais puskettu toisiamme ja mehän sit puskettiin ja vähänkö mua halattiin <3 Sit mami veti taas sen länkkärinsä esiin ja alko lukeen, mutta mä häirittin parhaani mukaan kulkemalla edes takasin sen pään yli ja tulemalla välillä siihen sen länkkärin päälle maate ja haleja ja lässytystä tuli roppakaupalla :) Nukuinkin siinä mamin tyynyllä jonkun aikaa, kun mami luki ja sit, kun se lakkas lukemasta ja sanmmutti valot niin alotin uudestaan sen marssimisen mistä oon joskus aikasemminkin kertonu ja oikasin sit lopulta siihen mamin viereen, mutta se oli jostain kumman syystä vieny oman tyynynsä pois, että oli vaan yks tyyny :o Mutta jos mami kerta tykkää nukkua ilman tyynyä niin sit nukkuu ;) Mami käänsi mulle selkänsä, kun se pelkäs, että mä saatan raapasta sitä naamaan niin sit aloin antaan sen päänahkaan semmosta akupunktiohierontaa, vaikka jotain se ynisi, että ei tarttis, mutta olin niin mielissäni viä siinä vaiheessa etten kuunnellu mitään sen höpinöitä :) Heräsin yöllä monta kertaa ja muistin alkaa muutaman kerran mouruaan oikein kunnolla ja sit kerra tuli se koira siihen mami sängyn viereen ja nousi kahelle jalalle ja laitto etutassut mamin sänkyyn, kun se halus mennä pissalle niin sitä se tuli kertoon.. Mutta vähäkö säikähdin, kun sen rakin naama tuli ihan siihen mun kohdalle ja pomppasin oikein ilmaan ja päästin hirveen rääkäsyn ja sähisin ja murisin sille ja se tietty pelästy mua ja meni heti pois makkarista ja mami lähti pissattaan sitä ja ajattelin mennä siinä samassa ovenavauksessa kans ulos, mutta arvakkaa pääsinkö :( Rauhotuin sitten, kun mami tuli takasin ja silitteli mua ja se koiraki meni omaan petiinsä.. Tossa mut on just raahattu sisälle ja näytän sille rakille, että osaan mäkin olla pelottavan näkönen ;)  Tässä mulla on mourunta meneillään  Sit, kun en päässy ulos niin näytin myrtsiä naamaa :( 
08.09.2007 - 11:10
Nimittäin se mitä mami on koko kesän uhkaillut :o Eli se tuli tänä aamuna mun 'kesämökkiini' ja silitteli mua ja sit, kun en osannu yhtään varoo niin se tempas mut syliinsä ja lähti raahaan mua sisälle ja olin tapahtuneesta niin äimänkäkenä etten ymmärtäny laittaa yhtään edes hanttiin :( Sit, ku päästiin sisälle niin eikös siä oo heti se hirviökoira kyyläämässä eteisen ovella, mutta mami laitto mut siihen yläkertaan vieville portaille ettei mun tarttenu ohittaa sitä rakkia ja sit se rakki meniki onneks ulos.. Mutta en kyllä yhtään tykkää tästä järjestelystä ja oon mourunnu melkein koko ajan ja mikä kauheinta mami sanoo, että joudun oleen sisäkissana niin kauan kunnes tuun juttuun ton rakin kanssa ja jos en ala tottuun siihen Topiin niin sit pääsen ulos vasta ens kesänä ja tää sama sisäkissana olo toistuu sitten taas seuraavana syksynä ;) Mami anto mulle kyllä heti niinku lohdutukseksi pakasteseitä, kun se on mun herkkua ja söinkin sen alta aikayksikön ja aloin sit taas mouruaan.. Nyt mami järkkää mulle ja Tiikerille ihan omaa huonetta siihen entiseen hamsterin ja gerbiilien huoneeseen ja mistä piti tulla mamille 'toimisto' mutta ei se viittinykkään alkaa aina kiipeen yläkertaan niin nyt me sit saadaan se käyttöömme ja se laittaa sinne kaikkee meiän tavaroitakin ja vie pois ylimääräset ihmisrojut, että meillä on enempi tilaa paitsi semmosen pienen sohvan se jättää meille sinne missä voidaan sit koisia.. Mä nyt laitankin kaiken toivoni iskään tai siihen teini-ikäseen, kun ne on semmosia varteenotettavia siinä asiassa, että kun ne avaa ulko-oven niin mulla on sillon aika hyvät mahikset päästä karkaamaan ja siitä mami on tossa niille esitelmöinykki, että ne kattois, kun menee ja tulee ovesta etten mä pääse livahtaan siinä samalla sit karkuun ja varmana en enää mamin antais itteeni kiinni ottaa jos ulos pääsisin ;)
03.09.2007 - 12:20
Me osallistutaan tälläkin kertaa tohon kissakuvahaasteeseen, jonka aiheena on nenä.Ja kuten kaikki tietää niin meilläkin on molemmilla nenät ;) Mun nenä on tommonen harmaa niinkuin mäkin ja mun mielestä se sopii hyvin mun väreihin :) Mä en vois kuvitellakaan, että mun nenä olis punanen niinku Tiikerillä tai, että Tiikerillä olis harmaa nenä :D :D Tossa on oikei lähikuva mun nenästä :)  Tollaselta mun nenä sit näyttää mun naamassa ;)  Tossa on sit Tiikerin punanen nenä ja aika hyvin sekin sopii sen väreihin ;)  Tollaselta sen nenä näyttää sit sen naamassa :) 
01.09.2007 - 19:10
 Niin siis mami sai sit raahattua ittensä tänään tonne ja kuten varmaan tiättekin niin siä oli semmoset kissanäyttelyt, missä iso lauma erinäkösiä kissoja on tungettu sellasiin pieniin häkkeihin, mutta ei ne siis kaikki oo niinku yhes häkis vaan jokaiselle on omansa tai kyllä mami kerto, että oli siä kyllä semmosia kaverihäkkejäki johon sai mennä kaverinsa kanssa majaileen ;) Mami ei tuntenu ketään muita kissoja, kuin Eetun ja ekaks se oli tuntenu Eetun mamin ja sit vasta huomas Eetun siä häkissä :o Sit se yritti räpsästä salaa kuvan Eetusta niinku todistusainestoks jos joku ei usko, että mami oli siä oikeesti, kun se ei voinu kysyä lupaa Eetun mamilta, kun sithän se Eetun mami olis nähny millanen huuhkaja meiän mami on :D :D Siks me laitetaan vaan linkki siihen Eetun kuvaan, jonka mami otti, kun se voi kuulemma olla i.n.t.i.i.m.i.t.e.e.t.i.n.l.o.i.k.k.a.u.s.t.a. tai jotain sinne päin ;) Ja huono tuli tosta kuvastaki, kun se piti ottaa niin äkkiä... Mutta Eeetu oli mamin sanojen mukaan just sellanen muhkee paksuposki, kuin me kuvistakin ymmärretty :) Ai niin me saatiin tuliaisina pieni säkillinen jotain Nutron raksuja, mut ei oikein tykätty niistä :(
30.08.2007 - 08:21
Arvatkaa säikähdinkö, kun tulin aamulla käymään mun sivuilla ja täällä oli se vanha Happy cat- sivupohja esillä mikä meillä oli sillon alkuun, kun alotettiin tää blogin pito :o Se, että se vanha pohja oli jääny tohon esille johtu siitä, kun mami laitto meille uuden pohjan vanhoilla väreillä ja siinä uudessa pohjassa ei ollu ollenkaan margariinia vai oliko se marginaalia laatikoitten välissä ja se ei sopinu mamin silmään ;) Sit se kekkas kysyä neuvoo tolta Eetun mamilta ja sieltä tuliki yks versio jossa oli kuitenki liian levee se margariini tai joku ja meiän oikeenpuolimmaiset laatikot ei näkyny sillä versiolla kokonaan.. Sit mami lähetti uutta viestiä Eetun mamille ja yritti mami kyllä ittekki sitä margariinia kaventaa ja jopa samalla tavalla, kuin mitä oli sit tässä meillä nyt olevassa Eetun mamin versiossa, mutta se pohja ei muuttunu yhtään sen kummemaksi sit ku katottiin sen mamin kavennuksen jälkeen :D Ja sit se oli menny lykkään jossain dementiakohtauksessaan sen vanhan pohjan tohon esille ja kyllä se pelästy ittekki, että onkse meiän vihree pohja peräti kadonnu :o Mutta nyt me ollaan tosi kiitollisia Eetun mamille, kun se viitti neuvoo meitä tässä asiassa ja nyt osataan tääkin homma sit jatkossa itte ja nyt tää pohja näkyy meiänkin koneella ihan oikein :)
27.08.2007 - 09:09
Me osallistutaan taas pikkusen tauon jälkeen tän viikon kissakuvahaasteeseen, koska aihe oli tällä kertaa kissakaveri ja se on meille niin älyttömän helppo ;) Osallistutaan jälleen vanhoilla kuvilla :( Kissakaverin kanssa voi nukkua yhdessä..  Kissakaverin hygieniasta voi huolehtia...  Kissakaverilla voi olla joskus jotain sanottavaa... 
23.08.2007 - 08:49
Mekin osallistutaan taas vaihteeks valokuvatorstaihin, jonka aiheena on tällä kertaa uni ja mehän kyllä osataan se taito :) Ekana mun jo aikaa sitten otettu kuva, jossa mä oon tosi sikeessä unessa :)  Sit Tiikerin kuva, jossa se on nukkumassa ton kääpiökoiran Maxin kanssa sillon, kun se koira oli meillä koeajalla ;) Ihan selvästi toi koira nukkuu 'koiran unta' kerta sillä on silmät tollain puoliks kiinni/auki... 
21.08.2007 - 19:06
Mulla oli taas ankee viikonloppu, kun täällä oli joku lyhytkasvunen tyyppi monta päivää kylässä ja se juoksi ja touhotti pihassakin koko ajan etten mä voinu tulla pois sieltä piilopirtistäni ja kattelin sit sen ja meiän rakin menoo sieltä korkeelta ikkunastani :( Ette usko mitä hirveetä meteliä se tyyppi piti, vaikka se oli niin lyhyt niin ainaski sillä oli suuri ääni ja nopeet jalat.. ja siis se ei ollu hetkeekää hiljaa, enkä sit voinu ees ottaa mun päivätorkkujanikaan ja tehän tiätte, kuinka tärkeetä on ottaa vähän väliä pienet ja miksei isommatkin tirsat ;) No onneks nyt on vähä rauhallisempaa tai miten nyt senkin ottaa, kun kuiteski toi yks harmittava rakki on täällä edelleen eikä oo lähteny viäkään pois :( Eilen illalla aika myöhään mami tuli tuomaan mulle ruokaa oikein kahessa lautasessa ja se oli sanonu iskälle, ettei päästä sitä koiraa ulos ennenku mami on kiivenny sinne mun tykö, ettei se rakki nää mihin mami menee ja ettei se tuu vinkuun sinne alapuolelle, kun mami olis halunnu viettää laatuaikaa mun kanssa ilman häiriötekijöitä :) No iskä oli tehny työtä käskettyä, mutta onhan sillä koiralla muka hyvä hajuaisti ja me seurattiin sieltä mun ikkunasta, kun se koira tuli ihan samoja jälkiä mistä mamiki oli tullu ja sithän se jo oliki vinkumassa siä alapuolella ja pilas taas kaiken, mutta vähä mami ehti mua halia ennenku halusin pois sylistä enkä enää tykänny, että muhun kosketaan, ku se rakkiki ulisi niin korvia vihlovasti.. Tiikeri ei välittäny yhtään, vaikka se lyhytkasvunen oliki meillä, mutta Tikerihän onkin sen entinen kissa, vaikka ei se tyyppi sitä muista, kun se oli sillon viä ihan vauva.. Tossa toi lyhytkasvunen on ja tossa se esittelee tota maitomukiaan, jossa on viä vähä maitoo pohjalla ja jonka se kohta kippaa Tiikerin selkään, mutta siitä ei saatu kuvaa ;)  Tossa Tiikeri tuli pois sit sieltä ikkunalta, ku se säikähti sitä maitoo selässään ja tossa toi tyyppiki ihmettelee kättensä töitä ;)  
15.08.2007 - 19:56
Me ei ollakkaan pitkään aikaan osallistuttu kissakuvahaasteisiin, eikä kyllä olla paljoo muutenkaan kirjoteltu, mutta meillä on ollu niin kauheesti kaikkee, ettei siks olla ehditty kirjotteleen, eikä meiän kiireille kyllä viäkään näy loppua :( Mutta nyt osallistutaan tähän silmät aiheeseen ja vanhoilla kuvilla.. Ja sitä paitsi mami sano, ettei pahemmin kirjotella ennen, kuin mä oon tullu sisälle ja lopetan tän kesämökkeilyni :o Mutta ei mulla oo mitään kiirettä sisätiloihin, kun on ollu niin lämpimiä ilmojakin, että kuka nyt sisällä jaksaa paistua :o Mun valppaat silmät  Mun väsyneet silmät  Tossa on Tiikerin tuijottavista silmistä kuva.. ja sivumennen sanoen se löysi sen mun piilopirttini ja on tulossa sinne ja istuu jo tossa katon reunalla...  Tiikeriki halus, että sen väsyneistä silmistä laitetaan kans kuva 
12.08.2007 - 21:16
Vähä siisti juttu kamut ja erityisesti kollit huomio!! Tiätteks, että me saatiin tolta yheltä Minskulta tollanen merkki mikä tos alla on, kun me ollaan kuulemma niin nättejä :o No oikeesti jos totta puhutaan niin me käytiin kerjäämässä sitä merkkiä siltä, eikä se tietenkään voinu vastustaa meitä, kun me niin kauniisti pyydettiin :D  Sit me haluttais antaa tää merkki meiän kaikille kollikamuille, mutta päätettiin sitten, että annetaan niinku yks mieheen, että muutkin voi antaa ton merkin sit eteenpäin ;) Meillä oli tosi vaikee päättää, että keille toi annettais, mutta saatiin sitten valinta suoritettua ja mä annan omasta puolestani merkin Reetille
ja Tiikerille tuli tietenki heti Misu mieleen, mutta kun se on tyttö ja niille on oma merkkinsä niin se antaa ton Roopelle.
Edit/  Vähä noloo mamin puolelta, kun se ei oo aikasemmin huomannu, että toi Papan, Paten ja Namin mami on antanu ton saman merkin meiän mamille, mutta sen tyttömallin ;) Mami on oikein otettu ja kiittää kunniasta päästä merkin omistajaksi, mutta ei se kuitenkaan anna tota merkkiä eteenpäin, kun se on jo muualla antanu ton merkin jo joillekki ;)
05.08.2007 - 20:00
Mekin tehtiin täällä tämmönen, ku kerta jotku kamutki oli tehny :) Mutta aika vähä oli noita kissavaihtoehtoja :( Ainaskaan Tiikeri ei oo yhtään noin raidallinen, mutta ei ollu muuta vaihtoehtoo, että toi kissa olis ollu tollain maassa ja mami ei halunnu, että me molemmat oltais oltu sylissä ;) Vähänkö mami on tyhmän näkönen

05.08.2007 - 11:11
Heh, Tiikeri joutu eilen vähä hoidettavaks, kun siltä löyty tarkastuksessa 2 punkkia ja siitäkös mami meni melkein paniikkiin ja se alko kirkuun, ettei se ainakaan ala niitä punkkeja repiin millään pinseteillä jos ne, vaikka kuolee ja se ei kestä sitä :o Niin sit mami tarjos niitä pinsettejä ekaks sille teini-ikäselle, mutta sekin kieltäyty kunniasta, sit jäi jäljelle enää yks vaihtoehto eli meiän iskä ja sen mielipidettä asiasta ei ees kysytty vaan mami löi sille pinsetit käteen ja sano, että se on ainoo vaihtoehto, jolla vois löytyä kanttia ottaa ne punkit pois.. Vähä siinä iskäki yritti estellä ja keksiä tekosyitä, mutta mami ei ees kuunnellu vaan se lähti ulos siks aikaa, kun Tiikeri oli siinä punkin poistossa ;) Aika nopeesti iskä selviyty siitä hommasta, eikä Tiikerikään ollu välittäny siitä mitään, oli vaan kehränny koko ajan :)
04.08.2007 - 09:53
Ei mulla muuta, ku että kävin sit tänäänki vähä piipahtamassa sisätiloissa ja tutkimassa, että onks mun nojatuoli viä entisellään :) Mami heitti siks aikaa koiran pihalle ;) 
01.08.2007 - 10:05
Tiätteks kamut mitä... Mä kävin eilen illalla sisällä :o Se juttu meni sillain, että ekaks mä olin yksistäni rappusilla ulko-oven takana , kun tiesin, että mamilla on tapana käydä ennen nukkumaanmenoo kurkkaamassa, että jos oltais Tiikerin kanssa tulossa sisälle :) No mä olin sit siä oven takana ja naukasin pienellä äänelläni, kun mami avas oven ja laitoin päänikin siitä ovesta eteisen puolelle, mutta en mä sit kuitenkaan tullu pitemmälle vaan hyppäsin alas rappusilta ja lähin meneen... Sit kulu jotain 10 min. niin mami tulee taas aukaseen sen oven ja nyt oli jo Tiikeri tullu siihen rappusille kytikseen ja heti, kun ovi aukes niin Tiikeri meni sisälle ja mä menin sit sen perässä ja mami katto suu auki, kun olin niin rohkee ja vetäs oven kii mun jälkeeni... Mentiin sit Tiikerin kanssa peräkanaa meiän tavanomaselle ruokintapaikalle, mutta vähänkö säikähdin, kun näin, että meiän ruokapaikka oli vallattu :o Siinä oli nimittäin se rakki parasta-aikaa murkinoimassa, siis voitteko kuvitella se oli ominu meiän paikan ittelleen :( Sit se rakki huomas meiät, mutta ei se Tiikeristä mitään välittäny vaan musta se oli kiinnostunu ja tuli suoraan kohti... No mä siinä vähä hätäännyin ja otin korkeet jalat käyttöön, köyristin selkäni ja pörhensin turkkini niin ei se rakki sit uskaltanu tulla ihan kiinni muhun ja tais mamin ärähtämiselläkin olla jotain osuutta asiaan ;) En sit kuitenkaan jääny sisäälle oleen vaan menin sinne yläkerran portaille, johon mami toi mulle sit ruokalautasen, mutta olin niin jännittyny etten pystyny oikein mitään syömään... Mami tuli sinne eteiseen sit harjaan mua ja laitto oven kii, ettei se koira päässy sinne meitä häiritteen, kun mami harjas mua, että mä rauhottusin ja rauhotuinhan mä, kun se harjaaminen on melkein parasta mitä tiän :) Sit, kun mami lopetti sen harjaamisen niin mua ei enää huvittanu olla sisällä, kun mami alko taas räpsiin niitä kuvia ja aloin vinkuun ulos... Mami päästi mut sit meneen ja lähti tuomaan sitä mun uutta ruokalautasta sinne mun majapaikkaan ja siä mä sit uskalsin vasta alkaa syömään ;) Tiikeri jäi sisälle, mutta se tuli kyllä sit yöllä ulos samalla, kun se rakki kävi pissalla.. Tossa mä menin sinne portaille ja mulla on vieläki vähä turkki pörheenä ;) Tossa mä sit kyllästyin oleen sisällä ja pyysin päästä ulos 
30.07.2007 - 18:44
Me ei ollakkaan osallistuttu pitkään aikaan näihin kissakuvahaasteisiin, mutta nyt sit päätettiin osallistua ;) Meillä ei oo laittaa näytille mitään uutta kuvaa meistä tai siis oikeestaan musta ;) Mami ei oo ottanu meitsistä yhtäkään kuvaa sen jälkeen, kun muutin sinne 'mökille' :( Joten laitetaan tää vanha kuva, missä mun ja Tiikerin koko tulee aika hyvin esille ja siis huomatkaa, että mä oon suurin piirtein normaalin kissan kokonen niin siitä voi sit päätellä, että onks toi Tiikeri joku epänormaali :D Älkää sit välittäkö noista mamin aamutossuista, jotka se on potkassu tonne nurkkaan ;)
28.07.2007 - 20:20
Semmosta vaan, että viittiteks tsiikata, että mikä toi on :)  Sain sen tänään ja se on ihan mun ikioma, vaikka yks juttu siinä on huonompi, kuin Topin kupissa... Se on nimittäin puolet pienempi, kuin se Topin kuppi, vaikka sen käy ihan varmana kateeks, ku mulla onki sininen kuppi ;) Mami olis kyllä ostanu vihreen, mutta ei ollu noitten värien lisäks, ku punasia...
27.07.2007 - 20:56
Kirjotan nyt pikasesti pari riviä, että tiätte mun olevan viä hengissä ;) Kiitti kamuille kannustuksesta ton Topin suhteen, mutta en mä nyt kuitenkaan ihan viä aio tulla sisälle, kun ei oo ees kylmäkään, mutta oon mä vähä tiedusteluja tehny niinku käyny ovella ja hiukan kattonu sit oven raosta sisälle ja sillain :) Sit joku kysy, et miten Tiikerin ja Topin yhteiselämä on lähteny käyntiin.. Siihen voin sanoo, että Tiikeri on petturi, kun ekakshan meiän piti molempien esittää loukkaantunutta, mutta tietty Tiikeri sit missas koko homman :( Toi kuva ehkä vastaa niitä tuhatta sanaa tai jotain..... 
22.07.2007 - 11:07
Kyllä nyt on maailmankirjat sekasin, kun toi Topi on alkanu vaatiin kans ittelleen omaa blogia, kun se muka kyllästy meidän pomottamiseen :o Kukahan tässä on oikeesti pomoo leikkiny...kysyn vaan :( No tietenki sen sit piti saada se bloginsa ja mami on auttanu sitä sen rakentamisessa... blääh. Tommonen blogi sillä on: Topi-koiran toilauksia Ja sit voin kertoo kaikille tiedonjanoisille, että majailen edelleen siellä mun 'kesämökissäni' ja vähä muuallaki, enkä oo nenääni sisälle laittanu :( Mami kerto mulle yks päivä, kun se toi mulle ruokaa, että mun kesämökkeilyt loppuu sit syksyllä viimestään ellen siihen mennessä vapaaehtosesti tuu sisälle niin sit se vie mut väkisin eikä päästä mua ulos ennenkuin oon tottunu siihen, että se koira on tullu meille jäädäkseen :o Sit mami sano vielä, että mä voin asua, vaikka koko ajan yläkerrassa, kun se koira ei osaa viäkään kiivetä niitä portaita sinne yläkertaan niin mulla ei oo mitään hätää siellä... Mamin puheista sai ihan sen käsityksen niinkuin mä nyt pelkäisin jotain koiraa :o Höh, en mä sen takia oo poissa kotoo, että pelkäisi vaan siks, kun mä en kertakaikkiaan viitti kattella sen koiran typerää naamaa ja sitä, kun sitä lellitään ja sille ostellaan kaikkia leluja ja tiättekö se sai ihan oman lautasen jossa on luun kuvia sivuilla ja sit siä pohjassa lukee 'All gone', mutta se teksti ei näy sillon, kun siinä lautasessa on ruokaa paitsi, että se rakki kyllä pitää huolen, että se lautanen on aina tyhjä.. Joo ei meille oo vaan ikinä ostettu mitään kuviolautasia :( Me saadaan syödä vaan muovisista tai sit jostain vanhoista tasseista :(
09.07.2007 - 20:02
Heh, toinen kissakuvahaaste peräkkäin meillä ;) Mutta siitä sen sit näkee kuinka kiireisiä me ollaan, ettei ehditä muuta kirjotteleen.. Haasteen aiheena on tällä kertaa muisto ja meille tuli heti mieleen se, kun meiän pihassa tepasteli viä pari vuotta sitten 3 kissaa... Vaikka ei toi Tiikeri ehtiny tuntee Pikkistä, kuin puoli vuotta, mutta mulle Pikkis oli semmonen varamami, kun olin pieni ja just muuttanu tänne mun kotiin <3 Tossa mä oon pikkiksen kanssa viettämässä leppoisaa kesäpäivää :) Mä oon toi, joka on tua kukkamaassa..Tiikeri ei oo kuvassa, kun se oli sillon viä niin villi, ettei se jaksanu olla hetkeekään paikoillaan
06.07.2007 - 08:54
Ei meidän aluks pitäny osallistua tohon kissakuvahaasteeseen, kun mami sano, ettei meistä oo siihen aiheeseen sopivia kuvia, mutta sit me esitettiin sille meiän sääli-ilmeitä niin se anto periks ja sano, et hävetkää sitten, kun kaikki teiän kamut nauraa noin huonoille turkkikuville :o
Mun mielestä näistä kuvista näkee just selvästi miten upee ja tasasen harmaa turkki mulla on ;) Toi kuva on otettu sillon, kun uskalsin tulla sisälle, vaikka se koirakin oli paikalla ja siks mun 'tukka' on vähä pystyssä takaa :D 
Tossa Tiikeri on kesäturkissaan :) Siltä putoo aina kesäsin ne pitkät karvat pois ja jos multa kysytään niin nyt se näyttää paljo siistimmältä :D  Sit kamut kyseli semmosta, että joks mä oon tullu sisälle ja läppässy sitä koiraa kuonolle... Noo tota en oo tullu sisälle, enkä oo läppässykkään :( Oon vaan juossu edellä ja se koira perässä ja mamikin on osallistunu komentamalla koiraa, mutta toistaseks huonolla menestyksellä...
29.06.2007 - 20:07
Laitetaan nyt noi hakusanat tähän näytille millä meiän blogiin on tultu, kun ne on meiän mielestä niin hauskoja ja nyt, kun tää kesäkuukin loppuu niin noi hakusanat ei oo sit enää näkyvillä meiän tilastossa ;) Mut ei kenenkään tarvi mitään kommentoida, kun ei mekään näin kesällä pahemmin kommentoida kamujen blogeissa ;)
- hassut kuvat - muistovärssyt - kipee kissa - pojun ja tiikerin pulinat - synttäriruno - tiikeri kuvia - tosi hassut kuvat - voi hitsi voi harmi - gattyn ja doriksen blogi - koiria - nelli - po-ju - poikamies runo - synttäriruno - synttärionnittelut runo - taavi punkka - tiikerin kuvat - tyttöystävän kuvia
27.06.2007 - 08:58
Kirjotan nyt muutaman rivin kuulumisia, ettette luule, että oltais teidät unohdettu ;) Ollaan kyllä aina luettu teidän kaikki uudet kirjotukset, mutta mamilla on taas se 'vaihe' päällä, kun sitä on taas alkanu masentaan :o ja sillon sitä ei sit hotsita mikään... Jos ootte funtsinu sitä, että onks meitsi tullu jo niinku sisätiloihin oleen niin en oo!! Majailen edelleen mun piilopirtissäni ja mami on saanu kantaa mulle sapuskat sinne :) Oon mä välillä käyny tossa rappusilla niinku ihan piruuttani näyttämässä mamille säälittävää ilmettäni, että sille tulis huono omatunto ja sit, ku mami on tullu pyytään mua sisälle niin oon lähteny nosteleen ;) Pari kertaa mami on kiivenny sinne mun 'kattohuoneistoon' oikein harjan kanssa, kun se tietää, että mä melki sekoon, kun mua harjataan niin se on sillain yrittäny mielistellä mua, mutta en mä oo siltikään antanu sille anteeks sitä koirajuttua, vaikka se harjaaminen oliki niin sairaan mukavaa :D Tiikeri alko sit nynnyileen ja meni sisälle ihan normaalisti, vaikka se koirapeto oli siä :o Mutta Tiikeri läppäs ja puri sitä Topia nokkaan niin se ei enää oikein uskalla koskee Tiikeriin paitsi sillain leikillään ja mami kerto, että ne painiki yks päivä...hullu Tiikeri :o Mua se koira ajaa aina ulkona takaa jos satun olla näkyvissä, mutta ei se kyllä mulle juoksussa pärjää. Tiättekö noi porukat on alkanu kouluttaa sitä Topia ja mami sano, että se osaa jo istua ja antaa tassua ja sit se osaa istua paikallaan niin kauan, kun sille annetaan lupa tulla esim, syömään, joka muuten onkin sen lempipuuhaa.. Meillä on toi Vincent- hamsterin mami kylässä ja se toi mukanaan nakkipaketin sille koiralle ja sit se on palastellu ne nakit pieniks palasiks ja antaa aina sille koiralle palkkioks nakinpalasen, kun se tekee mitä käsketään ja se koira on ihan hulluna sen hamsterien mamin perään :o Hössö tossa kyseli, että onks meillä ollu viime aikoina lentäviä paisteja tai jotain ;) No mähän siis en oo tehny mitään pahaa niin varmaan se on ollu sit Tiikeri tai se koira, kun mami on löytäny kolmesta eri paikasta kasan linnunsulkia, että joku lentävä on sit ilmeisesti kohdannu matkansa pään... Tossa oon just tulossa kerjään mamilta säälipisteitä ;)  Tiikeri siinä irvistelee koiralle..  Tossa se koira on menny juoksenteleen meiän reviirille :( 
17.06.2007 - 20:47
Kyllä toi Tiikeri on sit tyhmä ja utelias, kun sen pitää työntää ittensä joka paikkaan :o Sillon, kun se meiän gerbiili kuoli niin mami siivos sen huoneen kokonaan ja piti ikunaa auki koko päivän ;) Niin eikös Tiikeri mee sinne huoneeseen, kun kerrankin sinne oli ovi auki, mutta kyllä jätkä koki tylyn kohtalon, kun siä ei ollukkaan enää sitä jyrsijää, jota se meni kyylään.. No sit se huomas, että ikkuna oli auki niin pitihän se käydä tarkistamassa, että mihin sitä kautta pääsee ;) Tosta katolta on maahan aika monta metriä..  Sitten, kun se oli tarpeeks tossa kurkkinu niin se meni takasin sisälle tosta ikkunasta ;) Mutta arvatkaa pelkäskö mami, että se liukastuu ja putoo tosta peltikatolta...  Täs on sit kuva siitä, kun Tiikeri yrittää houkutella tota Topia pois pihasta ;)  Noi vihreet tossa pitkin on sit kieloja, eiks ookki muuten aika paljon niitä.. Ja toi tuuhee puu on vaahtera ja sen alla on meiän edellisen koiran Uffen hauta..
15.06.2007 - 09:12
Nyt, kun vauhtiin päästiin niin osallistutaan samantien kissakuvahaasteeseenkin, jonka aiheena on viikset. Mun viikset esittelyssä ekana :) 
Sit Tiikerin viikset :) Aika myrtsi ilme, vai mitä :D  Täytyy nyt viä kertoo tähän lopuks viime yöstä, kun tuli semmonen muutaman minutin kestävä sadekuuro ja tuuli hirveesti ja salamakin välähti ainaski yhen kerran :( Ja sit näin mamin tulevan yöpaitasillaan ulos sen koiran kanssa siinä jotain 12 aikaan..siis yöllä :o Eihän se koira uskaltanu olla ulkona ees sen vertaa, että olis pissanu vaan se juoksi heti takasin sisälle...mikä nynny ;) No sit mamiki meni sisälle ja meitsi lähtee juokseen samanaikasesti siihen ulko-ovelle, mutta ei mami mua huomannu ja jäin sit istuskeleen siihen oven taakse kylmissäni ja yritin vaatimattomalla äänelläni kertoo mamille, että täällä on sun lellipoikas, avaa ovi :) Sitten yhtäkkiä se ovi aukes ja mami seiso siinä lässyttämässä mulle, mutta en viittiny jäädä kuunteleen vaan menin heti yläkertaan ja mami toi mulle jotain uusia naksuja joita söin muutaman.. Sit mami meni takas nukkuun ja se Topikin makas siinä kopassaan ja Tiikeriki oli sisällä ja se oli ottanu mun paikkani mamin vieressä :( Mä kähisin sillä mun äänellä koko yön, kun yritin saada Tiikeriä tuleen sinne yläkertaan mun kans, mut eihän se tonttu mitään tajunnu :( Oli siitä mun kähinästä ainaski se hyöty, että mami herkkäunisena valvo melkein koko yön, mutta se oli sille kyllä ihan oikein :D :D
14.06.2007 - 10:58
Mä osallistun tällä kertaa yksistäni Valokuvatorstaihin, jonka aiheena on ääni.
No mähän en oikeestaan osaa naukua ollenkaan, mutta yritän kyllä kovasti saada jonkinlaista ääntä kuuluville ja onnistunkin sen verran, että pientä kähinää tulee ilmoille ;) Tässä kuvassa oon vihanen mamille, kun se sai eilen napattua mut kiinni ja raahas mut sisälle, vaikka siä oli se hirviökoira paikalla, joka alko heti riehuun, kun näki mut :) Niinpä mä sit pysyttelin tossa portailla ja valitin elämän kurjuutta ;)
11.06.2007 - 11:14
Kirjotan nyt nopeesti pienen tilannetiedotuksen, kun kamut on ollu huolissaan meitsistä, että miten mä niinku pärjään jos en uskalla tulla sisälle, kun meille tuli se koirahirviö ja sillain.. No asiahan on edelleen samalla tavalla, kuin aiemminkin eli sisälle en oo naamaani laittanu, mutta Tiikeri kyllä uskaltaa jo mennä sisälle aika normaalisti.. Tiikeri kerto mulle, että se koira kävi heti Tiikeriin käsiks, kun ne tapas, ja mami oli sanonu Tiikerille, että sen pitäis läpätä sitä Topia vähä kuonolle niin se oppis että kissojen pitää antaa olla rauhassa, mutta Tiikeri esitti mamin aikana ihan lällyä ja anto sen koiran kiusata itteensä ;) Sit semmonen juttu, että älkää nyt kamut vaan luulko, että meitsi joutuu ihan taivasalla eleleen :D :D Siis meillähän on täällä, vaikka kuinka paljon erilaisia rakennuksia joihin mä pääsen niinku sisälle, etten mä oikeestaan paljoo tossa pihassa oo ollukkaan, kun se Topi on melkein aina siinä pyörimässä ;) Pari kertaa satuin meneen yhtä aikaa pihaan, kun se Topikin oli siinä ja hetihän se lähti ajaan meitsiä takaa, vaikka ei se kyllä kovin lujaa viä juokse, mutten mä siltikään viittiny alkaa sen kans siinä juoksenteleen vaan kiipesin puuhun ja se Topi jäi vinkuun siihen puun juurelle... Mami yrittää ihan selvästi mielistellä mua ja tuo mulle sinne mun majapaikkaani kaikkee herkkuruokaa, kun oon sille vieläkin vähä vihanen siitä koirasta ja mami pelkää, että mä alan laihtuun, mutta kuulin kyllä, kun se sano sit yks päivä iskälle, että en mä ainakaan laihtunu oo, että ennemmin päinvastoin..  Kyyläystä.. 
07.06.2007 - 20:43
Mami kävi koiran kanssa rannalla ja tyhmä, kun on (siis koira) niin juoksee laiturilta suoraan veteen ja vähänkö tyyppi hämmästy, kun joutu räpiköimään rantaan :) Mutta aatelkaa, että se osas uida jotain koiraa, vaikka sitä ei oo sille kukaan opettanu :o Niin ja jos teitä kiinnostaa niin en oo viäkään tullu sisälle, mutta oon jo uskaltanu pyöriä tossa pihassa, vaikka se hirviökoiraki on ollu ulkona, mutta tiätteks, että Tiikeri on jo 'nenättäny' sen rakin kanssa.. Ja yks päivä Tiikeri yritti houkutella sitä koiraa pihasta pois, mutta mami huomas Tiikerin suunnitelman ja haki sen Topin takasin... nii, että harmi, ku seki meni sit mönkään...  Tosta ainaski huomaa, että onks toi Topi tyttö vai poika :D 
05.06.2007 - 19:49
Tulin nyt kertoon, että meiltä on sit viimenenkin jyrsijä lähteny Sateenkaarisillalle... Sen nimi oli Nelli ja se löyty just vähä aikaa sitten pesästään kuolleena.. Ja meille ei nyt sit tuu enää koskaan yhtäkään elukkaa, jota pidetään jossain terraariossa tai jossain muussa vastaavassa kopperossa...Niin mami sano ja yleensä se pitää lupauksensa.. Tommonen se oli, vaikka kyllä te varmaan sen muistatte.
04.06.2007 - 12:25
Mun täytyy nyt tulla purkaan sydäntäni, kun taas meille on ilmenny vastoinkäymisiä :( Siis eka vastoinkäyminen on se päivän muutos Hössön ja Leevin hääpäivään, eli me ei sit olla sillon ollenkaan paikalla ja mä en sit pääsekään Leevin Best maniks :( (siis tää on niin väärin), kun iskällä ja mamilla olis ollu sillon 10.6 jokku isohkot synttäribileet jossain ja ne sai ne keploteltua pidettäväks niitteen häitten takia sit niinku päivää aikasemmin eli 9.6.. No joo kaikki hyvin siis, mutta kuinka ollakaan Hössö ja Leevi muuttiki alkuperästä suunnitelmaansa ja häät vietetäänki sillon samana päivänä, kun on ne synttäribileet ja mami ei todellakaan jätä meille konetta auki, kun se pelkää, että ukkonen iskee taas niinku viime vuonnakin :( Sit tokaks on toi mamin uus lellikki eli se Topi, jonka kanssa mami jatkuvasti touhuaa ja kehtaa väittää, että sitä koiraa muka koulutetaan :o Joo, joo ei se kyllä siltä näytä, kun kuuluu kauhee lässytys ja välillä koira makaa selällään ja mami siinä halailee ja sillain.. Niin ja nyt on menossa jo 6:s päivä, kun en oo sisällä käynykkään enkä oo tullu 5:ttä metriä lähemmäks sitä koiraa, kun ottaa päähän, kun se ei siis kunnioita meitsiä yhtään vaan heti, kun se näkee meiät niin se ryntää suoraan päälle, kuin yleinen syyttäjä, eikä se tunne minkäänlaista herran pelkoo meitä kohtaan :( Täytyy kyllä sanoo, että Tiikeri on aika rohkee, se uskalsi jopa olla viime yön sisällä, muttä mä oon majaillu siä piilopirtissäni ja se on mamille ihan oikein, että se joutuu kiipeen sitä liukasta peltikattoo pitkin, kun se tuo mulle ruokaa sinne ;) Mami ei enää jätä tohon ulkorappusille meille ruokaa, kun toi Topi oikein kyttää, että onks siinä meille mitään ja jos on niin se hotkasee ne oitis napaansa.. Ja sit kamut sellanen juttu, että me luultavasti ei nyt näin kesällä tänne paljoo kirjotella muuta, ku jos ilmenee jotain uutta ton koiran suhteen, niinku esim. että se olis menny omaan kotiinsa tai johki :) Niin ja sit viä yks juttu, että ei kai mami vaan ton koiran takia ostanu uutta kameraa, kun sellanen ilmesty melkein samaan aikaan meille, ku toi koiraki ja sitä paitsi mitä vikaa vanhassa oli, kun se oli just viime vuonna ostettu :o Sitten yks pahantekokuva Valtoselle ja PikkuVeikalle,  Ton näkösenä toi koira sit katteli, kun mami tuli sisälle ja näki sen murhatun kukan..  Tossa toi koiranrääpäle on muka käyny kauheesti lenkillä, vaikka oikeesti se totutteli tohon kaulapantaan... 
31.05.2007 - 20:24
Reeti tossa kyseli, että onks tolla koiralla nimee ja nyt sille on joku sen tapanen annettu ja, kun se on kerta poika niinkuin mekin niin sen nimeks tuli TOPI Sitten noi Valtonen ja PikkuVeikka pyys, että laitettais semmosia kuvia missä toi koira tekee jotain pahaa, että niitten mami ei sit haluakkaan koiraa, kun se näkee, että mitä pahaa ne voi tehdä ;) Niin ja mä en oo sit viäkään tullu sisälle, mutta Tiikeri on jo pari kertaa kävässy, mut ei se kyllä oo sille koiralle alkanu mielisteleen..Tiikeri on vaan menny suoraan yläkertaan, kun se koira ei ainaskaan viä osaa kiivetä rappusia niin se ei siks pääse seuraan Tiikeriä ;) Mami kerto mulle, kun se toi mulle ruokaa tohon rappusille, että sitä koiraa piti käydä yölläkin pissattamassa ja sit, ku se tuli sieltä pisulta niin se halus alkaa leikkiin ja, kun mami ei leikkiny sen kanssa niin se puri mamia varpaisiin, vaikka ei se ees ollu sattunu :) Tossa toi koira tekee pahaa, kun se repii tota nukkumalaatikkoonsa :(
 Tommonen siitä sit tuli..
 Sit, ku mami kielsi sitä repimästä niin se otti tollasen sääli-ilmeen naamalleen..

Niin ja tiättekö, että toi rakki meni ulkona hyppiin ja repiin mamin pyykkejä, kun ne oli kuivumassa pyykkinarulla :o Ai niin mami punnitti ton koiran ja se paino 4,5 kg eli se on selvästi kevytsarjalainen :)
30.05.2007 - 18:24
Nyt noi porukat kävi hakemassa sen piskin meille ja ei kyllä yhtään olla mielissämme :( Mutta voitte arvata, kuinka mami ainaski lässyttää sille koiralle... Mä näin sen otuksen, kun se juoksenteli tossa pihassa ja voitteks kuvitella...se yritti tehdä tuttavuutta mun kans ja heilutti sitä vaatimatonta 10 senttistä häntäänsäkin :o Mutta mä lähin siitä kyllä välittömästi nosteleen enkä jääny sen tyypin kans kamuileen.. Onkohan se muuten ihan viisas, kun mä näin sen heiluttavan häntää semmoselle puutarhapatsaallekki :o Luulikohan se, että se olis ollu niinku elävä.. Tiikeri oli sisällä sillon, kun se koira tuotiin siinä kuljetusboksissa ja mami anto niitten tutusta toisiinsa sen ritilän läpi mikä on siinä boksin ovessa, mutta ei Tiikerikään oikein siitä piskistä tykänny, kun se alko seuraan Tiikeriä niin sit Tiiikeriki halus mennä ulos, eikä me nyt vähään aikaan aiota sisälle mennä, kun ollaan suututtu mamille niin se saa luvan tuoda meiän sapuskatkin ulos kerta me ollaan nyt ulkona syömässä ainakin vähän aikaa ;) Nyt mami vasta hokaski, ettei toi koira oo se koira, jonka ne valitti sillon ittelleen, kun ne kävi niitä pentuja kattomassa, kun tolla koiralla on noin paljon valkosta noissa etutassuissa ja sillä pennulla ei ollu paljo mitään valkosta tassuissa... Mutta kaikki ne pennut oli kuiteski samannäkösiä muuten, ettei sillä sit niinku oo mitään väliä... Piti viä semmonen asia sanoo, että toi koira on tällä hetkellä joku mun kokonen, mutta selvästi Tiikeriä pienempi...  
27.05.2007 - 11:04
Mä nyt pikaseen kerron jotain kuulumisia, kun me ei päästä kovin usein nykyään koneelle ja, vaikka niitä koneita on monta niin mami avaa vaan yhen :( Siis mä satuin yks ilta näkeen, kun mami oli itte koneella, vaikka se just oli meille sössöttäny, ettei kukaan mee kesällä istuun koneen ääreen, kun kesällä on paljo muutaki tekemistä...Ai jaa, on vai.. Sit, ku yskäsin merkitsevästi mamin selän takana ja se jäi kiinni siitä koneella istumisesta niin se alko puolusteleen, että sen täytyy hoitaa suhteita siä henk.koht blogissaankin, että siks se oli koneella ja, että se oli löytäny pari kiinnostavaa ihmisblogia ja nyt niitten kans pitää sit jutskata... Ja mekö ei sit saada jutskata meidän kamujen kanssa.. Siis melko epäreilua :( Arvatkaa onks meitsin ollu Viiviä ikävä, mutta ihan ku Viivi olis arvannu mun ikävän niin se oli kyny eilen moikkaamassa mua täällä netissä <3 Ette usko mitä mä kuulin yks päivä...Nimittäin tolla yhellä naapurilla on jotain 3 pv:n ikäsiä kissanpentuja ja siä on kaks harmaata poikastakin, mutta en sit tiä, että onks ne yhtä komeen harmaita, kuin mää, vaikka ne ihmiset kyllä sano, että ne olis niinku mää ja pyys mamia kattoon niitä poikasia, mutta onneks mami ei menny ;) Mami sano syyks, ettei tuu siks, kun sen alkaa kuitenki tehdä mieli kissanpentua, eikä se nyt aio ottaa uutta kissaa, kun tulee se koiraki :( Voi vitsi olin unohtanu jo koko koiran ja nyt hokasin, että sehän tuleeki jo ens keskiviikkona meille :( No ilmankos mami on väkertäny jotain isoo nukkumalaatikkoo tai jotain, siis se tulee tietysti sille rakille...Ei meille vaan oo väkerretty minkäänlaista laatikkoo koskaan :( Taidanki muuttaa asumaan sinne piilopirttiini, Tiikeri varmaan alkaa taas mielisteleen sitä koiraa, että se sais pisteitä ja kehuja, mutta mä en aio alentua sen tasolle :( Me ehkä päästään kirjottaan seuraavan kerran sitten, kun se rakkirääpäle on tullu... Tossa mä oon tullu just pois sieltä piilopirtistäni, jossa olin ollu nukkumassa ;) Tossa Tiikeri paistattelee päivää.. 
24.05.2007 - 10:05
Tän viikon valokuvatorstain aiheena on yksi.
Ja meiltä osallistuu Tiikeri tommosella kuvalla missä se on menny uteliaisuuttaan hiirenhäkkiin, kun mami oli keräämässä kaikkia jyrsijöitten tavaroita säkkiin, kun se halus päästä niistä eroon.. Ja kuten huomaatte niin vaan yks Tiikerin kokonen kissa mahtuu tohon häkkiin kerrallaan ;)

Musta ei nyt tällä kertaa oo mitään sopivaa kuvaa niin mä laitan sit kuvan tosta yhestä 'piikkipallosta', jolla mun muka pitäs leikkiä, mutta EVVK.... 
18.05.2007 - 20:46
Tulin ihan pikasesti kertoon, että saattaa olla ettei me päästä koneelle vähään aikaan, kun mami on tullu kipeeks. eikä se jaksa edes avata meille konetta ;( Mamilla on joku flunssa tai sellanen.. Mietinki täs, että kun me käytiin tua Reetin blogissa ja Reetin mamihan oli kans kipeenä, että oliskohan se tauti sit kulkeutunu meiän tassuissa tänne meiän blogiin :o Ja mami jäi sit kyyläämisestä kiinni, että se on sit nimittäin käyny meiän blogissa ja sai siitä hyvästä viruksen :D Auttaiskohan siihen mamin virukseen semmonen viruksentorjuntaohjelma, että jos mami ottais, vaikka semmosen tabletin ;) Se tässä jutussa eniten harmittaa, kun mamin piti mennä nyt viikonloppuna kissanäyttelyyn ja jos siä olis ollu, vaikka meiän kamuja näyttelemässä niin nyt sitten sekin meni mönkään ;) Täytyy nyt viä kertoo yks juttu mikä tapahtu eilen illalla.. Nimittäin, kun mami tuli ulos kysyyn meiltä, että tullaanks me sisälle, kun noi porukat oli menossa nukkuun, niin sit mami alkoki taas kirkuun kurkku suorana, että h**v***n Tiikeri mikä toi on ? No Tiikeri istu siinä alimmalla rappusella erittäin tyytyväisen näkösenä ja sen nenän alla makas joku lintu kyljellään :o Mamihan sit ryntäs heti siihen lintuun kiinni, mutta ei se ehtiny ees kunnolla koskee siihen, kun se lintu läks lentämään ja mami vähä säikähti, kun se oletti, että se olis niinku kuollu.. Se lintu lensi siihen isompaan omenapuuhun ja Tiikeri salamana perässä ja mami Tiikerin perässä :D :D Mutta vesiperän veti molemmat siis Tiikeri sen linnun suhteen siks, kun ei se jääny sinne puuhun Tiikeriä odotteleen ja mami Tiikerin suhteen siks, kun Tiikeri kiipes niin korkeelle, ettei mami viittiny kipeenä alkaa sinne puuhun kiivetä ja jos naapurit olis nähny mamin siä puussa niin olis taas tullu lisää jutun aihetta kylällä ;) Ai niin me ei sit tultu yöks sisälle, kun Tiikeri jäi istuun sinne puuhun ja mä jäin tsemppaan sitä sinne puun juurelle :) Mut ny mä meen hoitaan mamia ja jos, vaikka vähä marssin sen tyynyllä taas vaihteeks niin siitä se varmaan tykkää :) Tiikerillä nyt ei kuitenkaan oo mitään mahiksia päästä mamin suosioon eilisen perusteella ;) Me laitetaan tähän pari kuvaa meistä niinku varastoon, jos meitä ei nyt muutamaan päivään täällä näy..   
15.05.2007 - 10:06
Me osallistutaan molemmat vanhoilla kuvilla tän kertaseen kissakuvahaasteeseen, jonka aiheena on häntä.. Mun häntä on esittelyssä ekana ja se on aika vaatimaton verrattuna Tiikerin häntään ;)   Sit Tiikerin häntä ;)  
13.05.2007 - 19:00
Tänään oli sit kaikkien mamien päivä ja meillä oli tänäänkin täytekakkua :o Voitteks kuvitella, että syötiin täytekakkua 3 päivää putkeen, kun alotettiin Viivin ja Taavin synttäreiltä ja sit eilen oli mun synttärit ja nyt on mamien päivä :) Mä en saanu synttärilahjaks mitään tavaroita, kun en sellasista kerta välitä, mutta kaikkee syötävää sit tuli senkin eestä ja sit viä eilen illalla, kun tuli telkkarista joku euroviisujuttu niin mami harjas mua semmosella karstalla ja si viä lopuks kampas mun ja voi, että mä tykkäsin, enkä oikein tienny, että miten päin olisin ollu, kun se tuntu niin sikahyvältä :) Mamiki sai jotain lahjoja, mutta mun mielestä ne oli ihan tyhmiä ;) Vai onks jotku cd:t muka hyviä lahjoja, eihän niitä voi ees syödä :o Tai jotku ihmisten karkit tai sit kauneudenhoitojutut tai kukat :o Heh, mitähän mamiki tekee jollain kauneusjutuilla, kun en mä ainaskaan oo huomannu, että niistä olis sille mitään apua ollu :o Että turhia semmoset, ei se siitä sen kummemmaks kuitenkaan enää tuu :D :D  
12.05.2007 - 06:00
Niin mä täytän sit tänään 6v. Mutta me ei pidetä mitään synttäribileitä, kun mami ei muka ehdi järkkään mitään :) Siis meillä on nyt meneillään hirvee hössötys, kun on kahet synttärit tänään, mun ja ton teini-ikäsen ;) Se teini-ikänen on kyllä hirveen vanha, kun se täyttää mua 10 vuotta enemmän :o Niin ja sit mami sano, että tulee joku äitienpäivä ja sen tarttee tehä joku kakku jossa on monta kerrosta ja, että se monikerroskakku on sit meiän kaikkien yhteinen joilla on joku päivä paitsi, että me saadaan Tiikerin kanssa sit vaan kermavaahtoo, mutta ei sitä kakkua :o Ja sit meille tulee viä vieraitaki tai ei ne oikeestaan mitään vieraita oo, ku ne on mamin ihmispoikasia, vaikka ne on kyllä jo isoja ;) Niin ja sit semmonen juttu, että meillä alkaa nyt olla hirveesti kiireitä reviirinhoidossa, että me ei oikein ehditä olla paljoo koneella, kun kaikki meiän aika menee ulkohommissa, että sori jos me ei vastata teidän kommentteihin, mutta kyllä me kuitenki ne kaikki luetaan ;) Eli me jäädään niinku semmoselle osittaiselle kesälomalle täältä blogista, että käydään vaan silloin tällöin, kun sattuu sopiva tilaisuus ;( Tossa on sit meitsin virallinen synttärikuva tai siinähän on koko potretti ja ne on ihan tuoreita :)
08.05.2007 - 20:20
Kissakuvahaasteen tän viikon aiheena on maistuva ja me osallistutaan molemmat ;) Tässä mun kuva, noi lihat on niitä iskän lihapata-aineita, mutta tää kuva ei oo ollu täällä viä esillä :)  Tossa Tiikeri vetää innolla tota seitiä :)  Niin ja sit semmonen juttu, että mami ei anna meiän kommentoida niitä, joilla on jotain oikeita hiiriä yms. Kun se ei tykkää mistään 'murhakuvista' ja se uhkaa sillä 'lopetetaan meiän blogi jutulla' niin siks ei kommentoida :(
06.05.2007 - 10:58
Tiätteks, että toi mun morsian Viivi teki mulle laulun ja se on laittanu sen kaikkien nähtäville tonne niitten blogiin ;) Vähä mä kyllä aluks punastelin, kun luin sitä... Viivi ei ookkaan mikään ujo likka se sanoo asiat suoraan ja just semmosta mäkin arvostan :) Se laulu löytyy tosta meiänki 'sivut' laatikosta.. <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3
04.05.2007 - 09:05
Tän kertanen valokuvatorstain aihe on tyhjä ja meiltä osallistuu vaan Tiikeri siihen, kun multa ei löytyny mitään 'tyhjää kuvaa' ;) Tossa kuvassa Tiikeri on sen näkönen, että sillä on muuallaki tyhjää, kuin lautasessaan :D :D 
01.05.2007 - 10:22
Me osallistutaan molemmat tänkertaseen kissakuvahaasteeseen, jonka aiheena on pesu. Mä osallistun tällä vanhalla kuvalla kerta ainaski Reetin mami on sanonu tykkäävänsä musta, ku oon tälläin selälläni ;)  Sit Tiikeri osallistuu tällä kuvalla..  Sit me yhessä :) 
29.04.2007 - 20:53
Nyt vaihdettiin kokonaan uus pohja ja tää on nyt Saren piristysruiskeen 'Orvokki' pohja ja me vaihdettiin ihan itte omin pienin tassuin (niinkuin Reetikin) nää mamin vihreet lempparivärit tähän pohjaan, kun tää olis muuten ollu oikeesti violetti niin piti vaihtaa, vaikka ei sen puoleen kyllä me tykätään violetistaki, mutta kun vihree on niinku semmonen periaatekysymys, että meillä tulee aina oleen vihree pohja :) Ja sille me ei sit osata tehdä mitään jos tää blogi näkyy joillekki hassusti, kun meille ainaski tää näkyy ihan oikein ja kaikkien kamujenkin blogit on meiän koneella ihan oikein :) Sohvarättikuva..
28.04.2007 - 10:05
Me tai siis oikeestaan mä ajattelin vaihtaa meiän yhteiskuvan tohon yläpuolelle, mutta mamin mielestä se on tyhmä, kun toi kuva ei ollu sopivan kokonen niin siks piti laittaa tollaset kehykset siihen, mutta mami kyllä lupas ottaa meistä paremman yhteiskuvan sitten, kun me suostutaan sen kanssa yhteistyöhön, eikä Tiikerin pitkät karvat näytä aina joka kuvassa niin takkuselta :D Siis mustahan olis yksistään, vaikka kuinka paljon hienoja ja sopivankokosia kuvia, mutta mami sano, että molempien pläsit pitää olla esillä kerta tossa otsikossakin lukee molempien nimet ;) Kuten huomaatte niin mami on jo peittäny noi nojatuolit tommosilla räteillä :o  Tossa Tiikeri on justiin kammattuna ;) 
26.04.2007 - 09:12
Mä osallistun tän viikon valokuvatorstaihin ihan yksistäni, kun ei hotsittanu alkaa ettiin mitään kuvia tosta Tiikeristä, eikä se itte laittanu tikkua ristiin tosta aiheesta, joka on tällä kertaa EI..
Tässä kuvassa olin just sanonu mamille ei, kun se räpsi sillä salamalla niin, että mun silmät ihan häikästy ja sit piti laittaa tassut tollain silmille ;)

23.04.2007 - 20:42
Tällä viikolla on kissakuvahaasteen aiheena kissa ja tietokoneMe osallistutaan tälläkin kertaa molemmat ja mä laitan ittestäni tän jo aikasemminkin täällä esillä olleen kuvan, mutta Tiikeri päätti vetää paremmaks ja se esiintyy koko kaluston kanssa ;)  Tossa on ekana mun kone sit Tiikerin ja sit mamin ja siinä me sit istutaan rivissä ja naputellaan :D :D   Noi koneet on kyllä kaikki auki, mutta johtuu ehkä salamasta, ettei näytössä näy mitään ;)
22.04.2007 - 16:02
Joo ei oo taas saatu pitkään aikaan kirjotella mitään tänne blogiimme, kun mamin on pitäny muka päivitellä sitä omaa blogiaan :( Siitä tulikin mieleeni, että jokohan Reetin mami on löytäny sen meiän mamin blogin vai onko jo luovuttanu ;) Niin semmosta piti kertoo, että meiän porukat lähti tänä aamuna kyläileen tonne Pohjanmaalle ja me jäätiin kotimiehiks :) Siis siinä koko touhussa oli jotain salamyhkästä, kun mami otti kamerankin mukaan ja sit ne puhu kaikkee, että mitähän kissat sanoo ja sillain :( Sit, ku ne tuli monen tunnin päästä kotio sieltä niin arvatkaa, että ne haisi koirille ja siis monelle koiralle!!! Ja mami alko kertoon meille, että siä missä ne kävi niin siä oli 7 koiranpentua ja että ne oli ihan pikkusia siis pienempiä, kuin me Tiikerin kans, eikä ne osannu viä ees kunnolla kävellä ja blaa, blaa :( Vähänkö alko se koirapulina risoon.. Siis porukat on poissa melki koko päivän ja sit, ku tullaan kotio niin sitten ei olla meitä huomaavinaaankaan vaan lässytetään joistan koirista..yök.. .Ja kaiken huipuks mamilla oli kamerakin täynnä kuvia niistä rääpäleistä.. Ja nyt on kyllä pikkunen pelko sydämessä, että mitä tää kaikki tarkottaa :o Tossa todistusaineistoo siitä niitten tän päiväsestä reissusta :(  Tosta rääpäleestä oli monta kuvaa....   Mä otin sen verran nokkiini, että menin murjottaan tonne uuden nojatuolin alle ja vähä näytin kynsiä sille tuolin pohjalle ;)  Tossa Tiikerin mielipide asiasta... Apuaaa mä en ala :( Ai niin meinas unohtua, että olihan siä kissojakin, mutta mami sai vaan tosta kuvan... 
17.04.2007 - 15:07
Me osallistutaan kans tohon kissakuvahaasteeseen, jonka aihe on korvat.. Vaikka ei meillä oo esiteltävänä mitään semmosia eri korvatyylejä niinku esim. tolla meiän kamulla Söör Korvalla on :D Tossa on mun korvat ja niissä on hiukan jälkiä taisteluista, jotka on tullu ankarasta reviirin puolustamisesta ;)  Tossa mun korvat takaa...  Tää kuva on Tiikeristä aika pienenä, eikä se oo viä asunu meillä kauaa... Tiikerin korvat on tommoset pitkät ja karvaset, eikä sillä oo taisteluarpia tai mitään ;) 
15.04.2007 - 15:03
Nyt on kaikki pilalla, kun mami on löytäny mun salaisen piilopaikkani :( Tässä yks päivä tai oikeestaan se oli jo ilta niin mä olin just menossa sinne salaiseen piilooni niin eikös mami porhalla perässä ja sit se alko vaklaan, et mihin mä niinku meen... Ekaks mä yritin eksyttää sitä, mutta ei se menny siihen lankaan ja sit se pääs yllättään mut, kun olin just menossa sinne piilooni ja mami räpsi viä kuviaki niin, että nyt se piilo on sit kaikkien tiedossa :(  Meillä on pihassa tommonen pömpeli, jossa on tossa alhaalla joku kellarin tapanen ja sit siinä välissä on semmonen pieni asunto jossa joskus sata vuotta sitten on oikein vakituisesti asuttukin :o Siitä muuten tulikin mieleeni yks juttu. mami on kertonu, että sillon, kun ne seukkas iskän kanssa niin sillon, kun mami tuli viikonloppusin ja kesälomalla käymään iskän tykönä niin ne asu tossa kämpässä aina sillon ;) Niin siis iskähän asu sillon jo vakituisesti täällä missä mekin nyt sitten asutaan... Mihinkäs mä jäinkään :o Ai niin piti vielä kertoo, että tua kämpän yläpuolella on sit semmonen vintti ja tuolta takaa pääsee sinne vinttiin, kun sinne on rakennettu jatkeeks joku varastokoppi ja se on matalampi, kuin toi muu pömpeli ja sit siä on semmonen luukku josta pääsee sinne vinttiin.. Eikä tarvi muuta, kuin hypätä tosta kiven päältä katolle :)  Ja sit mennä tota peltikattoo pitkin tosta luukusta sisään ;)  Tuolla vintissä on sit tossa edessä kans ikkuna josta on hyvä kytätä, että mitä kaikkee pihassa tehdään :) Tosta ikkunasta tulikin taas mieleeni yks juttu, kun muutama vuosi sitten tonne vinttiin oli menny joku kulkukolli ja mami ei tienny sitä vaan meni haravoimaan tonne taakse ja sit se kissa kai joutu paniikkiin, eikä se uskaltanu tulla sieltä takakautta pois, kun mami oli siä niin se hyppäs ton ikkunan läpi tosta etupuolelta maahan ja mami kuuli kauheeta lasin helinää ja ryntäs kattoon niin joku iso ja lihava kissa juoksee jo parikymmenen metrin päässä kauheeta kyytiä pakoon :o Eikä sille kissalle kuinkaan käyny, vaikka se hyppäs ainaski 7m. korkeudelta ja vielä lasin läpi.. Myöhemmin mami sitten otti sen kissan kiinni ja vei senkin johkin löytöeläintaloon.. Sori, että tää mun juttu näin rönsyilee kaikkee asiaankuulumatonta, mutta kun tuli vaan mieleen niin oli pakko kertoo
13.04.2007 - 16:20
Joo niinkuin jotkut kamut arvaskin niin meille tuotiin semmosella pakettiautolla uudet nojatuolit, sohva ja sit semmonen joku rahi missä mami voi kuulemma lepuuttaa jalkojaan :o Voin kyllä sanoo ettei oo kalusto meitsin makuun sitten alkuunkaan :( Siis ensinnäkin väri on ihan ällöttävä ja voitteks kuvitella ne on kukalliset....
Enhän mä nyt voi mennä maate johki kukalliseen naismaiseen tuoliin, saaks semmosessa ees nukuttua.. olis ny ostanu vaikka jotku kissakuvioiset ennemmin :( Mutta mami sano, ettei se välitä yhtään, vaikka oltais kuinka naamat vinossa, kun se osti ne tuolit itteensä varten, eikä meitä ja, että se on aina tykänny kaikesta kukallisesta... Viime yökin oli jo kyllin kamala, kun ei ollu paikkaa missä olis voinu väsyny kissa silmänsä ummistaa.. Niin sitten piti kertoo mamille vähän väliä pitkin yötä että kuinka tylsää meillä on :D Tossa on koko koreus ;)
 Tossa mä esittelen Tiikerin tuolia ;) Tossa Tiikeri tarkastaa mun tuolin, että voiks siihen ees mennä ;) Mutta täytyy kyllä myöntää, että on noi aika pehmoset jos ei muuta ;)
12.04.2007 - 20:20
Tiättekö meidät on ryöstetty o_o No mä alotan alusta, eli siis tultiin Tiikerin kanssa reviirintarkastusreissulta ja sit, ku tultiin sisälle niin meinattiin silmämme pudottaa, kun olkkari ammotti tyhjyyttään.. Ja heti arvattiin, että meidät on ryöstetty :o Ette ikinä muuten arvaa, että mitä meiltä oli niiinku pöllitty? No siis meiän rakkaat nojatuolit oli poissa ja sohva tietty kans.. Joo'o eiks oo törkeetä, ettei mikään oo enää varkailta turvassa edes vanhat nojatuolitkaan :) Siinä me vähä katteltiin ympärillemme, että jos vaikka mami olis piilottanu ne johki, mutta ei niitä löytyny, ei ees sängyn alta, vaikka mamilla on yleensä siellä kaikkee roinaa, niin tuoleja ei kuiteskaan ollu.. Niin, että missäs mä nyt yöllä sit nukun tai siis nukunhan mä illalla ekaks mamin vieressä, mutta en mä siinä koko yötä jaksa olla ja yleensä häippäsen sit jossain vaiheessa omalle tuolilleni.. Ja mamiki vaan naureskelee meille ja sanoo, että odotettais nyt huomiseen...Mitähän se sillä meinaa tuleeks meidän tuolit sillon takasin vai? Tää on niin epäreilua, mä en ala..yhyyy... Tossa mä oon tulossa sieltä reviirin tarkastusreissulta... Ja tossa tulee Tiikeri..

Tossa pitäis olla molemmin puolin tota kukkaa meiän molempien tuolit..vaan onko nyt, kysyn vaan?
12.04.2007 - 09:22
Valokuvatorstain tämänkertainen aihe on kasvu. Ja musta, kun ei oo tommosia vauvakuvia niin päätettiin sit, että Tiikeri osallistuu tällä kertaa ;) Kuvista voi jokainen päätellä, että onko minkäänlaista kasvua havaittavissa :D  
10.04.2007 - 11:02
Tämänkertaisen kissakuvahaasteen aihe on asento ja me osallistutaan tällä kertaa molemmat :) Ekaks mun kuvat ;) Tää on yks mun lempiasentoja ja mamiki tykkäs tästä niin paljon, että laitto sen taustakuvaks :)  Tälläin mä makaan sit lattialla ja kaikki joutuu aina väisteleen mua ;)  Sit Tiikerin kuvat...  Tiikerillä on aina tollain silmät kiinni, kun se pesee itteensä..  Ja sit lopuks kuva meiän yhteisestä lemppari asennosta :D  Sit semmonen ilmotusluontonen asia, että me väsättiin parit bannerit ja jos joku tykkää linkittää meiät semmosilla niin noista kahesta voi sit valita mieleisensä ;)
08.04.2007 - 09:53
No ekaks mun täytyy heti sanoo, että mami on nimitelly meitä jo monena yönä siis ihan hirveillä nimillä, joita en kehtaa edes tähän kirjottaa :( Se polttaa nykyään päreensä ihan pikkujutuistakin ja sit alkaa syytään suustaan mitä hirvittävämpiä sanoja meiän niskaan... Viime yönäkin se yritti heittää mua tyynyllä, muttei osunu, siis voitteks kuvitella, heitti MUA, vaikka oon sen lellikki o_o Se suuttu siitä, kun me käytiin yöllä vähä väliä kähisemässä sen sängyn vieressä, että oltais menty niinku ulos, mutta mami vaan ärähti ja sano ruman sanan eikä tullu avaan ovee :( Sit mä kekkasin sen vaatekaapin oven, jonka iskä aina unohtaa laittaa kokonaan kiinni ja sit, ku sitä ovee tönii tassulla niin se pitää sellasta mukavaa 'lonks. lonks' ääntä ja siitä sitten tuli palkaks se lentävä tyyny kirosanoilla höystettynä... Eikä Tiikerikään mikään rauhallinen poika ollu se nimittäin pyöritteli sängyn alla sitä semmosta mikä on Kinder munan sisällä se kotelo tai joku :) Oltiin kyllä sen tyynyn lentämisen jälkeen hiljaa jonkin aikaa, mutta sit unohdettiin koko asia ja alettiin painiin siinä makkarin oven lähellä, mutta silti olkkarin puolella tai siis ei siinä makkarissa mitään ovee oo, kun siinä on vaan semmoset helmiverhot, jotka muuten kilisee mukavasti, kun niitä vähä tassulla huitelee ;) Niin sit siinä painin tiimellyksessä ei huomattu, kun yht' äkkiä Tiikerin kynsi osu tapettiin ja semmonen mukava ääni kuulu, kun se tapetinkulma irtos seinästä... Ja tietty mamikin sen sit kuuli ja se ryntäs haukkana kattoon, et mitä me tehtiin ja sen jälkeen tuli sitten se painokelvoton sanaryöppy meiän niskaan ja välittömästi aukes sitten se ulko-ovikin... Mutta se kaikki oli mamin omaa syytä, kun ei päästäny meitä aikasemmin ulos, vaikka pyydettiin monta kertaa...eiks niin... Mami otti oikein kuvankin siitä revitystä tapetista, mutta ihan hyvin siinä lopulta kävi, kun mami sai sen liimattua takasin, eikä sitä ees huomaa, että se oli revitty...ainakaan meiän mielestä ;) Mää vaan sen takia laitan nää mun ja Tiikerin kuvat tähän niin voitte itte päätellä, että näytetäänkö me siltä, että oltais muka tehty jotain pahaa ;)  
05.04.2007 - 09:10
Valokuvatorstain tän kertanen aihe on armo o_o Aika outo sana meille, me ei olla oikeestaan paljoo ees kuultu juttua semmosesta armosta, että kuka tai mikä se niinku on.. Mutta meiän mami kyllä käyttää usein sitä sanaa ja ainaski sillon, kun se tulee ryöstään meiltä meidän vaivalla hankkiman saaliin niin sillon se mäkättää siitä armosta, jota me ei kuulemma sille saaliille anneta.. Tietäis vaan, että kuinka se armo annetaan niin voitais ottaa se harkintaan sit seuraavalla kerralla ;) Tässä pari vanhaa kuvaa joissa mami kuulemma anto armoo tolle Tiikerin saaliille ja vei sen turvaan Tiikerin kynsistä..

04.04.2007 - 09:28
Ekaks aateltiin, että nyt tuli sellanen kissakuvahaasteen aihe mihin me ei osallistuta, kun meistä ei taida olla yhtäkään hyppykuvaa olemassa, mutta sitten löydettiin pari kuvaa ja nekin vaan Tiikeristä, eikä nekään nyt kovin kummosia oo :( Niin, että meitsi sitten vetäytyy tästä haasteesta ja antaa areenan Big Tigerille :D  
03.04.2007 - 10:33
Meillä on ongelma, kun toi Natu on nyt vallannu maminsa Blogin omakseen ja me on yritetty kommentoida sitä sit parilla sanalla, mutta meidän kommentointia ei hyväksytä, vaikka on yritetty jo ainaski 10 kertaa :( Ja me kun ei olla mitään erikoisen hyviä kielimiehiä niin ei oikein täsmälleen tiedetä, että mikä tässä mättää, kun muitten blogeihin kommentointi onnistuu ilman mitään vaikeuksia :o Että voisko joku kertoo, että missä on vika tai koklata, että onnistuuks teiän kommentointi? Tommonen teksti tulee joka kerta, kun yritetään se kommenttimme lähettää: - select phrase from captcha where id=You have an error in your SQL syntax; check the manual that corresponds to your MySQL server version for the right syntax to use near '' at line 1 -
02.04.2007 - 08:22
Niin siis kyllä taas eilen mami sai ottaa pikkasen spurtteja, kun Tiikerille tuppas saalistusvaistot päälle :o Mähän en osallistunu koko juttuun muuta, ku olin vaan yleisönä ;) Mulla on viä niin hyvässä muistissa se lintujuttu, kun sain siitä hyvästä porttikiellon mamin sänkyyn niin nyt sit pysyttelin kaukana, että mamiki näki etten se mää ollu.. No se juttu oli semmonen, että Tiikeri oli tuonu hiiren pihaan ja se hiiri sit juoksenteli siinä hätääntyneenä ja mami sattu taas näkeen sen (varsinainen kyylä) ja siitäkös se ampas pihalle ja huusi, että Tiikeri *#¤*#¤ .. Ja Tiikerihän on niin tyhmä, että se jää toljottaan paikalleen, että 'täh jaa mää vai' eikä ymmärrä ottaa sitä saalista mukaansa ja häippästä niinku mää tekisin ;) Helppohan mamin oli sit Tiikeri siitä napata kainaloonsa ja tuoda se sisälle ja sit mami lähti viemään sitä hiirtä turvallisempaan paikkaan, kun mä jäin siihen ulos istuskeleen enkä tullu sisälle, vaikka mami kyllä yritti teljetä mutkin sisätiloihin, mutta mä menin sitä mukaa sen edellä, kun se tuli perässä niin sit se luovutti :D Sit oli viä semmonen juttu, että iskä ja mami kävi kävelemässä ja sillä matkalla ne löysi joutsenen raadon ja ne ihmetteli, että miten se joutsen voi olla niin kaukana niitten joutsenten varsinaiselta pesintäpaikalta, ainaski puolen kilsan päässä ja keskellä jotain peltoo :o Siinä paikalla oli hirveesti ympäriinsä joutsenen sulkia ja se joutsen oli pahasti raadeltu, eikä mami halunnu mennä sen lähelle, mutta iskä kyllä kävi kattomassa sitä lähempää.. Tossa on niitä sulkia Tossa on pari kuvaa Tiikeristä.. Nää on otettu ennen sitä hiirijuttua ;)  
31.03.2007 - 09:50
Yhdestoista kissakuvahaaste ja aiheena on tällä kertaa kuvio..
Mä en nyt viitti itte tällä kertaa osallistua, kun mulla ei oo mitään kuvioitakaan paitsi hännässä on jotain raitoja, muuten on kaikki meitsissä niin tasasen harmaata ;) Eikä mua nyt hotsita häntääni esitellä, joten Tiikeri esitelköön omat kuvionsa :) Tiikeri oli nuorempana melki kokonaan raidallinen, mutta sit sen raidat katos, kun se vanheni ja siitä tuli tommonen läikikäs :D Naamasta siltä löytyy sit vähä enempi kuvioo :)

29.03.2007 - 20:29
Niin siis ollaan vähä muuteltu noita laatikoita ja runnottiin noi laskurit ja toi sivupohjan banneri tonne vasemmalle puolelle, kun meitä on aina hämänny, kun noi kaikki jutskat on tua oikeella puolella ja vasemmalla ei oo juuri mitään ;) Ja sit otettin se typerä 'slideshow' tai mikä se nyt oli niin kokonaan pois, kun inhottiin sitä melki alusta asti :( Niin ja vähänks meitä on käyty halimassa piti jo eilen siitä sanoo, mutta sit unohdettiin, niin, että kiitti kaikille, jotka ootte käyny meitä halimas <3 Sit löydettiin tämmönen hauska nimitestiP.O.J.U:. Paatunut Orjapiiskuri joka Järkeilee ja Uunoilee :) T.I.I.K.E.R.I.: Taitava, Innoittava ja Iloisen Kasvava Eunukki joka Railakoi ja Imppaa :D
28.03.2007 - 20:35
Niin, että mä oon nyt pehmitelly mamia tässä monena iltana ja me on sit päästy yhteisymmärrykseen, että sillon tällön käydään raapustamassa tänne blokiin pari riviä jos on jotain raapustettavaa ;) Mutta mami asetti meille muutamia ehtoja ja yks on semmonen, että meiän kaverilista ei heti kättelyssä veny metrin mittaseks vaan kamut lisätään sitä mukaa, kun nähdään, että käyvät moikkaamassa enemmän, kuin kerran/kaks... No joo tietty me tiedetään muutama kamu, jotka voidaan laittaa listaan ilman muuta ;) Viimeks meillä oli listassa sellasia 'kamuja', jotka oli käyny meitä moikkaamassa koko aikana vaan pari kertaa :( Ja siis me sentään käytiin niitten sivuilla montaki kertaa, mutta eipä käyty vastavierailulla niin sellasten kamujen takia ei kamulistaa kasvateta..nih... Mutta tänään me ei aleta enää mitään laatikoita rakentaan, että huomenna sit katotaan niitä. Nyt mä meen nukkuun...
25.03.2007 - 21:07
Nyt, kun me osallistuttiin tohon valokuvatorstaihin niin täällä on näköjään kamut vetäny siitä sen johtopäätöksen, että me alotettais uudestaan kirjottaan tänne blogiimme ja sit meille on tullu semmosiltakin tyypeiltä, joita me ei ees tunneta, mutta jotka on käyny lukemassa meiän juttuja niin sähköposteja joissa pyydetään, ettei me niinku lopetettais :o Eikä me nyt sit tiedetä, että mitä me tän jutun kans tehtäis, kun toi mami on sitä vastaan siks, kun sillä on ihan henk.koht blogikin ja sillä menee kuulemma sen kanssa näpräämisessä niin kauan aikaa ettei se enää jaksais meitä autella tässä, kun sit sen oma blogi alkaa taas kärsiin niinkuin nyt just tässä viimeks kävi ja siks me sit jouduttiin lopettaan tää blogin pito :( Mutta nyt, ku mä meen mamin kanssa nukkuun niin mä otan tän asian sen kanssa puheeks ja näytän sille söpöö naamaani niin ei sitä tiä, vaikka se heltyiskin ;) Niin ja sit meidän on ollu sairaan ikävä Viiviä ja Misua <3 <3 Siis toi Misu on sit Tiikerin tyttöystävä, sanon sen siks ettei Viivi tuu mustikseks ;) tossa mulla on vakava keskustelu meneillään mamin kanssa... 
22.03.2007 - 09:36
Ainakin valokuvatorstain aiheeseen kodikas, kotoinen osallistutaan tällä vanhalla kuvalla, jossa mä oon mielestäni aika kodikkaasti ;) 
11.03.2007 - 19:36
 Eli suuremmitta puheitta näin on nyt käyny :( Asiasta voi jokainen kommentoida, joka tuntee siihen tarvetta, mutta me ei vastata enää yhteenkään kommenttiin eikä sähköpostiinkaan, eikä me vierailla myöskään enää kenenkään kamun blogissa, että voitte poistaa meidän linkin listastanne... Ja sit raskain mielin mun on kerrottava, että Viivi joutuu nyt ettiin ittelleen uuden poikaystävän, kun me tuskin enää tavataan tai mitään mutaakaan :( Tää meidän blogi kuitenkin jää tänne niin kauaks aikaa kunnes ylläpito katsoo tarpeelliseksi poistaa sen...
08.03.2007 - 19:07
Valokuvatorstain aiheena on tällä kertaa sininen ja me ollaan mukana nyt ekaa kertaa ;) Tällänen sininen kuva löydettiin arkistostamme :D Nelli.. 
07.03.2007 - 15:07
Ette usko, kun meitsillä on käyny flaksi :) Mä oon nimittäin rakastunu :o Joo'o uskokaa pois, mä oon tän päivän kosiskellu yhtä sikamakeeta tytsyä ja lopulta rohkaisin mieleni ja kysyin, et alkaakse oleen mun tyttöystävä ja voitteks kuvitella se suostu :) Silläkin on blogi ja mä bongasin sen tuolta kissakuvahaasteesta ja olin heti myyty ;) Niin nyt te varmaan ajattelette, että mitä sille Viiville tapahtu, jota mä aikasemmin kattelin vähä sillä silmällä... No itseasiassa se koko meidän juttu kuivu kokoon, kun eihän me olla enää nähtykään eikä kirjoteltukaan kohta puoleen vuoteen ja niin mä sit päätin lopettaa odottamisen.. Mutta tiätteks mitä.. sen mun uuden tyttöystävänkin nimi on Viivi ja se on kuulkaa niin nätti, että mä menetin sille heti sydämeni <3 Mä en tiä, että saanks mä laittaa sen mun tyttöystävän kuvaa tähän omaan blogiini esille niin laitan sit linkin missä on ihanan Viivin esittely <3
- Jee, mä sain Viiviltä luvan laittaa sen söpöökin söpömmän nassukuvan näytille <3 Katsokaa ja ihastukaa ;) Tossa mulla on aika kaipaava ilme, kun ajattelen Viiviä...
05.03.2007 - 18:31
Tän kertanen kissakuvahaasteen aihe on piilo ja aika vaikee aihe meidän mielestä, kun miten nyt voi ottaa mitään kuvia jos on kerta piilossa niin kuinka sit voi tietää, että missä sillon on o_o Mutta joitakin kuvia sentään löydettiin missä ollaan melkein piilossa ;) Mun kuvat ekana :) Tossa mä oon mamin kaapissa, jossa on kaikkee romua kuten lankoja neuloja jouluvaloja ym. Ja tietenki mami löysi mut, kun en saanu ovee laitettua perässäni kii :(  Juu ette varmaan arvaa, että oon tossa vakipiilossani...maton alla  No sitten on Big Tigerin kuvien vuoro: Tossa se yrittää sovittaa ruhonsa tonne lehden alle, mutta huonolla menestyksellä, kun aina se näky jommasta kummasta päästä :D  Tossa Tiikeri on sit melkein tua omenapuun latvassa ja luulee sulautuvansa tonne oksistoon ;) 
01.03.2007 - 19:20
Me ollaan oltu nyt hiukan enemmän ulkona, ku aikasemmin, kun nyt ei enää oo niin sairaan kylmä.. Mutta ei me siltikään olla mihkään kauemmaks lähetty vaan ihan tossa pihassa pyöritään ja aika äkkiä kyllä tullaan sit sisälle... Mami nauro meille viime sunnuntaina, kun pelättiin jänistä, mutta se oli sikaiso, isompi, kuin Tiikeri o_o Se juttu meni sillain, että mä menin ekaks ulos, eikä sitä jänistä siä viä sillon ollu, mutta sitten, kun Tiikeri tuli jonkin ajan päästä ulos mun jälkeeni niin se jänis oli meiän omenapuun alla ja Tiikeri ei heti huomannu sitä vaan meni rappusilta vähän matkaa niin sit se jänis otti pari loikkaa niin Tiikeri juoksee takasin sisälle ja mami nauraa ovella ihan sikana :D Siis aatelkaa keskellä kirkasta päivää uskaltaa joku jänis tulla meille käppäileen... Mä satuin onneks oleen meiän autotallissa sillä hetkellä ja kyllä mäkin sen jäniksen näin, mutta en sit viittiny nähdä vaivaa jonku rupisen jäniksen vuoks, varsinkin, kun mami tuli siihen huuteleen sille jänikselle, että se lähtis meneen ja lähtihän se, mutta se on käyny senkin jälkeen monta kertaa ja mami on vieny sille ulos jotain Gerbiilin jyväsekotustakin... Asiasta toiseen..nauratettiin mamia eilen vähä lisää ja sehän nauro :) Mä nimittäin leikin vähä maton alla ja sit lopuks Tiikeri heittäyty tyhmäks siinä ja.... no toi teini-ikänen kuvas sen jutun kännykällä ja tossa se on :D Se on sit vähä pimee ja huono video, mutta laittakaa äänet päälle niin kuulette mamin hirveen naurun jossain vaiheessa :D Toivottavasti se näkyy ja kuuluu... Tossa mä alotan just nää kirjotushommat Tossa mä sit lopetan ne :) (nyt on kaikkiin koneisiin verkkokortitkin hommattu)...
27.02.2007 - 08:36
Tän kertasen kissakuvahaasteen aiheena on väri.. No mun väristä ei nyt ole paljo kerrottavaa, kun mussa on periaatteessa vaan yhtä väriä, mutta se on sit sitäkin komeempi ;) Eli mä oon siis kokonaan harmaa, mutta kaulassa on muutama valkonen karva ja sit mun häntä on vähä tummempi, kuin mä muuten oon ja siinä on sit vielä mustia raitoja. Ja mun turkki on juuresta melkein valkonen o_o Ja sit mun maha on hiukan vaaleemman harmaa, kuin muu vartalo.. Niin ja mun nenä on kans harmaa ja viikset on nykyään valkoset, ennen nekin oli harmaat ;) Niin ja kesäsin mun turkki näyttää auringossa jostain syystä ruskeelta.... Ja sit viä semmonen juttu, että jollekki voi tulla pakottava tarve esittää oma mielipiteensä mun väristä, että mä en niinku oliskaan harmaa ja että semmosta väriä ei virallisesti oo .. Mutta EVVK. kai mä nyt osaan peiliin kattoo ja kaiken lisäks tunnen viä väritkin :) Tiikeri taas haluaa, että sen väristä puhutaan virallisesti, eli se on joku punatiikeri, vaikka ei se mikään punanen kyllä oo, eikä sillä mitään Tiikerin raitojakaan oo, ku vähä jaloissa ;) Ja tossa ottassa sillä on tommonen ihme kuvio.. Tiikerin selkä on tummempi, kuin sen kyljet ja sit sen maha on vielä vaaleempi, lähes beessi.. Tiikerin nenä on vaaleen punanen ja viiksiä löytyy sekä mustana, että valkosena :) Häntä Tiikerillä on päältä yhtä tumma, kuin selkäkin, mutta alapuolelta beessi kuten mahakin.. Niin ja sit semmonen asia piti viä mainita, että Tiikerillä on semmoset parin sentin pituset ilvestupsut siis korvissa :) Tossa kuvassa mun väri on just semmonen, ku mä oikeesti oon ja tos mun tummempi raidallinen häntäki erottuu selvästi..  Tossa on sit lähikuva mun söpöstä naamastani ja kirkkaista silmistäni ja tossa näkyy mun valkoset viikset ja harmaa nenä..  Tossa näkyy Tiikerin ilvestupsut ja toi kuvio tossa ottassa..  Tossa kuva Tiikerin selästä.. 
25.02.2007 - 19:26
Mulla on nyt yks poro..porle..eiku probleema ja siks mä kysysin teiltä kamut siihen liittyvää asiaa ;) Eli siis tietääks teistä kukaan, että missä olis semmosia kollikissojen pukukauppoja joista voi ostaa tai, vaikka tilata netin kautta mittojen mukaan valmistetun uuden kokopuvun??? Asia on nimittäin niin, että meitsiä on alkanu ahdistaa, kun mun pukuni on vuosien myötä jääny mulle pieneks tai sit se ei oo kovinkaan joustavaa materiaalia, kun se ei niinku veny samassa tahdissa mun kasvun kanssa :( Arvaatte varmaan kuinka vaikeeta on esim, liikkuminen liian kireen puvun kanssa, kun joka paikasta hiertää ja vallankin vatsalihakset on hirveessä puristuksessa :( Jos joku jolla on samoja ongelmia tai muuten tietää jotain kauppoja tai jotain turkkiliikkeitä niin olisin tosi kiitollinen vinkistä :) Niin ja mulle kyllä kelpaa tämmönen samanvärinen puku, kuin tää vanhakin on ja sit jos mä saan uuden puvun niin mä voin myydä tän vanhan jollekki, joka tarttee , kun täähän on ihan priimakunnossa, eikä oo koinsyömä tai mitään muutakaan ;) Mami tossa yrittää selittää, että tää mun vanha puku olis viä ihan hyvä jos alkasin treenaan juoksua ja sillain ja söisin vähemmän.. Just joo... eiks meitsi muka sit oo treenannu o_o Hiki hatussa on yritetty bodata ja sitten, kun on tuloksia saatu aikaan ja puku jääny pieneks,niin mami alkaa vaatiin lisää treenejä.... Tiikerin puku on varmaan jotain eri laatua, kun sillä tuntuu olevan ihan päinvastoin, kuin mulla, nimittäin sillä on puolestaan liian iso puku verrattuna sen olemattomiin lihaksiin.. niin, että sen puku ihan roikkuu sen päällä.. Tossa pari kuvaa, joissa näkyy selvästi, että meitsi on kasvanu ulos puvustaan :(  
23.02.2007 - 19:24
Siis mamilta tais palaa päreet tai sit se on vaan muuten seonnu o_o Se nimittäin meni länttään sen lehdestä leikatun tekstin missä luki se Pojun valtakunta niin oman sänkynsä päätylaitaan... Ja se teki sen siks, kun se sano, että sitä alko ottaan pattiin se, kun mä tarvin 2 tyynyä yöllä, kun mä nukun ja otin sen toisenkin tyynyn omaan käyttööni, jonka mami oli mulle siihen ystävällisesti järkänny..tai siis luulin, että se oli mulle ;) Ja kun mami kerta on jo pitkän aikaa nukkunu siä tyynyjen alapuolella siis patjalla niin en voinu tietää, että sillä on jotain tota järjestelyä vastaan.. Ja nyt se ei muka sit enää käykään sille... ihme touhua.. Siis eikse tajuu, että tietysti pitää olla 2 tyynyä jos aikoo nukkua poikittain :) Jos mamia ei huvita nukkua mun kans samassa sängyssä niin voi sit hommata ittelleen oman sängyn johki nurkkaan ja antais mun tyynyjeni olla rauhassa... Niin ja semmonen juttu viä, että se meitsin nimenmuutos tais sit tältä erää jäädä, kun enhän mä nyt todellakaan voi alkaa nimeeni toiseks muuttaan jos kerta oon tällä nimellä ihan lehteenki päässy niin sillonhan mulla kaiken järjen mukaan on oikein hyvä nimi ja kaiken lisäks viä kuuluisa :) Tossa on mun tyynyt ja sit toi mamin teippaama lappukin.. Aika hyvin on mami mun asiat loppujen lopuks järkänny :) Tossa oon sit jo nukkumassa ja toi kukallinen tos mun takana on peitto, joka oli mun päälläni, mutta mami otti sen siks aikaa pois, kun se häiriköi sen kameran kans, vaikka meitsi oli jo ihan unessa... Niin ja meitä saa sit halia ;) Laitettiin nimittäin tommonen halilaskuri...
21.02.2007 - 15:29
Kissakuvahaaste 6 ja aiheena tassu(t) Siis tää aihe oli aika helppo nakki, kun melki ainahan meitsien tassut tulee kuvaan jos kerta kuvia otetaan, että nyt oli vara valita :D Tällä kertaa varmaan kaikki tytöt tulee pettymään, kun mepäs ei laitetakkaan meiän komeita naamoja olleskaan kuvaan mukaan vaan pelkästään tassumme ;) Mutta kaikki tytsyt voi sit mielessään kuvitella, että minkälaisia komeita uroita on siä tassujen toisessa päässä :D Tossa meitsin takajalat :) ( meitsillä oli muutama vuosi sitten vielä harmaat varpaatkin, mutta kova reviirinhoito on vaatinut veronsa ja vienyt värinkin varpaista)  Tossa on mun etutassut  Tossa mä sit illalla tota mamin tyynyä pehmitän ittelleni ;)  Tiikerin takajalat karvoineen..  Tiikerin etutassu :o kattokaa ny mikä karhun käpälä sillä on.. 
19.02.2007 - 08:23
vitsit, että me ollaan ihan poikki eilisistä Reetin synttäribileistä :) Oli muuten sairaan hyvät tarjoilut, syököhän Reeti aina noin ruhtinaallisesti, meinaan vaan, että onks sillä ollenkaan mitään arkiruokaa niinkuin meillä ;) Vähä nolottaa, kun me Tiikerin kanssa nukahdettiin sinne Reetin telttaan ja missattiin pari tuntia hyvää biletys aikaa :( Mutta ei me voitu vastustaa niitä herkkuja ja sit ahmittiin liikaa ja alko ramaseen niin ältsisti, ettei silmät pysyny auki.. No onneks sit herättiin siihen, kun Leksan Hössö mellasti kaljoissaan, kuin ellun kana :D Se likka pisteli yksistään poskeensa melki kokonaisen pizzan ja voi sitä kaljan määrää, minkä se itteensä kippas o_o Mä tanssitin kaikkia tytsyjä tasapuolisesti, mutta Tiikeri ei oikein alkuun osannu olla mitenkään päin, kun se ootti Misua tulevaks ja sit, ku Misu tuli niin me oltiinki nukahdettu :( Mutta kyllä Tiikeri ja Misu sit kuitenki pääs tanssiin toistensa kanssa ja ne oli hyvännäkönen pari, kun Tiikeri oli niin iso mies ja Misu oli semmonen hento neiti :) Sit meiän piti lähtee sieltä junalla kotiin ja Roopen ja Misun piti tulla samalla junalla ja mä lähin jo etukäteen, kun muut jäi viä juhliin niin pyytään, että se juna odottais niitä muitaki, mutta ei se mitään odottanu :( Onneks Veera, Viivi ja Mimosa tuli hakeen mun sieltä asemalta takasin Reetille , kun Tiikeri oli soittanu meille taksin... Ja tiätteks, että meillä täällä Vuodatuksessa taitaa olla taas yks pari, nimittäin Misu ja Tiikeri istu kylki kyljessä ja tassu tassussa koko taksimatkan ajan eikä ne millään saanu silmiään irti toisistaan <3 <3 No me ei sit Roopen kanssa viittitty häiritä niitä niin puhuttiin sit kaikkia miesten juttuja ja sillain ;) Oli muuten aika tyyristä se taksimatka, mutta olihan niitä kilometrejäkin yli 200... Nyt me aiotaan sit nukkua tää koko päivä, kun ollaan niin väsyneitä, mutta kyllä oli upeet kemut Reetillä, kiitos niistä :) 
18.02.2007 - 10:03
Siis nyt mulla on vakava ongelma, kun mä selasin tänään aamulehtee ja ihan yllättäen osu silmiini sieltä lehden sivuilta tommonen kuva ja teksti o_o Ja vallankin toi teksti sai mut innostumaan sen verran, että mä poika päätin leikata irti ton koko hoidon tosta lehdestä ja sit mä aattelin että näpertelen vaiks siihen jotku kehykset tai jos mä en osaa niin sit mami vois vähä auttaa siinä hommassa ;) Mä siis aattelin tehdä siitä semmosen huoneentaulun ittelleni, mutta nyt mulla on ongelma siinä, että mikä se niinku on se mun valtakunta, että mihin mä sen taulun sit sijottasin.. Eli onks mun valtakunta esim. mun nojatuoli, mun ruokapaikka, mamin sänky vai joku muu... Niin, että mulle voi antaa vinkkejä, että mihin mun kantsis toi taulu laittaa ;) Toi tumma möhkäle tua alareunas oon mä :) 
17.02.2007 - 10:42
Heh, mamin tuulimyllystä oli aamulla lentäny yks semmonen siipi irti, kun kävi aika kova tuuli yöllä ja luntaki oli siinä ympärillä niin paljo, ettei ne siivet päässy kunnolla pyöriin ja varmaan mami oli muuteski kiinnittäny sen siiven joteski huonosti;) No nyt se koko siipimekanismi on tossa lattialla lehtien päällä ja mami siinä kauheesti ruuvaa, naulaa ja naputtaa, mutta kai se sen kuntoon saa, kun ei se ainakaan pahemmin puhu mitään käsittämättömiä :) Tiätteks, että meistä on tullu tosi laiskoja, kun meitä ei enää ollenkaan huvita mennä ulos, me löhötään vaan kaiket päivät... Iskä haukkuu meitä veteliks ja saamattomiks ronteiks, mutta mami tulee aina siihen väliin puolustaan meitä.. Mami kerto, että se näki yks aamu ketun meiän pihassa ja se luuli sitä ekaks Tiikeriks, vaikka se oliki sisällä, mutta kun se kettu oli saman värinen ja saman kokonenki o_o Sit se huomas sen ketun valkosen hännänpään.. Niin ja sit meillä käy ihan hirveesti yöllä jäniksiä ja ne on nakertanu mamin pensaat semmosiks typistetyiks malleiks, eikä mami oo ees vihanen niille, vaikka ne tekee semmosta se sanoo vaan, että sittenpähän sen ei tartte niitä puskiaan keväällä leikellä... Reetikin sai sit sen meidän lähettämän synttärikortin, vaikka ei oltu ihan varmoja osotteesta ;) Ja se oli siitä vieläpä aika riemuissaan :D Jos se kortti ei olis menny perille niin ikinä ei oltais Reetille kerrottu, että mitään korttia ollaan koskaan lähetettykään, olis se ollu noloo jos se olis menny johki outoon paikkaan missä ei olis ees kissaa ollukkaa.. Tossa me löhötään takan päällä :)
14.02.2007 - 19:45
Tämänkertaisen kissakuvahaasteen aiheena on paikka ja niitähän meillä riittää, vaikka millä mitalla :) Ekaks aateltiin, että laitettais joku reviirin tarkastuskuva, mutta mami ei hyväksyny niitä niin sitten taivuttiin mamin painostuksen alla ja suostuttiin laittaan taas kerran mamin suosittelemat kuvat ;) Tää on aika uus kuva ja mä oon tässä meiän yhessä lempparipaikassa eli yläkerran portailla.. Niissä on tommoset avonaiset askelmat ja mä oon tunkenu itteni kahen askelman väliin :) Tästä kuvasta oon ittekki yllättyny, että oon ylipäätään menny tohon pöydälle, vaikka mun tapoihini ei kuulu hyppiä missään kielletyissä paikoissa, mutta ehkä mä kävin tosta ikkunasta tsiikaamassa niitä lentäviä tirppoja, kun mami ei ollu paikalla, mutta kuitenki se pääs yllättämään, kun kerran on saanu otettua todistusaineistooki ;) Tossa Tiikeri on taas menny tunkeen ruhonsa liian pienen pahvilaatikon alle, joihin sillä on joku ihme pakkomielle :) Ja tässä Tiikeri jäi kiinni kielletyssä paikassa makaamisesta ja mami ei kyllä ollu yhtään ilahtunu tosta... PS. Me ei toivotella mitään ystävänpäiviä, kun me ei semmosesta mitään ymmärretä, että pitää olla joku yks tietty päivä jolloin muistetaan ystäviä o_o Me voidaan kyllä muistaa, muinakin päivinä.. nih... :D
09.02.2007 - 19:03
Voi vihvilä, että on ollut kylmää ja tuntuu vaan edelleen jatkuvan nää pakkaset :( Meillä on ollu parina aamuna pakkasta peräti 32,2 astetta ja meitsin piti sillon mennä aamupisulle ulos, mutta kun mami avas oven ja huomasin mikä oli homman nimi niin aattelin, ettei mulla nyt niin kauhee hätä oo etten ehtis mennä myöhemminkin ja samaa näky ajattelevan Tiikerikin ja niin me sit ollaan oltu tosi tiiviisti sisäkissoja, mitä nyt äkkiä on ulkona kävästy ja nopeesti tultu takas.. Tänään mami oli oikein reilulla päällä, kun se anto jo kolmannen kerran tällä viikolla meille oikeeta lihaa ja tällä kertaa se anto meille semmosta lihaa, jonka iskä oli tuonu just kaupasta, kun se halus, että mami olis keittäny siitä jotain lihapataa tai jotain, kun iskä on kai kyllästyny niihin mamin kasvissörsseleihin, mitä se aina vääntää ;) No sit, kun iskä oli siitä häipyny sinne 'toimistoonsa' niin mami otti sakset ja alko leikkaan sitä lihaa palasiks ja tietysti me pyörittiin siinä ympärillä ja yritettiin olla niin, että mami olis huomannu mitä me haluttiin ja tietty se huomas... Nimittäin sit, kun mami oli saanu leikattua sen lihäköntsän palasiks niin se täytti niillä palasilla meiän lautaset ja laitto osan siitä pusseihin ja sit siihen jäätyvään kaappiin o_o Mietittiin vähä, että miten mami aikoo selittää iskälle sen, kun sitä lihapataa ei sitten tullukkaan, mutta sehän ei oo meiän huoli ;) Kai se taas kertoo syyks, ettei sitä kiinnostanu tai ettei se jaksa, kun ne on sen vakilauseet joka asiaan o_o Sit mami tuli häiritteen meidän syömistä räpsimällä kuvia meistä ja välillä se nauro meidän ilmeille, siis mille ilmeille? Mehän vaan syötiin.. Ai niin me käytiin yks päivä laittamassa kuviamme tommoseen uuteen galleriaan tai mikä paikka se nyt sit onkaan, mutta mamin mielestä lähes kaikki niitten eläinten omistajat on ihan lapsia, ettei me olla sit paljoo siä pyöritty.. Täs kuvas mä pureskelen oikein nautinnollisesti yhtä lihanpalasta.. Hähää.. Tuli tossa mieleeni, että miltähän iskän naama mahtaa näyttää, kun se saa tietää missä sen lihapata-aineet on :) Tiikerikin melkein makas lautasessaan, kun se pelkäs, että mä meen ryövään senkin sapuskat .. Tiikerin tyylinäyte :)
05.02.2007 - 20:07
Me osallistutaan neljänteen kissakuva haasteeseen kaunis/komea,
parilla vanhalla kuvalla, kun mamille ei kelvannu mikään kuva mitä me ehdotettiin, niin valkattiin sit tämmöset.  
01.02.2007 - 15:05
Mä en oo kerinny kirjottaan pitkään aikaan muuta, ku pikipäin on käyty laittamassa noita kuvia tohon kissakuvahaasteeseen, mutta nyt mä tulin kirjottamaan pari sanaa :) Ensiks mun tarvii kertoo, että mami on varmaan seonnu lopullisesti, kun se meni ostaan nyt jo kolmannen kannettavan koneen meille, vaikka ei olla käytetty sitä toistakaan minkä se vähä aika sitten osti o_o Mutta mami sano, että siihen aikasemmin ostettuun koneeseen ei oo jotain langatonta verkkokorttia ostettuna niin sitä ei voi viä käyttää.. En kyllä ymmärrä, että miksei sitten ostanu sitä korttia, eikä kokonaan uutta konetta.. Tiikeri luulee nyt, että se kolmas kone on sen oma, kun se on ostettu Tiikerin entisiltä porukoilta ja siinä koneessa on se langatonkin juttu nyt mukana.. Mutta eihän se tyhmä sillä mitään tee, kun ei osaa ees kirjottaa o_o Niin ja tiätteks, että mulla on ollu ihan hirvee por.. eiku projekti meneillään, että mun tassut on ihan rakoilla :) Mä sain nimittäin idean tosta Reetin tarinasta ja aloin kirjottaa mun omaa tarinaa siitä, kun mä tulin tänne mamin ja iskän tykö.. Siitä tarinasta tuli sairaan pitkä, vaikka kerroin vaan ihan mun alkutaipaleesta näillä nurkilla.. Se tarina löytyy tosta 'sivut' laatikosta jos jotakuta sattuis kiinnostaan ;) Huomatkaa, että meitsin keskikehonrakennus on tuottanu tulosta ;) 
29.01.2007 - 19:25
Tääkin aihe on vaikee, kun ei oikein tuu mieleen, että mitä me nyt oltais sitten kohdattu ja onks siitä sitten otettu kuvia kans o_o Me ei päästy yksmielisyyteen siitä, että jos mä niinku osallistuisin yksistäni tällä kertaa , kun Tiikeri oli sitä mieltä, että sekin vois osallistua yksistään ja mä voisin huilata tän viikon :( Ja niin me sit osallistutaan molemmat tälläkin kertaa.. Näitten kuvien ottamisesta on kulunut jo jonkin aikaa, enkä mä enää tollain käyttäydy ton sukan kanssa ;) Tässä mä kohtaan ekan kerran tommosen sukan, jossa on kissanminttua jauheena ja mun ilmeestä sit kai huomaa miten se vaikutti :)

Täs kuvas Tiikeri puolestaan kohtaa ensi kertaa avonaisen kaapin oven :)

27.01.2007 - 10:02
Että osaa olla meille vaikee tää tän kertanen aihe tohon Lean ja Lulun kissakuva haasteeseen, kun mehän ei olla mitään sisällä leikkijöitä ;) Meidän leikit on yleensä vaan painimista, eikä me millään leluilla koskaan leikitä ja siks mamilta meinas mennä hermot meidän takia, kun oltiin vaan ja katteltiin, kun mami leikki joillain leluilla :D No jotain uusia kuvia se sai räpsästyä, mutta sit se luovutti ja kaivo jotain vanhoja kuvia esiin, kun mä aloin oleen jo ihan paniikissa niitten keppien ja huiskien vuoks, eikä mulla ollu yhtään hauskaa :( Tiikeriäkään ei oikein leikkiminen kiinnosta ja siks se näy ttää mamille kieltä :) Vaikka meitsi meni piiloon tonne sohvan taakse niin silti mami tuli ton tyhmän kepin kanssa sinnekkin riehuun :( Tossa on muuten toinen noista vilkkuvista palloista, jotka me on saatu Leeviltä :) Meitsin ainoo leikki painimisen lisäks on oikeestaan olla piilossa maton alla Tässä kuvassa mä oon kokonaan maton alla ja sit mami tuli ja laitto sen kameran tonne maton alle ja räpsäs musta kuvia (en muuten ollu siäkään sit kauaa)... Tiikerin lempileluja on pahvilaatikot, niissä se viihtyy, vaikka kuinka kauan  
25.01.2007 - 19:05
Niin semmosta mä tulin kertoon, että se mun nimiongelma ei sit tainnu ratketa ihan vaan sillain, et mä olisin niinku vaan päättäny ottaa ittelleni uuden nimen, kun pitäshän sit mamin ja iskänki alkaa käyttään sitä uutta nimee.. Mä nimittäin vähä vihjailin siitä nimijutskasta mamille ja kysyin, et mitä se tykkäis jos mun nimi olis, vaikka Pomo, Päällikkö tai sit etuliitteellä Paha-Poju :) Ekaks mami katto mua tyhmän näkösenä ja selvästi huomasin, että nyt on mamilla pitkät piuhat käytössä :( Sit, kun se asia oli menny sille jakeluun ja se oli käsitelly sen mielessään niin sit se alko taas nauraan mulle ja mä jo ehdin siinä ajatella, vaikka mitä, kuten esimerkiks, että jos mami ei kohta lopeta sitä nauramista niin sen suu voi vaikka revetä ja teki kyllä mieli sanookin se sille, mutta olin sit kuiteski niinkuin en huomais ees, että mami nauraa o_o No sit, ku mami sai naurultaan jotain puhuttua niin se alko selittään, ettei mun muka kantsi tommosia Pomo ja Päällikkö nimiä ees ajatella, kun mä oon se joka aina ekana juoksee piiloon, kun jotain vähänki ihmeellistä tapahtuu :( Siis eiks mami oo tajunnu etten mä piiloon mee vaan etin hyvän kyttäyspaikan mistä voi sit tehdä hyvin suunnitellun hyökkäyksen jos on tarvis.. Eikä se Paha-Pojukaan iskeny kipinää, kun mä oon kuulemma niin mamis, että semmonen nimi olis mulle muka vaan lähinnä pilkkanimi, mutta sit mami sano, että Mites olis Piilo-Poju ja alko taas nauraa.. Mutta en mä tätä nimiasiaa aio noin vaan unohtaa, meinaan, että jos joku hyvä nimi tulee vastaan niin mä nostan tän asian uudestaan pöydälle :) Mami vähän mököttää meille, kun se haluais ottaa meistä jotain ihme leikkikuvia, mutta me ei oikein ymmärretä sitä ja ollaan vaan tönkkönä paikallamme... Siis mitähän se oikein odottaa meiltä :o Varmaan mun ilmeestäki huomaa, etten tykänny yhtään mamin nauramisesta tai, että olis pitäny alkaa leikkiin :o Siis mähän oon mies Tiikeri se vaan seikkaili tiskipöydällä eikä ollu kiinnostunu mamin höpinöistä.. Tossa se sit tuli pois sieltä tiskipöydältä ja häipy johonkin, kun niistä leikkikuvista tuli puhe...

22.01.2007 - 09:48
Mekin sit päätettiin osallistua siihen Lulun ja Lean valokuvahaastejutskaan, vaikka me ei aluks meinattu osallistua ollenkaan. Me ei oikein osattu päättää, että minkälaiset kuvat oltais valittu, kun mami on ottanu meistä niin sairaasti kuvia ja me ollaan kaikissa niin komeita, että valinta oli tosi vaikee, ymmärrätte varmaan :) Eikä me tiedetty sitäkään, että saako olla niinku eka yksityiskuvat meistä ja sit semmonen kuva missä me oltais Tiikerin kanssa kaksin, joten me laitettiin sit molemmat... Tämmöset kuvat me valittiin ittestämme :) Mä nukun tässä kuvassa mamin sängyssä Tiikeri nukkuu tossa iskän kanssa Tässä me ollaan sit yhessä :)
20.01.2007 - 15:33
Tiätteks kamut, että meitsi on nyt tosi kyllästyny tähän typerään ja lapselliseeen nimeeni :( Siis alunperinhän tää Poju nimi annettiin mulle niinku väliaikaseks, kun piti äkkiä joku nimi keksiä, kun meitsillä oli aika tilattuna semmoseen yhteen jalokivien poistoon ja siä kuitenki kysyttäis, että mikäs tämän komeen kollin nimi sit on ja niin mulle keksittiin toi Poju :( Sen nimen piti alkaa sit viä välttämättä P-kirjaimella, kun meillä oli sillon viä se yks tyttökissa, jonka nimi oli Pikkis niin se oli sit muka hienoo, kun oli kaks P:llä alkavaa kissaa o_o No eipä oo muitakaan nimiehdotuksia sen jälkeen mulle tullu ja toi Poju on sit ollu meitsin riesana kohta 5 vuotta.. Eipä silti kävishän se nimi sitten jos täs olis aina iältäänkin poju, mutta koko ajan tässä vanhetaan, mutta nimi pysyy lapsellisena niin onks muka kiva olla sit vanhana ukkona joku Poju.... Mä haluaisin semmosen nimen, joka kuvais meitsiä, vaikka niinku ulkonäöllisesti tai jotain. Tiikerillä on just hyvä nimi, vaikka sekin on kyllä aika tylsä, mutta Tiikeri on ihan tiikerin näkönen ja se nimi sopii sille, että mulle kans semmonen nimi olis hakusessa :) Mä oon tossa funtsinu kaikkia vaihtoehtoja ja aattelin, että olisko, vaik Puuma hyvä nimi mulle, mitä ootte mieltä.. tai jos teillä olis jotain siistejä nimiehdotuksia niin ottasin kyllä mielelläni vastaan sellasia.. Mami kyllä yrittää sanoo, että kaikki tuntee mut tolla nynnyllä Poju nimellä ja oon tullu sillä tunnetuksi, mutta miks mä en vois tulla tunnetuksi jollain toisellakin ältsin repäsevällä nimellä :D Ai niin sit mulle sattu yks hassu juttu tänä aamuna, tai siis mä kuulin, kun toi meiän teini-ikänen puhu mamin kanssa jotain junasta ja sain sen käsityksen, että se teini-ikänen on lähössä jonku kaverinsa kanssa Helsinkiin ja heti mulle tuli mieleen Hössö ja Leevi ja Vincent ja luulin, että ne lähtee kattoon mun kamuja sinne ja yritin siinä vaatimattomalla äänelläni kertoo, että voisin lähtee niitten mukaan :) Arvatkaa olinko sit nolo, kun mulle selvis ettei ne mitään kissoja sinne mee kattoon vaan ne menee johki semmosiin ihme kauppoihin mistä Hössön mamiki ehkä ostaa niitä vaatteitaan tai ainakin mami sano niin... Niin, että onks meitsi muka nimensä näkönen :(
15.01.2007 - 18:36
Meille on tullu nyt talvi o_o Koko eilisen päivän sato lunta ja sitä kerty ainakin 20cm. :( Ja tänäänkin on satanut vielä lisää ainaski 5cm. on muuten aika tylsää, eikä me olla viittitty mennä uloskaan mitä nyt on pikasesti käyty vettä heittämässä ja sillain :( Voitteks kuvitella, että meitsi muisti vasta eilen sen yhen nettilehden valokuvakilpailun, jonka nimi oli jotain, että 'joko pyryttää' tai jotain sinne päin, niin mehän oltiin Tiikerin kanssa osallistuttu siihen lähettämällä tosi surkeet valokuvat meistä sinne lehteen :( Ette usko, kun meinattiin mamin kanssa pyllyllemme lentää, kun meitsi oli sijottunu jaetulle toiselle sijalle jonku koiran kanssa o_o Ja nyt vasta huomattiin se, vaikka siitä on jo pari viikkoo aikaa, kun ne julkastiin, mutta mehän ei enää juurikaan käydä missään foorumeilla, kuin just nimeksi, että voi mainita :D Se voittajakuva oli kyllä tosi hauska ja se kissakin oli aikas komee.. Mami kyllä ihmetteli ihan tosissaan, että miten mun niin surkee kuva voi sijottua tokaks, mutta sehän on se meitsin karisma, joka tekee huonostakin kuvasta vastustamattoman :) Tiikerillä ei sit mee ikinä jakeluun, ettei sen kantsi osallistua meitsin kanssa samoihin kisoihin, kun tietty sitä ei kukaan ees huomaa jos vaan meikä on edustettuna.. Mami taas hosu kameran kanssa, kun me muka oltiin niin söpösti :) Sitten meistä yksityisposeerausta, mä ekana..
  Sitten tiikeriä kehiin..
 Siinä Big Tiger kaikkine karvoineen o_o
13.01.2007 - 19:55
Tää on ihan sairasta, kun me ei enää ikinä päästä koneelle kirjottaan tai siis mä en pääse, kun Tiikerihän ei oo ees kiinnostunu opetteleen aakkosia.. Mutta nyt on luvassa parannusta asiaan, kun mami osti meille oman semmosen kannettavan tai ainaski me luullaan, että se on meille, kun mitä mami nyt kahella koneella tekis o_o Mami kyllä sanoo, että se vie ton uuden koneen tonne yläkertaan siis sinne missä se yks gerbiili on ja, että se tekee siitä ittelleen 'toimiston' kun kerran iskälläkin on.. Mami on jo raahannu sinne sen uuden nakutuskoneensakin ja sit semmosen samurain vai olikse saumurin, no hällä väliä, kun ei pahemmin kiinnosta kuitenkaan meitsiä :) Me vähän testattiin sitä uutta konetta ja tuntu olevan just passeli varsinkin mun tassuilleni, kun mähän täs pääasiassa kirjottelenkin :) Siis mamilla on taas joku ihme hössötyskausi meneillään, kun sen taas tarttis saada sitä ja tätä ja aina se puhuu yhestä vähemmän kivasta asiasta iskälle, muka pehmitysmielessä, vaikka se pehmitys onkin ihan turhaa, kun mami on sellanen, että jos se saa jotain päähänsä niin sen on pakko se toteuttaa sano muut mitä tahansa ja joskus on sitten tullu takapakkia ja aika rankasti jopa, varmaan teistäkin kamut tietää muutaman mamin hoössötyksen, joka on saanu vähemmän mukavan lopun :( Tossa meitsi tarkastelee asiantuntevasti sitä uutta konetta, että onks siinä kaikki tarvittavat kirjaimet ...

Tiikerinkin piti päästä vähä kokeileen sitä kannettavaa, vaikka se ei ees ymmärtäny, että mitä sillä tehään o_o
 No sitten meille tuli vähän riitaa, että kumpi sillä koneella saa alkaa kirjottaan :)

Meitsi voitti ja sen näkee Tiikerin ilmeestäkin :D

09.01.2007 - 18:36
Oho, siitä onkin jo monta päivää, kun ollaan tänne viimeks kirjotettu :o mutta me ei olla keritty, kun meillä on ollu niin kiire ton reviirin tarkastushomman kanssa.. Kuunneltiin tossa taannoin sääennustusta ja siinä luvattiin tänne torstaina lunta ja perjantaina aika kovaa pakkasta ja meillä on jostain syystä jääny aika pahasti noi työt tekemättä ja ollaan niitä nyt sitten painettu niska limassa.. Ja nyt varsinaiseen asiaan eli siihen mitä toi otsikko pitää sisällään ja se ei oo kaunista kerrottavaa ainakaan meitsin kannalta :( Siis se alko sillain, että tänään tuli joku ukko soittaan ovikelloo ja mami meni avaan sille oven, vaikka meillä ei ollu muita kotona kuin me ja mami ja kuvitelkaa, että siä olis voinu olla, vaikka sarjamurhaaja tai joku, kun me ei tunnettu sitä eikä mamikaan o_o No se ukko näytti kyllä aika vaarattomalta, kun se oli semmonen pieni ja vanha eläkeukko, eikä me lähetty sitä karkuun, ainakaan ihan heti.. Sit, ku se ukko tuli siihen olkkariin niin se alkaa osottaan Tiikeriä sormellaan, joka löhös pitkin pituuttaan siinä sohvalla ja vei ainakin puolet sen sohvan pituudesta, niin sit se äijä kysyy, että onkos toi kissa se semmonen Maine Coon ja onpas se suuri, paksu ja komee... Siis häh, aloin kyllä vähä miettiin, että miten sen näkönen äijä voi tietää mitään kissaroduista, mutta selvishän sekin sitten, kun se kerto, että joku sen 10 v. lapsen lapsi haluais Maine Coonin.. Siis onks Tiikeri sit muka niin aidon näkönen, ettei siitä nää, että se on puoliks 'väärennös'.. No mami varmaan huomas meitsin naaman ilmeestä, että tykkäsin hiukan kyttyrää, kun se äijä ei ollu meitsistä tietääkseenkään, vaikka mami yritti jotain siihen väliin sössöttää, kuinka hieno mä oon mamin mielestä, mutta se tyhmä äijä ei ottanu siihen mitään kantaa ja lähdinkin siitä sitten hyvin loukkaantuneena, mutta silti pystypäin meneen enkä enää ees vilkassukkaan sitä tyyppiä, eikä se sit enää meillä kauaa ollukkaa, paitsi, että mami ei ollu sille vihanen, vaikka se oli mulle niin töykee vaan mami meni oikein ulos asti sen kanssa lärpättään, vaikka se oli ihan outo tyyppi :o Jälkeenpäin mami sit kerto iskälle, että mä olin muka lähteny siitä nojatuolistani tosi matalilla jaloilla ja häntä koipien välissä :( Miten niin matalilla jaloilla.. Ei kai ne nyt yhtäkkiä tosta noin vaan lyhene o_o 
04.01.2007 - 10:41
Varoitus: (K 1v. nartut) Saattaa sisältää materiaalia, jotka voivat aiheuttaa riippuvuutta :)
Meillä on nyt kaikki ihmiset kipeenä ja ne vaan makaa petissä.. Mami ja iskä yritti tossa lääkitä itteensä jollai juomallakin, ne sano sitä yskänlääkkeeks, mutta sitä mä en usko, kun oon nähny samanlaisia pulloja iskän 'toimiston' kaapissa ja se on ottanu sitä aikasemminkin, vaikka sillä ei oo ollu yskääkään ;D Niin ja sit viä Tiikerille on tullu uhmaikä.. Se nimittäin heräs yks aamu tosi vihasena :( Tollasella naamanilmeellä se heräs (sori vähä huono kuvanlaatu) Tiätteks, että se suuttu mullekki, vaikka mä en tehny mitään ja alko huutaan mulle pää punasena niin, että meitsin tärykalvot meinas haljeta.. siinä meni meitsiltä kuulo.. Mami yritti saada Tiikerin paremmalle tuulelle ja se tarjos sille koko paketin seitiä. mutta Tiikeri vaan haisto sitä ja jatko mulle huutamista  Sit mamille tuli mieleen, että Tiikeri vois tykätä jos mami hakis sille aterian yhestä tietystä paikasta, mutta arvatkaa tykkäskö se :o vähänks on vihanen ilme.. Lopuks mami sitten otti harjan ja alko harjaan Tiikeriä jos se, vaikka siitä rauhottuis, mutta siitä se tuli vaan entistä hullummaksi ja alko pureen ja raapiin mamin käsiä.. Tollanen siitä tuli harjattuna Sitten, kun mikään muu ei auttanu ja mami oli kauheen kipee, eikä jaksanu enää yrittää rauhotella Tiikeriä niin Tiikeri päästettiin ulos ja mami meni petiinsä ja meitsi oikas ittensä takan eteen, kun siinä oli niin ihanan lämmin :) 
31.12.2006 - 13:36
Mun arvonimeniTiikerin arvonimi Mekin laitettiin noi arvonimemme tohon esille, kun kerran muillakin on.. Ei meillä oikein mitään asiaa oo, mutta tultiin nyt heti tähän koneelle, kun mami jätti sen auki ilman valvontaa :) Mami ei oo nyt ollu pahemmin liikenteessä, vaikka ei se sen selkä enää niin kipee oo, kuin aikasemmin, mutta se yrittää nyt nää pyhät olla rauhallisesti. Aamulla se kuitenkin otti tua yläkerrassa sen typerän pölkkärikoneen esiin ja imuroitti ton teini-ikäsen huoneen, kun setyyppi ei oo kotona niin sillon siä voi siivota, kun se likka ei itte ymmärrä mitään siivoomisesta, mami sanoo niin.. Niin ja samalla se sit pölkkäröitti iskän 'toimistonkin' ja me kyllä arvattiin, että kohta se tulee sinne jyrsijöitten huoneeseenki tai eihän siä ookkaan enää, ku yks otus enää jäljellä, mutta silti me ootettiin siinä oven takana, että oltais menty sinne sit kans siivoon sitä gebr.. gerbiilin terraariota :) No sit, ku mami tuli sen pölkkärikoneen kanssa siihen ovelle niin se sammutti sen koneen ja me ihan tosissaan luultiin, että nyt meille aukastaan se ovi, mutta pah, mami meni sinne yksin jonku ison muovikassin kanssa ja länttäs oven kii meiän nenän eteen :( Sit se alko taas höpiseen ittekseen siä elukkahuoneessa ja me kuultiin ihan selvästi, kun se sano siä huoneessa, että "sitte et mee mihkään sohvan tai kaapin taakse" Ekaks me luultiin, että iskäkin oli siä huoneessa ja mami komensi sitä menemästä piiloon :o No kyllä me sit jälkeenpäin saatiin tietää, että mami puhuki sille elukalle, kun se päästi sen irralleen juoksenteleen siks aikaa, kun se vaihto uudet purut sen elukan terraan.. Mami kerto jälkeenpäin, ettei se meinannu saada sitä gerbiiliä takasin sinne terraan, kun se juoksi niin lujaa ja mami ei oikein uskaltanu koskee siihen jos se, vaikka puree, kun mami ei oo tottunu käsitteleen sitä, kun se ei ees oo mamin vaan sen teini-ikäsen.. No kyllä mami sit sai sen lopulta pyydystettyä johki laatikkoon ja sit se kiikutti sen äkkiä sinne terraan... Sitä me ihmeteltiin, että miks mami ei pyytäny meitä auttaan siinä pyydystyksessä niin se kiinniottaminen olis käyny paljo nopeemmin :) Asiasta toiseen meillä sato yöllä vettä ja nyt lähti sekin vähä lunta pois mitä oli, mutta se on vaan hyvä asia nyt näyttää taas ihan kesältä ja mamiki koko aika sanoo, että se tykkää, kun näkyy nurmikko. MeiIle ei oo ostettu tänä vuonna ollenkaan uuden vuoden raketteja, kun mami ei tykkää niistä eikä mekään.. Iskä olis kyllä ostanu, mutta mami sano, että se voi yksistään ammuskella niitä, että mami ei ainakaa tuu niitä kattoon ja että se vetää rullaverhot niin alas, ettei iskä vaan vahingossakaan epäile, että mamia kiinnostaa kattella semmosia.. Tossa on joululta pari kuvaa, jossa me kerjätään mamilta ruokaa (mamin jalka näkyy tossa Tiikerin vieressä) Nää 2 ylimmäistä kuvaa on se teini-ikänen ottanu ja tossa mami roikottaa meitsiä, kun pelkäsin sitä rapisevaa juttua Meitsi teini-ikäsen sylissä
27.12.2006 - 19:56
Täytyy nyt tulla kertoon, kun mami on taas riehunu :o Siis tänä aamuna iskä lähti kaupungille ja olis kai mamiki muuten menny, mutta kun sen selkä sippas eilen niin se ei sit viittiny lähtee semmosessa kumarassa asennossa sinne ihmisten ilmoille köpötteleen.. Niin siis sit, kun iskä oli häipyny niin mami alko välittömästi repiin joulukuusesta niitä koristeita ja mitä kaikkee siinä nyt oli niin mami otti ne kaikki pois ja laitto ne takasin sinne laatikkoon mistä ne aattona otettiin... Ja sit se otti siitä kuusesta kiinni ja lähti raahaan sitä ulos ja se näytti kyllä aika oudolta, kun mami oli semmosessa ihme hiipimis asennossa :) Me ei viittitty tulla ihan siihen lähelle katteleen sitä mamin riehumista vaan tyydyttiin oleen yleisöna yläkerran portailla.. Ekana me luultiin, että meillä on joku muukin kotona, kuin mami, kun se niinku puhu koko ajan jollekin, mutta kyllä me sit hokattiin, ettei siinä mitään outoo ookkaan, kun mamillahan on semmonen tapa, että se höpisee koko ajan ittekseen :) Niin, että meillä ei sit oo enää joulukuustakaan ja mami sano, että se oli sit viimenen kuusi mikä meille koskaan tulee ja, että iskä voi ihan rauhassa laittaa sinne 'toimistoonsa', vaiika kuinka pitkän rivin kuusia. mutta alakertaan semmosia ei enää tuu.. Meiän mami on aika tiukka täti, kun sille päälle sattuu ja se sattuu aika usein ;) No sit, kun iskä tuli sieltä kaupungilta niin sillä oli semmonen iso laatikko mukana ja mehän luultiin heti, että se on meiän myöhästyny joululahja mutta ei se sit ollukkaa meille :( Siä laatikossa oli nimittäin uus 'nakutuskone' niinku Reeti sanoo ja voin kertoo, että vähänks mamin naama venähti, kun se näki sen koneen ja se ei venähtäny ainaskaan ilosta, kun mami inhoo kaikkee ompelemista ja on siks haukkunu meiän vanhaa nakutuskonetta, ettei sen vaan tarttis ikinä ommella mitään :D :D Hah, kyllä meitä nauratti se mamin ilme, mutta se yritti kyllä näytellä ilosta, ettei iskä olis loukkaantunu.. Tossa se kone on lattialla laatikossaan, eikä mami oo ees kokeillu sitä, kun sen on se selkä niin kipee, ettei se pysty istuun, ku pelkästään vaan tietokoneella :D Meitsi ei viittiny viime yönä mennä ees nukkuun mamin kanssa, kun se valitti koko yön selkäänsä, niin en olis saanu kuitenkaan nukuttua siinä niin menin sit heti suosista tohon nojatuoliini... Arvatkaapas mikä tossa on? :) Tiikeri ja hämähäkki
26.12.2006 - 10:31
Hohhoijaa! Jaa, että vähä laiskottaa.. Me ollaan ihan sairaasti vaan pääasiassa nää pyhät löhötty Tiikerin, iskän ja mamin kanssa :) Jouluaatto meni meillä niinku arvattiinki, eli tosi niukasti tuli paketteja, mutta eipä tullu noille ihmisillekkään, et sen puoleen ollaan sit niinku tasoissa.. Voitteks kuvitella, et me ei saatu siis mitään tavaroita, mutta jotain ruokaa oli sentään jaksettu meille pakettiin käärästä :) Vähän mua näin jälkikäteen nolottaa, kun meitsi alko pelkään sitä omaa joulupakettiaan, kun se rapisi niin ältsisti, enkä uskaltanu tulla sitä, ku kerran läheltä kattoon, vaikka se kyllä tuoksu aika hyvältä.. Tiikeri ei pelänny yhtään sitä omaa pakettiaan, vaikka se oli samanlaisen rapisevan jutun sisällä.. Mami olis ottanu meistä kuviakin, kun me siinä oltais oikein herkuteltu, mutta se sai sit kuvata pelkästään Tiikeriä, kun mulle iski se fobia päälle niin meitsi oli ihan paniikissa :( Oikeestaan mä pelästyin ekan kerran jo heti aattoaamuna, kun noi porukat raahas semmosen oikeen puun sisälle, vaikka mä oon nähny semmosen meillä ennenki, mut jotenki mä vaan säikähdin sitä taas tänäkin vuonna, niinkuin kaikkina muinakin vuosina, mut en mä niitä puita kyllä ulkona pelkää yhtään.. Mutta kai siinä oli sekin, kun aattona oli kaikkee muutakin hössötystä sen puun kanssa ja muutenki ja sit mami pyöri siinä joka puolella ja mäkätti sitä ja tätä, että jäkäti, jäk... Enää mua ei pelota se puu, eikä edes kiinnosta yhtään.. Eilen meillä kävi vieraita, joilla oli sairaan suuri koira mukana ja onneks olin just sillon ulkona, kun ne tuli niin en joutunu kattoon sitä rakkia silmästä silmään.. Vähä mä aattelin, että viittinks mennä ollenkaan yöksikään sisälle, mutta menin sit kuitenki, kun alko säälittään toi mami, kun se siinä ulko-ovella kävi vähä väliä meitsiltä kysymäs, että joks mä tuun ja mä vaan katoin sitä enkä vastannu sille mitään ja jatkoin sitä rappusilla istumista.. Pari kertaa mami yritti tempasta meitsin siitä rappusilta syliinsä ja viedä väkisin sisälle, mutta arvatkaa kumpi oli nopeempi :) Sit, kun se oli siinä ovella rampannu jotain sata kertaa niin sit mä annoin periks ja tulin sisälle, mut ekana kyllä tarkistin paikat, ettei se rakki oo jossain piilossa, mutta ei sitä näkyny.. Mami kerto, että se koira ja Tiikeri oli juossu yläkertaan peräkanaa ja Tiikeri oli ollu erittäin pörhee, että varmaan oli Tiikerilläki sit vähä villahousut tutissu :) Tossa Tiikeri tarkistaa, että onks toi kinkku syötäväks kelpaavaa..
Tossa on noi pelottavat rapisevat jutut.. Tiikeri herkuttelee t Meitsi ujostelee :(
 
19.12.2006 - 19:12
Me lähetään nyt sit kans joululomalle, kun kerta melki kaikki kamutkin on jo pistäny bloginsa kii niin mekin sit laitetaan tai ainakaan me ei kirjoteta enää mitään juttuja, ennenkuin sit joulun jälkeen tullaan taas puliseen :) Me toivotetaan kaikille kamuille hyvää ja maukasta joulua :) Ja sit tää häpäsykuva, joka mamin piti välttämättä tähän saada lykättyä.. Siis kai te nyt kaikki varmaan huomaatte, ettei me olla tollasia typeriä hattuja päähämme vapaaehtosesti laitettu.. Mutta yks hyvä juttu tossa kuvassa on ja se on toi paketti :) Tämmösen kuvan noi Tassuttajien herkkupalat lähetti meille ja ne kehtas sanoo, et meidän toi joulukuva on nolo niin sanotaan nyt täs, että noitten tyyppien mami velvoitetaan tosta lausunnosta ostaan meille joululahja, kun se tulee meille aattona :) Niin, että tyhjin käsin ei sit oo tulemista...

17.12.2006 - 08:40
No nyt on sit hiukan alkanu se aurinko paistaan siihen mamin risukasaan, kun se sai sen tulostinasiankin jotenkuten junailtua :) Mutta se sen uus tulostin onkin nyt sitten sillä teini-ikäsellä ja mami sai sen tyypin vanhan tulostimen, joka ei muka toiminu, mutta kyllä se ainakin mamilla jotenkin pelittää.. Mä en nyt kerkee paljoo kirjotteleen, kun mami alkaa leipoon ja meidän täytyy mennä siihen viereen vahtiin, ettei mami vaan unohda mitään aineita pois taikinasta :D Me laitettiin kans semmonen ystäväkirja, johon kaikki meidän frendit voi käydä kirjottamassa :) Linkki siihen löytyy tosta oikeelta puolelta \'sivut\' laatikosta.. Väliaikatiedotus klo. 12.00 :)
Tiikeri joutu ulos, kun se oli niin tyhmä, että se meni tohon missä mami leipoo niin makaan siihen jauhojen päälle ja sit, kun mami näki sen niin se sano, että nyt \'rometto\' ulos :D Onneks siinä ei ollu taikinaa, olis muuten ollu Tiikeri sit pesukunnossa :) Ehkä mä meen Tiikerin seuraks sinne ulos, kun täällä on niin aurinkoinen ilmakin tällä hetkellä Tossa Tiikeri lepää iskän jalkaa vasten :)

Ja meitsistä tommonen kuva, joka liittyy siihen samaan marssimis-/tyynysarjaan

14.12.2006 - 19:41
Tää on kyllä ihan sairasta, kun mamilla menee aina kaikki hommat päin peetä :( Just kun se luulee, että nyt alkaa aurinko paistaan risukasaanki, niin sit taas kaikki romahtaa ja tällästä tää on ollu nyt kesästä asti.. Tänäänki mami osti ittelleen sellasen monitoimilaitteen ja oli taas hetken ilonen siitä :) kunnes huomas, että eihän se pelitäkkään sen koneessa ollenkaan, kun eihän sillä mitään Wid..eiku Windowsia tai Macintoshia koneessaan oo, kun sillä on joku ihme Ubuntu tai joku semmonen ja se ei hyväksykkään mitä tahansa merkkiä.. Että taas meni sit kaikki poskelleen, eikä mami saanukkaan sit meistä niitä hienoja valokuvia, kun ton teini-ikäsenki monitoimikone on jotenki rikki, epistä, kun meillä on kaikki aina rikki tai jotain :( Mami ei oo laittanu mitään joulujuttujakaan mihinkään niinku muina vuosina.. Ja tiätteks, että mami sano yks kerta, että sitä potkitaan päähän oikein olan takaa :o Siis ei kai mami nyt oo siitäkin vetäny hernettä nenäänsä, kun meitsi kerran yöllä oikas säärensä niin mun koipeni osu vahingossa mamin naamaan :( Siis enhän mä nyt tahallani sitä potkassu se vaan kävi niin... Ei se kyllä oo näyttäny mulle siitä asiasta vihasta naamaa, mutta siis kuitenki toi juttu painaa mua.. Meitsi alottamassa marssimista sillon, kun oli viä litteet tyynyt (kattokaa ny minkälaisia juttuja mami lukee)

tossa meitsin toinen silmä on vähä tommonen, kun Tiikeri vähä raapas, kun painittiin 
07.12.2006 - 08:51
Meillä on nyt surkeeta, kun mami on ihan allapäin ja se on porannu vähän väliä eilen ja tänä aamuna :( Se kyllä ihan itte hommas sen pahan mielen ittelleen muutama päivä sitten, että mitä siinä sitten poraa.. Se on sellanen juttu, että toi meidän kääppäri lähtee tänään takasin sinne mistä se meille haettiin, kun se ei oo sisäsiisti, vaikka on jo aikunen :o Nyt mami sitten on kyllästyny peseen mattoja, kun niitä on hiukan vaikee saada kuivaks tähän vuodenaikaan.. Kääppäri on ollu meillä nyt jotain 7 viikkoo ja monta kertaa päivässä saa siivota sen jätöksiä, eikä mami halua, että meillä on koiranpissaa matoilla yli 10 vuotta tästä eteenpäin.. Vaikka kääppäri pääsee ulos sata kertaa päivässä niin silti se tekee ennemmin asiat sisälle, kuin ulos :( Sit mami hermostu lopullisesti, kun se oli kerran pesemässä koiranpissaa lattialta ja kääppäri tuli ja pissas uudestaan siihen samaan paikkaan mamin nenän edessä :o Siitä paikasta mami meni sit soittaan kääppärin entiseen kotiin ja ne lupas ottaa sen takasin ja se jää sinne koko loppuelämäkseen.. Kääppäri on nyt sit tullu isäks, sillä on 2 poikasta ja mami olis saanu niistä toisen kääppärin tilalle, mutta mami sano, ettei se ota ikinä enää koiraa, että sillä on 2 kissaa ja ne on sisäsiistejä.. siis niinku mä ja Tiikeri :) Muuten toi kääppäri on ihan jees tyyppi, kun se ei sekoo mun ja Tiikerin asioihin... Mutta se mua vähän rassaa, kun se on niin kiintyny mamiin, että heti, kun se näkee, että mami istuu niin se tulee pyytään syliin ja se onkin lähes jatkuvasti mamin sylissä ja mami lässyttää sille samalla äänellä, ku mullekki yleensä, että kai mami sit tykkää siitäkin.. Aika tyhmiä noi ihmisukot, kun ne ei tajua mitään tai sit mami on hyvä salaan asioita, kun meiän iskä ei ees oo tienny, että kääppäri tekee asiat sisälle, kun se oli hämmästyny kauheesti, kun mami kerto sille, että kääppäri menee takasin entiseen kotiinsa.. Siis eiks iskä nyt oo yhtään ihmetelly, et miks meillä ei oo mattoja lattialla vai luuleekse, että se on jotain uutta muotia :o Mun täytyy nyt mennä lohduttaan mamia, kun se nyyhkyttää tossa, kun se oottaa ja pelkää sitä kääppärin hakupuhelua.. Ellille lupasin laittaa pari kuvaa Pikkiksestä.. Pikkis viimeisenä kesänään :(


05.12.2006 - 19:50
Meillä on nyt surullista kerrottavaa :( Nimittäin toinen meidän terrapaisteista siis Malla oli lähteny sateenkaarisillalle viime yönä ja kaiken lisäks ihan yllättäen, kun sen olis mamin puheitten mukaan pitäny elää ainakin viä pari vuotta... Ja nyt se toinen gerbiili Nelli jäi sit yksistään.. Saas nähdä kuinka kauan se elää, kun noi gerbiilit on sellasia, että niillä pitäs olla kaveri tai ne kuolee sit yksinäisyyteen... Mutta mami sano, ettei meille oteta enää yhtään jyrsijää niin, että pitäskohän mun tai Tiikerin tuoda sille elossa olevalle uus kaveri, vaikka jostain ulkoo?? On meillä yks toinenkin ikävä asia, mutta me ei saada puhua siitä, kun mami ei oo antanu lupaa ja se on niinku enimmäkseen sen asia.. Tossa on siitä yksinjääneestä Nellistä kuva, se Malla oli samanlainen, mutta musta :(

03.12.2006 - 09:08
Tiätteks, että mamilla taitaa olla d-e-m-e-n-t-i-a meneillään, kun se ei enää eilen illalla muistanu mikä mun nimi on, kun mentiin nukkuun :o Huomasin sen siinä vaiheessa, kun olin päästelly mun ja mamin tyynyä päästä päähän muutaman kierroksen niin sit mami sano, että lopeta toi tommonen senkin marssipoika.. No mä aattelin heti, et nyt ei oo mamin asiat kunnossa, kun tollain unohtaa meitsin nimen ja menin sit siihen sen naaman lähelle ja just, kun piti sanoo sille, et mikä mun nimi niinku on oikeesti niin se alkaaki lässyttään siinä mulle, että mitä mamin oma marssipoika... Mietin vaan, että keneksikähän se mua luuli, mutta päätin sit ottaa kaiken irti siitä tilanteesta, kun mami kerran lässyttikin niin sillon se on yleensä hyvällä päällä ja mä siis jatkoin sitä tyynyjen tallaamista, jota mami sanoo marssimiseks.( liittyyköhän se marssiminen jotenkin siihen marssipoikaan) Menin sit välillä mamin pään yliki sillain, että mun takatassut oli mamin pään toisella puolella ja etutassuilla leivoin mamin pään toisella puolen tyynyä ja mamin naama oli mun mahan alla ja sit se hiero nenäänsä mun silkkisiin masukarvoihin ja rutisti mua samalla :) Siinä se sitten höpisi koko ajan sitä ihme marssipoikaansa niin, että iskäkin jo hermostu ja käski alkaa meiän nukkuun ja mamin pitää naamansa kii :o No me ei paljoo välitetty iskästä, kun arvattiin, että sen käy vaan kateeks, kun mä en koskaan mee sen tyynylle tallaamaan, kun Tiikeri hoitaa sen puolen hommista.. No kuitenki mami sammutti sen lukulampun sit vähän ajan päästä ja sano mulle, että nyt nukkuun, mutta mä vaan törötin siinä tyynylläni ja leivoin minkä tassuistani kerkesin ja sit mamille iski joku uus muistikatkos, kun se näki pimeessä mun siinä tyynyllä seisomassa häntä pystyssä niin se sano, että nuku nyt häntäheikki ja sit se alko nauraan, vaikka iskä oli jo melkein unessa ja örisi jotain, mutta eihän mami nyt voinu sitä nauramista kesken lopettaa, kun se oli just vasta sen alottanu.. mami sanoo, että meitsillä on täs kuvas kaksoisleuka :o
30.11.2006 - 18:30
Mikshän me ei oo saatu viä joulukalenteria? Meitsi on nyt odottanu sitä kalenteria about 5 vuotta ja vielä ei oo näkyny ensimmäistäkään :( Mami vaan sanoo, että ne on turhia meille ja sano itte väsäävänsä semmosen jos siitä nyt joku haloo nostetaan..ja mehän nostetaan :( Tänään mami tuli kahen kalenterin kanssa kotiin ja me tietty luultiin, että nyt meitä on kerrankin lykästäny, mutta katin kontit, toisen se oli oli ostanu yhteisesti ittelleen ja iskälle ja sit toisen sille teini-ikäselle, ja se toinen oli viä semmonen paksu, et siinä oli varmaan joku suklaarasia sisällä, kun se oli sen mallinen. Ihan mälsää, kun kaikki muut kissakamut saa kuiteski kalenterin ja kaikkee muutaki kivaa, mutta me ei ikinä saada mitään, tuskin edes joulunakaan saadaan paketin pakettia :( Ei kai mami nyt voi enää kiukutella siitä mun lintujutusta ja siitä, kun Tiikerillä oli se linnun höyhen turkissaan sisälle tullessaan :o Mami yritti ottaa meistä yhteiskuvia, mutta kääppäri lähti heti meneen ja sit mami nauro mulle ja Tiikerille ihan kippurassa, vaikka me oltiin nätisti paikallamme.. mä en ymmärrä mamia, kun se höpisi siinä nauraessaan jotain kokoerosta... Tossa meitsi kattoo, kun kääppäri häipy Tässä kohtaa mami repes :o Noi on hyviä kavereita
26.11.2006 - 18:45
Tänään meitsi on ollu tosi laiskalla tuulella ja melkein koko päivä on menny löhötessä.. Tiikeri kyllä on käyny vähän väliä ulkona, ehkä vähä liikaki, kun iskä suuttu sille, kun se hyppäs iskän syliin ja yhtäkkiä siinä iskän sylissä oli linnun höyhen, niin kyllä Tiikeri sit sai aika äkkiä lähdön muualle :) Onneks mami on jo tainnu unohtaa sen mun lintujutskan, kun seei oo enää puhunu siitä mitään ja nyt mä oon taas päässy sen suosioon :) Jos jotakuta kiinnostaa se mamin uus tyyny, minkä se ittelleen eilen otti niin voin kertoo, että enpäs oo vähään aikaan nähny pehmeempää tyynyä :o Eilen kun menin marssiin siihen vanhalle, muka pehmeelle tyynylle niin ekaks en ees huomannu, että mami oli sen uuden pulleetakin pulleemman tyynyn laittanu siihen missä se littana tyyny oli ennen eli siis niinku ittelleen.. Mami varmaankin luuli olevansa hyvinkin kiero, kun meitsi siinä vanhalla tyynyllä vaan pyöri, mutta annas olla, kun oikasin siihen sitten niin huomasin, että mikä ihme juttu siinä mun tyynyn vieressä on, niiku joku vuori tai semmonen. Ei siinä sit muu auttanu, ku nousta ylös ja mennä tutkiin sitä juttua lähempää, mami siinä kyllä yritti jotain sössöttää, että mä voisin pitää ruhoni vaan siinä vanhalla tyynyllä, kun oon jo sen niinku ittelleni vallannu.. Mutta kun mun mielenkiintoni oli jo kerta heränny niin mikään mahti maailmassa ei olis mua enää voinu estää, joten mä sit kiipesin siihen vuoren korkuselle jutulle ja hups vaan se olikin niin pehmee, et meitsi painu siihen keskelle melki kaulaa myöten :o No hetihän mä sit hokasin, et se on se uus tyyny jolla mami varmaankin aikoo mua ilahduttaa ja kelatkaa se oli siis just, ku meitsin vartalolle suunniteltu :) Aloin sit kehrään siinä uudella tyynylläni niinku kiitokseks mamile, mutta se näytti mulle nyrpeetä namaa ja siinä samassa mä sit tajusin, et miks se tyyny oli siinä mamin puolella.. Siis mami ei tarkottanukkaan sitä mulle vaan ittelleen :( Mutta mä en todellakaan aikonu lähtee siitä tyynyltä mihinkään vaan yritin esittää mamille, kuinka sopiva se mulle olis ja lopulta mami meniki siihen muka pulleelle tyynylle, mutta kyllä mä sit yöllä menin tohon nojatuolilleni, kun tuli hiki siä pulleen tyynyn uumenissa niin sit mami pääsi siihen vuorostaan :) Aamulla mami sano, että se tuo sen uuden tyynyn tohon mun nojatuoliini, kun se ei niska-ja selkävaivasena jaksa kattella ja vielä vähemmän kokee mun levittäytymistäni sen sängyssä niin voin sit uppoutua tuolillani siihen tyynyyn.. tossa meitsistä pari tänä aamuna otettua kuvaa   Tossa Tiikeri pesuhommissa

Tossa kääppäri on pölliny yhen meiän palloista

25.11.2006 - 10:30
Me mennäänki kaikki kolme mamin kanssa ulos, kun se on viäki siitä niin innoissaan, kun se pääsee haravoimaan, se hommahan jäi kesken sillon, kun tuli sitä lunta niin älyttömästi... Tiättekö, että mami on taas vetäny esiin semmosia sirkusvaloja tai ainaki se sanoo niitä siks.. Ne on semmosia pieniä lamppuja, jotka on jossain johdossa kiinni ja niitä on siinä aika monta ja sitten ne viedään pihalle ja laitetaan joku juttu seinään kiinni niin niihin tulee valot :) Ja mamilla on semmosia monta laatikkoo ja joka vuosi se alkaa tarkistaan, että toimiiko ne kaikki ja sit sanoo semmosia rumia sanoja jos ne pikkulamput ei palakkaan. Meillä on joulun aikaan niitä valoja ihan sairaasti ulkona, melkein joka puussa roikkuu joku juttu ja sisälläkin on jotain valoja joka huoneessa ja ne palaa yötä päivää... Tänään aamulla meille tuli Tiikerin kanssa vähä erimielisyyttä ja ei saatu millään sitä asiaa puhumalla selvitettyä niin täyty ottaa toisemme oikein lähikontaktiin.. Mami oli vähä kauhuissaan, kun pidettiin siinä samalla semmosta mökää, joka kuulosti sen korvaan aika pahalta, mutta se painijuttu oli vaan semmosta leikkiä ja se niinku puhdisti ilmaa :) Eikä me mitään vihamiehiä olla keskenämme Tiikerin kanssa, vaan mentiin sen matsin jälkeen maate samalle tuolille.. Se mua vaan ihmetyttää, että Tiikeri aina onnistuu raastaan meitsin turkista isoja karvakasoja irti, mutta mä en saa Tiikeristä irti mitään, vaikka sillä kyllä olis mistä ottaa :( Ai niin semmonen juttu viä, että mamikin sitten kyllästy siihen littanaan tyynyyn ja haki kaapista ittelleen oikein pulleen ja pehmosen tyynyn.. Ja oonkin tässä miettiny, että taidan ottaakki sen uuden tyynyn käyttööni ja mami saa sen vanhan, kun on sitä niin halunnukki.. Todistusaineistoo..

23.11.2006 - 08:23
Mun on nyt pakko tulla heti kertoon, kun toi mami oli taas eilen illalla niin tyhmä :) Siis se kyllästy siihen, kun oon vallannu sen tyynyn ja nyt sen niska on kipee, kun se on nukkunu siinä tyynyn vieressä, jota en kyllä sivumennen sanoen usko.. Ehkä sen niska on tullu ennemmin kipeeks tietsikalla istumisesta, iskäkin sano niin.. Niin siitä tyynystähän mun piti puhua, eli siis mami laitto illalla siihen oman tyynynsä viereen semmosen littanan Latz tyynyn, jonka se sai joskus aikaa sitten, kun se pakkosyötti sitä Latzia meille, että sai sit sen tyynyn. No sit, ku mä menin sinne mamin viereen, kun se oli jo menny lukeen niin mä vähä aikaa katoin sitä tyynyä siinä ja ajattelin, et aha mami on ottanu ittelleen toisen tyynyn ja nyt se ei sit tunkee enää mun tyynylleni :) Sit, kun olin marssinu siinä pulleemmalla tyynyllä semmoset 10 minsaa ja puskenu mamia ja olin muutenki siinä kirjan edessä niin aattelin mennä koisiin niin sit mami sanooki, et se littana tyyny on niinku mua varte siinä, että voin kerätä läskini sen tyynyn päälle... Siis voitteks kuvitella, että mami sano mulle tollain, vaiks mä oon sen lellikki ja se jopa silitteli mua jo eilen ja halaski ja sit se päätti mun puolesta, et mä annan tästä lähtien kaikkien pienten elukoitten olla rauhassa ja se tais uskoo sen, että mä olin samaa mieltä :D Ai niin se tyynyjuttu jäi kesken, siis mähän en suostunu meneen siihen littanalle vaan oikasin itteni siihen pulleelle tyynylle ja mami meni sit siihen littanalle, kun lopetti sen lukemisen, jotain se yritti siinä viä sössöttää, mutta ei paljoo kiinnostanu.. Yöllä mä sit heräsin siihen, kun mami töni mua tai oikeestaan mun tassua pois sen littanalta tyynyltä ja se sano vähä pahalla äänellä, että ei mun tartte alkaa sille koipiani syöttään, että eikse jo riitä, että oon vieny siltä tyynyn vai tarttenko mä kenties toisenki tyynyn... tommosella littanalla mun olis pitäny nukkua :( näin söpösti meitsi aina nukkuu :)
21.11.2006 - 20:21
Siis parannusta mykkäkouluun ei oo edelliskerrasta tapahtunu suuntaan eikä toiseen :) Ei varmaan muitten mamit ota tollasta tipuasiaa niin rankasti, kuin mun mami,, Viime sunnuntaina, kun lumi oli sulanu pois ja mami oli siitä niin ilonen, että se meni haravoimaan ja se otti ton kääppärin mukaan juokseen sinne ulos niin me mentiin sit Tiikerin kans kattoon, että se kääppäri pysyy pihassa eikä lähe mihkään karkuteille.. Siis me ihan totta luultiin, että mami olis siitä mielissään, kun me vahdittiin sitä piskiä, mutta mitä vielä :( Mamihan tietty luuli, et me tultiin houkutteleen sitä kääppäriä pois pihasta, kun me ei jääty ihan siihen haravan viereen kyylään sen koiran touhuja, niin siitäkin mamille tuli taas sanomista ja etenkin mulle, kai sillä oli jääny viä jotain hampaankoloon siitä yhestä jutusta mistä se nyt on möksänny jo kohta viikon.. No me ei sit kai mamin mielestä vahdittu sitä kääppäriä tarpeeks hyvin, kun me unohdettiin se kokonaan ja alettiin kiipeileen vaan puissa ja ajettiin toisiamme takaa ja sit painittiin.. Ja sit yhtäkkiä mami rääkäsee kauheella äänellä, että "missä Max on" ja lähtee juokseen ja huutelee sitä koiraa sit samalla.. no eihän se piski uskalla mihkään kauas lähtee, kun se on semmonen mammanpoika, että sen pitäs aina olla mamin sylissä niin sehän olikin istumassa jo oven takana odottamassa sisälle pääsyä.. Ei muuten uskois kuinka lujaa se kääppäri pääsee juokseen, melkein hävittiin sille, kun otettiin pienet kisat siinä ja se oli jopa mamistakin hauskaa, koska se nauro meille :) Ja iltasin oon edelleen menny mamin sänkyyn siihen keskelle tyynyä maate ja kehränny, vaikka ei siitä mitään hyötyä sen leppymisen suhteen oo ollu jos ei haittaakaan...Eikä mami oo ottanu käyttöönsä toista tyynyä vaan se tykkää ilmeisesti nukkua ilman mitään tyynyä :) Meen taas kohta valmiiks sinne tyynylle, kun mami tulee lukeen.. :)
19.11.2006 - 09:00
Niin mami on viäkin mulle vihanen siitä lintujutskasta, mutta mä en sen mököttämisestä välitä.. Eilen illalla menin ihan pokkana tavalliseen tapaani mamin sänkyyn, kun se alko lukeen ja marssin taas siinä tyynyllä edes takas, mutta mami ei silittäny mua eikä mitään muutakaan, mutta se sano mulle yhen sanan eli rontti ja sit se käänty sillain sivuttain, etten mä niinku olis sen kirjan eessä, ku se lukee.. No emmä sit viittiny kauaa siinä marssia ja kehrätä, kun ei sillä näyttäny olevan mitään vaikutusta vaan mä asetuin sit siihen tyynylle koko pituudeltani ja olin omasta mielestäni tosi söpön näkönen ja aattelin, että kyllä se maminkin sydän siitä kohta sulaa ja vähän se suliki, kun se sano sit, että "voi Poju, kun sä oot niin söpö, ettei millään vois uskoo, että tolla naamalla varustettu kissa on sellanen peto" Heh, eiks ollukki jo hyvä alku toi, et kyllä se mami siitä pikkuhiljaa leppyy :) Yöllä se sit heräs ja taas se alko puhuun mulle :o Nyt se sano, että "et mitenkään vois siirtää sitä ruhoos johki muualle, mulla on niska kipee, kun pitää nukkua ilman tyynyä" No meitsi otti tietysti siitä heti onkeensa ja levittäydyin viäkin leveemmälle ja mami huokas ja meni sit takas siihen tyynyn viereen nukkuun :) Siis eiks se voinu hakee ittelleen omaa tyynyä, eihän se nyt talon ainoo tyyny ollu jolla mä nukuin.. Ai niin kääppärikin on jo oma ittensä, ettei sitä enää vaivaa se rokotus..
17.11.2006 - 08:08
Tää piti kirjottaa jo eilen, mutta täällä vuodatuksessa oli joku huoltojuttu niin kirjotan sit nyt.. Mamilla on siis nyt mykkäkoulu meneillään ja se mykkäilee mulle :o Se ei oo puhunu mulle mitään eilisen jälkeen :( Siis se suuttu mulle siitä, kun mä tyhmyyttäni tulin eilen olisko ollu klo. 4 aikaan iltapäivällä tohon keittiön ikkunan eteen just sillon, kun noi porukat oli tullu ton kääppärin kans sieltä rokotuksesta.. Niin siis mä tulin siihen ikkunan eteen ja mulla sattu oleen tipu suussa, olikohan se joku keltatulkku vai mikä se oli..emmää tiä, mutta siis mä viskasin sen pari kertaa ilmaan ja sen tapauksen sattu iskä sit näkeen ja sehän ei yleensä kiroo, mutta nyt se oli sanonu, että perhanan kissa ja sit siihen oli rynnänny mamiki kyylään ja sit sitä taas tuotiin ulos, että ovet paukku ja taas sukkasillaan ...Sivumennen sanoen sen tipun pyydystys oli tosi helppo nakki ja kävi tassun käänteessä, vaikkei ollukkaa mitään paistilautaa, mutta tuleehan ne paistit siihen oksasta roikkuvaan ansaanki, ja meitsillä, kun on taito hyppysissä... niin... No siis mami kai luuli, et siinä broilerissa viä henki pihisee, kun se ajo mun pois siitä ja kiros mun perääni pitkän liudan kaikkia rumia sanoja ja sit se vei sen linnun johki mihin mä en päässy, kun se luuli et se on vaan pökränny, mutta voin kertoo, että se kyllä kuoli laakista.. No sit mami tulee takas sisälle ja kysyy iskältä, et mis Tiikeri on, siis häh, mami epäili et Tiikeri olis niinku kaiken alkuunpanija ja meitsi olis sitten niinku "löytäny" sen tipun.. heh, heh, täähän menee hyvin, kun Tiikeri saa syyt niskoilleen aattelin :) No sitä iloo ei sit kauaa kestäny, kun Tiikeri löyty sisältä nukkumasta niin ei sitä sit voinu syyttää ja nyt mami sit mököttää mulle.. Mami sano, että sen sänkyyn on meitsillä sitten porttikielto, ettei se aio mun murhaajan naamaani sen tyynyllä nyt hetkeen kattella :( Oliks toi nyt sitte niin kauheeta?? Olis ennemmin vihanen kääppärille, kun sen rokotuksiin meni 52 euroo rahaa ja meitsi sentäs yrittää itte ettiä syötävät, ettei mamin tarttis ostaa kaupasta niin paljoo ... Mami oli käyny ostamassa meille jotain herkkujakin, mutta sit se ei antanukkaan niitä..naksuja vaan :( Nyt se on kauheen huolissaan tosta kääppäristä, kun se on vaan maannu melki koko ajan sen rokotuksen jälkeen ja sen käveleminenki on aika kankeeta eikä se syökkään mitään... Vähänks mua harmittaa täs jutus pari asiaa, nimittäin ekaks se, että miks mun piti tulla siihen ikkunan eteen kaikkien nähtäville ja toiseks se, että en saanu laitettua sitä juttua Tiikerin syyks, että pitiks sen olla just sillon sisällä löhöömässä :( Ai niin mami osti kääppärille semmosen takin tai jonku.. 
14.11.2006 - 20:18
Tiättekö, että mami ei pystyttäny tänä vuonna meille ollenkaan sitä jokavuotista paistilautaa :o Se sano, että se ei halua laittaa linnuille ansaa sen takia, että me päästäis niihin käsiks :( No kyllä se sit sunnuntaina laitto pelkän lintulaudan roikkuun puunoksaan, mutta ei se oo sama asia, ku me ollaan totuttu, et meiän pihassa on oikein meitä varten asennettu semmonen alle pari metrinen puu, joka sit koristetaan lentävien paistien pyydyksellä. Se pyydys on niinku semmonen pieni mökki johon laitetaan kaikkia lintujen herkkuja ja tyhmät tipuset sit tulee sinne mökkiin herkutteleen ja sit astutaan me kuvaan ja yks hyvin huolella suunniteltu hyppy ilmaan just, kun tipu lähtee herkut nokassaan lentään ja lurps... se on siinä :) Yleensä tossa vaiheessa alkaa kuuluun juoksuaskelia sisältä ja sit ulko-ovi lennähtää auki ja mamihan sieltä rientää niin innoissaan, että unohtaa useimmiten laittaa edes kenkiä jalkaan, kun se lähtee vetään yleensä Tiikerin kanssa sitä kuuluisaa kunniakierrosta sukkasillaan siä lumihangessa :D Voi, että noi oli hauskoja aikoja, kun mamiki viä viitti osallistua tohon hauskanpitoon, mutta ehkä mami ei sit enää jaksa juosta ja siks se ei sitä puuta meille enää laita.. joo niin se varmaankin on.. Ai niin Kääppäri joutuuki ylihuomenna rokotuksille :) Tossa meitsi ettii sitä kadonnutta paistilautaa :(
12.11.2006 - 20:01
Siis toihan oli aika törkeetä, että yksistään Tiikeristä otettiin tommonen venytyskuva ja siks mä vaadin tänään, et musta on kans otettava samanlainen kuva, ku Tiikeristäki :) Ehkä mami otti jotenki huonosti ton kuvan, kun meitsi näyttää aikas lyhyeltä tossa kuvassa :( No sit, ku meitsi oli kuvattu niin eikös kääppäriki halua samanlaisen foton ittestään ja vähänks me Tiikerin kans naurettiin, kun toi teini-ikänen ei tienny, et mistä kohtaa se olis pitäny kääppäristä kiinni tuolta takaosasta nimittäin ja mamiki nauro ihan sairaasti ja sano, että pidä samanlailla, ku pidit kissojaki :) Niin eikös se likka sano, ettei meillä muka ollu jotain "tommosta".. Meidän nauraminen loppu sit, ku seinään, ku alettiin funtsiin sitä, että mitä se meinas se "tommonen", mutta ei me olla sitä viä hokattu, et mikä se juttu niinku oikein oli, kun mamiki kehtas nauraa :( Tässä meitsi poseeraa

Tossa kääppäri :D

11.11.2006 - 15:35
Niin siis mä en ala, kun mä haluisin olla meiän porukan isoin, kun mä kerta oon niinku the boss tässä talossa ja silleen.. Mutta mua on alkanu jotenki risoon toi Tiikeri, kun se vaan jollain ihmeen konstilla saa kerättyä tota massaa itteensä ja se näyttää jo ihan sairaan suurelta rontilta, että meitsi on, ku pikkupoika sen rinnalla :( Ja se kokojuttu vaikuttaa tohon meidän painimiseenkin, kun Tiikerin ei tartte muuta, ku ottaa yks kunnon painiote niin siinähän meitsi makaa alimmaisena ton tankin alla.. ettei oo koolla väliä vai?? Tossa alla on todistusaineistoo, siinä Tiikeriä pitelee se teini-ikänen ja mä kuulin, kun se valitti mamille, että ota nyt äkkiä se kuva, kun sen kädet väsyy.. 
09.11.2006 - 13:29
Siis jotain hyvää siitäkin sitten seuras, kun mami oli kipeenä :) Nimittäin jos se ei kyenny muuta tekeen, kuin makaan sairaana sängyssä niin tänään se kyllä ylitti ittensä :D Sitä alko ottaan niin pannuun toi meiän iskä, kun se ei oo antanu viedä sitä musta-valkosta kissaa mihkään löytöeläinkotiin.. Niin nyt, kun se siis oli kipee ja kotona niin se rakensi siitä kääppärin kantoboxista semmosen loukun sille kollille ja sinne laitettiin sille kissalle kalaa houkuttimeks. ( sivumennen sanoen olis se kala mullekki kelvannu) Sit mami laitto semmosen pitkän narun siihen kantoboxin oveen ja jätti sen oven auki ja sit mami meni sen narun toisen pään kanssa eteiseen kyttään raollaan olevasta ovesta, että kun se kissa menee sinne boxiin niin mami vetäsee sen boxin oven sillä narulla kiinni... Mami kerto, että sen sydän hakkas kauheesti, kun se pelkäs, että se koko homma epäonnistuu, mutta se kolli tais olla tavallista tyhmempää sorttia, kun ei kulunu, kun pari minuuttia niin se oli menny sinne ansaan ja mami sai sit sen oven kunnolla lukittua.. Se kolli piti vähän aikaa hirveetä mökää ja se riehu siä boxissa ihan hulluna, mutta nyt se on jo rauhottunu.. Sit mami soitti löytöeläinkotiin ja sieltä tullaan tänä iltana hakeen toi rontti pois.. Ette usko, kun me ollaan Tiikerin kanssa mielissämme, kun voidaan olla ulkona taas normaalisti, eikä tarvi kytätä, että mistä se kolli taas hyökkää päälle.. Siinä se on ansassa (sillä on melkein yhtä suuret silmät, kuin Kisulla)

07.11.2006 - 19:43
Tulin nyt pikasesti kertomaan, että mami on saanu oikein kunnon koston siitä meitsin intimiteettiloukkauksesta :) Nimittäin mami on ihan kipee ja se yskii ja niistää ja valittaa, että sen särkee päätä tai sit sen on kylmä.. En kehtaa tunnustaa, että oon vähä niinku vahingonilonen :D Mitäs tuli sinne hankeen kyylään meitsin puuhia ja sit viä ottaa kuvia, kun toisella on melki hätä tassussa :( 
06.11.2006 - 19:42
Että mua otti tossa illalla pattiin, kun mami tuli kotiin ja sit, ku me oltiin syöty, kun mami toi sapuskaa :) Niin siis mami sano, että me voitais mennä Tiikerin kanssa käymään vähän ulkona ja se laitto kääppärinkin ulos :( Sit mami haki sen typerän kameran ulos ja alko kuvaan meitä, kun me rämmittiin hangessa.... Tänään oli taas satanu lisää lunta ainakin 10 cm ja, vaikka nyt onkin plussan puolella niin ei ainakaan vielä oo tullu semmosta sohjokeliä.. Niin siitähän mun piti kertoo, et mikä mua niinku nolotti, no se oli semmonen juttu, että mulla oli hirvee pissahätä ja yritin mennä salaa yhen puskan juurelle niin eikös mami tuu perässä sen kameransa kanssa ja alkaa kuvaan meitsiä ja meitsin oli pakko alkaa pissaan, kun en millään voinu enää pidätellä :( Tossa meitsi sitten on istunnossa Tossa Tiikerin piti tulla kyylään, että mitä mä siä puskassa tein :(
Tossa kääppärikin on tulossa kyylään, mutta sen lyhyille jaloille oli liikaa lunta niin se ei ehtiny ajoissa paikalle..

05.11.2006 - 19:39
Nyt on kyllä hyvät neuvot kultaakin kalliimmat... Meiän porukat on kipeinä paitsi mami ei oo viä tullu kipeeks ja se aina leuhkiiki sillä, että kun muut tulee, vaikka flunssaan niin mami yskäsee pari kertaa ja sen flunssa on siinä :) Mutta nyt se istuu tossa koneella 2 villapaitaa päällä ja villasukat jalassa ja silti sen on kylmä ja sit se sano, että sen kurkku on vähä karhee, mutta kyllä se ainakin juoda voi, kun sillä näkyy tossa koneen vieressä olevan joku tölkki jossa on joku C-kirjain :o Kai se jotain vitamiinijuomaa varmaankin on.. Niin siitähän mun piti kertoo, että mitä ne hyvien neuvojen tarve olis.. Nyt on niin, että me kuultiin, kun mami puhu, että meiän murkinat alkaa olla lopussa ja mitäs me sit syödään jos noi ihmiset on kaikki kipeitä, eikä ne pysty meneen hakeen meille mitään ruokaa niin kuinka meidän sitten käy :( En mä haluais alkaa millekään dieetille tai sit toinen vaihtoehto olis, että syötäis ton kääppärin naksuja, mutta mä yks kerta vähä tutkin sen niitä naksuja ja tulin siihen tulokseen, että eipä oo kaksisia kääpiön ruuat.. Pitäsköhän mun itte lähtee huomenna naksukauppaan vai luotanks mä siihen, että mamilta löytyy tuolta kylmästä kaapista meille kuitenkin jotain. Vitsit, että multa menee kyllä yöunet tän jutun takia.. No ehkä mä meen illalla taas marssiin mamin naaman eteen ja sit kellin selälläni niin kyllä se sinne naksukauppaan sit varmaan raahautuu, vaikka väkisin :D
03.11.2006 - 14:04
Tiätteks kamut mitä mulle taas tänä aamuna tapahtu.. No ette tietenkään tiä siispä mä kerron :) No aamulla aikasin, sillon, kun aamulehti tavallisesti tulee niin toi Tiikeri alko kerjään, että enks mää niinku lukis sille aamulehtee niinku kannesta kanteen. Siis Tiikeri ei osaa viä lukee eikä kirjottaa ja sit mä joudun aina sen puolesta lukeen ja kirjottaan kaikki, et sen takia se oon aina mä, joka nää jutut tännekkin kirjottaa :) No tulihan siihen sit kääppärikin kerjään lukemista, mutta se nyt tuli vaan sen takia, kun se yrittää mielistellä mua.. Tossa Tiikeri kerjää mua lukeen sille No mä suostuin sit siihen lukemiseen, kun tietty mä halusin niinku näyttää et kuinka viisas mä oon ja sit ne niinku arvostaa mua ja olihan siinä sekin, et niitten kävi varmaan sairaasti kateeks, kun luen niin sujuvasti :) Tossa mä sit alottelen sitä lehden lukua ( noi kuvat on siks niin hämäriä, kun mulla oli vaan semmonen lukuvalo päällä) Siinä mä sit luin niille ja ne kuunteli nojatuolissa tyytyväisen ja ihailevan näkösinä meitsiä.. Olin niin uppoutunut siihen lukemiseen etten heti hokannu, kun sekä kääppäri, että Tiikeri oli alkanu kuorsaan kesken mun lukemisen :( Arvatkaas ottiko päähän, kun ekaks ne kerjää mua lukeen, vaikka olisin halunnu nukkua ja sit, ku suostun lukeen niin nää tyypit alkaaki vetään sikeetä :( Siis ei mitään kunnioitusta toista kohtaan... Oliks meitsillä niin unettava ääni vai?? Tossa ne on sit simahtanu :( 
01.11.2006 - 08:34
Ette voi uskoo, kun täällä on paljon lunta ja lisää sataa vieläkin :( Aamulla, kun mami meni pissattaan kääppäriä ja Tiikeri meni siinä samalla, mutta mä vanhempana ja viisaampana kollina en menny, kun arvasin mikä siellä ulkona on tilanne... No ekaks mami ei meinannu saada ulko-ovee auki, ku lunta oli niin paksu kerros siinä ovee vasten ja sit ku se sai sen auki niin lunta tupruttaa eteiseenkin ja Tiikeri meinas palata takasin, mutta mami sano, että meet, ku pyysitkin :o Mami kerto, että kääppäri oli ihan kauhuissaan, kun siä oli lunta enemmän, kuin kääppäri on korkee, eikä se suostunu meneen rappusilta mihkään vaan pissas siihen rappusille ja Tiikerikin kävi pissaamassa ihan rappusten eteen ja tuli heti takasin sisälle :) Siis täällä on lunta ainakin puoli metriä, eikä me päästä täältä mihkään, kun tietä ei oo viä aurattu, eikä toi meiän teini-ikänen päässy kouluunkaan, kun ei bussi tullu niin ei se halunnu sit mennä myöhästyneenä ja mami sano sille, että sit meet päivällä lapioimaan pihan auki.. Varmaan se piha pitää aukasta meille, että me päästään sit käymään ulkona eikä tartte hangessa rämpiä... Mami se vaan toivoo, että satais vettä, että toi lumi sulais vielä pois.. Meistä otettiin oikein yhteispotretti, mä en kyllä tykänny yhtäänsiitä, ku mun piti väkisin olla ton kääppärin vieressä :(   Huomatkaa mikä kokoero :D 
29.10.2006 - 11:10
Taas yks tylsääkin tylsempi sunnuntai meneillään , kun mitään jänskää ei tapahdu ja meitsipoika kaipais vähän "äksöniä" elämäänsä :) Mutta tässä omassa nojatuolissani sitä vaan saa olla möllöttää, kun ei hotsita uloskaan mennä, siellä, kun on sitä äklöö lunta vieläkin.. Eikä kääppärikään esitä nyt mitään hölmöyksiään, kun se on koisimassa siä vakipaikassaan eli sukkakorissa ja Tiikeri nukkuu takan päällä.. Mitenkähän sillä Wallulla on menny, kun sillain just viikonloppuna tuli kipeeks :( Mami ei oo enää ottanu kääppäriä sänkyynsä peittonsa alle vaan siellä on ollu meitsi :) Mä muuten luulin, ettei se kääpiö ees pääsis omin avuin sänkyyn, mutta yllätyin eilen, ku se hyppäs aika kevyesti iskän sänkyyn, mutta iskä ei uskaltanu antaa sen olla siinä, kun se pelkäs, että se kääntyy yöllä sen päälle ja se kääpiö sit niinku litistyis :o Tossa on se boxi minkä se kääppäri sai ja johon se ei ees uskalla mennä, enkä määkään, mutta Tiikeri kävi heti tarkastamassa sen ;) Nam, mami teki just äsken tossa semmosen täytekakun ja laitto siihen päälle sitä kermavaahtoo ja se pursottikin sitä vaahtoo semmosesta ihme jutusta, että kun perästä painetaan niin sit se kermavaahto tulee semmosena kuviollisena pötkönä - no kyllä te tiätte :) Me saatiin sit omiin lautasiimme sitä vaahtoo, kun mami oli kerta luvannu ja saatiinkin kyllä aika reilusti, se kun oli semmosta latkoo.. öö tota laktoositonta kermaa, vaikka ei se meille mitään merkkaa me kyllä tykätään ihan minkälaisesta kermasta ja maidosta tahansa :) Tiättekö muuten, että meitsille on tullu yhtäkkiä melki kilo lisää painoo ja mami sanoki, ettei mun tarttis sitä kermavaahtoo edes syödä, kun oon niin herkkä lihoon. Vähänks mä otin nokkiini, ku se kuitenki tykkää paksuista kissoista niin mitä se sit valittaa.. Ja sitä paitsi Tiikeri painaa mua enempi ja mami vaan sanoo, että Tiikerin saa painaa, vaikka 10 kg. kun sillä on semmoset geenit ... Miksei mulla sitten oo semmosia painavia geenejä, kysyn vaan :( 
28.10.2006 - 12:39
 Kääppäri sai tänä aamuna sen kantoboxin, mutta se pelkää sitä, eikä mee lähellekään koko boxia.. Tiikeri meni heti sinne boxiin, kun se tuotiin, se on aika rohkee jätkä, mut mäkin tyydyin katteleen sitä vaan ulkopuolelta.. Mamia lapsetti hiukan yks päivä ja se tunkes tommosen jonku nuken paidan tolle kääppärille, mutta kuten ilmeestä näkee se ei tykänny siitä yhtään ja sit se otettiin pois. Täytyykin nyt heti kertoo tärkein juttu nimittäi se, että me on päästy mamin kanssa sopuun siinä sänkyasiassa. Eli mä kerron nyt sit eilisillasta, kun mä menin kattoon, et mikä on tilanne nyt sen kääppärin suhteen.. Siis, kun mä loikkasin sinne sänkyyn omasta mielestäni erittäin ketterästi niin siinä vaiheessa mami jo alko nauraan mulle ja sit se koko ajan vaan nauro ja nauro, kun esitin sitä marssimista eikä se hiiltyny, vaikka se yrittikin lukee. Varmaan mami sai ponnistella, että se pysty oleen hiiltymättä, mutta se onnistu siinä ja sit se alko sen lässyttämisen meitsille ja se oli muutenki oikein ystävällistä mulle ja mähän otin kaiken irti siitä tilanteesta :) Meitsi kehräs, leipo, marssi ja puski mamia ja sit mä menin siihen kellimisasentoon, jonka Reetin mami ainaskin tietää ja siitä mami sit innostu niin sairaasti, ettei sen halimisesta meinannu tulla loppua ja sit viä rutisti mua oikein kunnolla ja sano, et mä oon niin ihanan pyöree ja pehmonen :) Kääppärikin kävi siinä sänkyä vasten seisomassa kahdella jalalla, mutta kun vähä katoin sitä niin se meni sinne sukkakoriinsa, eikä me otettu sitä ollenkaan sänkyyn ja sit mä jäin siihen tyynylle koisiin ja mulla oli oikein hyvä mieli <3 Meillä sato aamulla aika reippaasti lunta ja arvatkaas olinks mä äimän käkenä aamulla, kun meinasin mennä ulos ja siä oli niin kaameen näköstä ja on viäkin :) 
27.10.2006 - 19:44
Hei kamut mun täytyy nyt heti kertoo mitä eilen illalla tapahtu, kun mun piti mennä nukkuun.. Siis se tapahtu sillon, kun mami oli lukemassa sängyssään ja meitsi sitten tapansa mukaan hyppää kans sinne sänkyyn, mutta eilen tulin jotain vartin myöhemmin, kuin ennen ja tiätteks mitä???? Mami oli ottanu kääppärin peittonsa alle :o Siellä peiton alla se rääpäle nuokku sillain, että sen pää niinku nousi ja laski koko ajan ylös ja alas.. No aluks en ees huomannu sitä kääppäriä vaan aloin sen tavanomaisen marssimisen siinä kirjan ja mamin naaman välissä ja mami alko ihan selvästi heti kuumeneen, mutta siitä mä vähät välitin marssin vaan edestakas :) No sit yritin tunkee pääni mamin peiton alle ja sillon mä näin KÄÄPPÄRIN siellä ja en tiä mikä mulle tuli, meniks mulla jotain väärään kurkkuun vai mitä, mutta aivastin pari kertaa oikeen kovalla äänellä ja heti kääppäri heräs, mutta mami ei päästäny sitä häipyyn, vaan se laitto meitsin lattialle :( No ajattelin siinä, että ei tää homma kyllä näin mee ja hyppäsin takasin siihen tyynylle ja kas kummaa taas yskäsin pari kertaa ja se riitti kääppärille :D Se hyppäs alas sieltä peiton alta ja meni sinne iskän sukkakoriin.. No mami ei tainnu tykätä siitä aivastelusta, koska se sano, että hyi, kun sä haiset ja laitto mun taas lattialle, siis häh miks se sit syötti mulle sitä kalaa jos ei kerran tykkää siitä hajusta.. Aattelin siinä sitten, että kolmas kerta toden sanoo ja hyppäsin taas sinne sänkyyn, mutta olin nyt viisaampi enkä menny enää yskiin mamin tyynylle vaan menin jalkopäähän aluks, mutta hiivin sitten yöllä, kun mami nukku niin siihen tyynylle sen naaman viereen hönkäileen :) Ai niin kääppäri saa yheltä tutulta sellasen kantoboxin, mähän voin sit, vaikka teljetä sen sinne niinku vahingossa.. Tosta kollikalenterista sen verran, että kai te kaikki nartut ootte huomannu, et meitsistä on aika rohkee kuva siinä mun synttärikuukautena (toukokuu) :) 
25.10.2006 - 20:46
Nyt on suoraan sanottuna piru merrassa :( Nimittäin mamilla on huomenna synttärit ja me ei Tiikerin kans muistettu koko asiaa.. Meillä ei nyt sit oo mitään lahjaa sille hommattuna, ellei sit tehä niinkuin yhet meiän kamut (Nemo ja Sirius) teki ja nyysitään joku mamin oma kukka purkista ja annetaan sit se mamille niinku lahjaks. Toisaalta se ehkä ei tykkäis siitä ja voitais saada siitä hyvästä häätö ulos. No ehkä me ei sit anneta sille mitään lahjaa vaan me voidaan antaa sille aikaamme ja vietettäis sit niinku laatuaikaa mamin kanssa ja kuljettais koko ajan sen perässä sitä se varmaan arvostaa :) Mami kyllä sano iskälle, että se inhoo kaikkia synttäreitä, sekä omiaan, että muitten.. Mami lupas tehä synttärikakun vasta viikonloppuna ja me saadaan sit kermavaahtoo, mami lupas kerta niin.. Oikeesti mami on kauheen vanha, kun sen iässä on kaks numeroo ja meitsilläkin on vaan yks numero :o Nyt mä keksin mitä me tehään, mehän voitais herättää mami aamulla laulamalla sille serenadi ... 
24.10.2006 - 19:33
Ei hitsi, mä en ymmärrä tätä enää ollenkaan :0 Siis tykkääks toi mami nyt enemmän koirista, kuin meistä kissoista, ku se tossa hössöttää kaikkee sille kääppärille... Nyt se on saanu päähänsä, että sen piskin pitää saada takki, kun sillä on muka niin ohut karva, että se palelee kylmällä ilmalla :( Siis jos se palelee niin olkoon sitten sisällä ja mamihan voi, vaikka istuttaa sille tänne sisälle ihan oman pissapuun, johon se kääppäri voi sit käydä nostamassa koipeensa :D Ei meillekään mitään retkuja oo hommattu, vaikka olis kuinka kylmä.. Niin ja kuljetusboxikin sille pitäs saada, voi vihvilä mikä lellipentu :( Ja tiättekö, että se on niiiin söpöö noitten ihmisten mielestä, kun se koira menee yöks nukkuun iskän sukkakoriin, kyllähän mäkin menisin, mutta se kori on mulle vähä ahdas.. Tänään mami puntaroi sitä piskiä ja ihmetteli, kun se painaa niin vähän, vaikka se on kova syömään. Siis on se aika kääpiö, kun se paino vaan 1.5 kg.
23.10.2006 - 09:18
 Siis nyt se sitten tapahtui, meikäpojan lempparituoli on vallattu ja sit mami vielä kuvaa tota valtausta innoissaan sensijaan, että ois ojentanu tota kääppäriä, että toisten omaisuuteen ei saa kajota :( Mutta se siinä oli hyvä puoli, että yksistään mun tuolia ei vallattu vaan Tiikerin tuolille kävi samanlailla.. Tiikeri ei kyllä paljoo välittäny, vaikka toi tyyppi ottikin sen tuolin käyttöönsä.. 
22.10.2006 - 10:44
Tavallisen tylsä päivä meneillään, ei hotsita oikein mikään.. Porukatkin vaan löhöö sängyssä pitkänään. Ja ulkonakin on tylsän näköstä, märkää ja kylmää, ettei sit huvita sinnekään mennä, no kai meiänkin pitää sit vaan löhötä :( Kääppärikin löhöö sohvalla, se on ottanu nyt sen nukkumapaikakseen ei onneks sitten menny ja ryöstäny mun lempparituolia :) Mamin mielestä aamulla sattu huvittava tapaus tai ainakin se nauro sille, eli semmonen, että toi kääppäri tuli aamupissalta ulkoo ja sillä on semmonen tyyli, että se juoksee aina, et se ei niinku koskaan kävele. Niin siis se tulee sit sieltä ulkoo kauheeta höökää sisälle ja meikäpoika istuu tossa eteisen kynnyksellä niin eikös toi kääppäri juokse suoraan päin meikäläistä ja meitsi kellahtaa kyljelleen ja kääppäri on sen näkönen niinku ei olis ees huomannu, että siinä oli meikäläinen johon se törmäs.. Siis apua mun upeeseen turkkiin tarttu varmaan miljoona koirabasillia.. Aloin kyllä heti putsaan turkkiani, mutta en sit tiä, että sainko kaikki basillit pois.. Tossa on kuva jossa en kato hyvällä silmällä ton kääppärin touhuja, siinä meitsi vähä pörhistelee :)  Kääppäri tanssii.. 
21.10.2006 - 15:12
Apua! Tänään oli kauhistuttava päivä, kun olin just asettunu mun lempparituoliini päikkäreille, niin eikös meiän pihaan tuu auto ja sit alkaa kuulua, kun auton ovia paiskotaan, siinä vaiheessa oli jo unikin karissu mun silmistä ja kyyläsin turkki pörheenä, että, ketä sieltä oikein tulee . Voitte arvata, että meikä pelästy, ku ovi aukes ja semmonen iso musta/ruskee koiran kuono tulee mun näkökenttään.. Siinä vaiheessa sitten päätin lähtee nosteleen ja ryntäsin salamana ovesta pihalle.. Vähä mua sapetti, kun luulin eka, että se kääppäri oli kutsunu kaikki koirakaverinsa meille bilettään, mutta tajusin kyllä sit jälkeenpäin, että ei se dobr.. dobe.. no joku manni tai manne siis ollukkaan ton kääppärin kavereita vaan se oli mamin ja iskän tuttuja ja olin mä sen koiran ennenkin nähny, mutta en tuntenu sitä, kun se oli kasvanu sairaan suureks, vaikka oli oikeestaan vielä ihan vauva alle 5kk. Mami kerto, et toi kääppärikin ujosteli sitä mustaa mannee ja oli piilossa kaapin alla. Alla todistusaineistoo.. 
19.10.2006 - 20:00
Niin siis mä en sit voinu olla pitempään poissa mamin viekusta ja niinpä mä nukuin koko viime yön sen peiton alla. Siinä tapahtu sillain, että mami vei tota pikkupiskiä iltapissalle niin sillä aikaa mä hiippailin jo valmiiks mamin sänkyyn ja sit ku mami tuli sinne sänkyyn sieltä pissatuksesta niin sehän alko siinä siunaileen, kun näki mut siä kellimässä :) Olin mä vähä vieläkin vihanen mamille ja siks tein sille kiusaa, kun se yritti lukee ennen nukkumista niin mä menin pyöriin siihen sen naaman ja kirjan väliin, hihihih.... No aluks mami mua silitteli ja halaili ja meitsipoika kehräs, mutta sitten huomasin selvästi, että mamilta alko mennä hermo, kun se ei saanu lukee sitä kirjaansa se, kun oli kuulemma jääny jännään kohtaan. Sit se lakkas huomioimasta mua ja käski mun lopettaa ja laitto mun peittonsa alle. Jäin sinne peiton alle sitten ja jossain vaiheessa yötä Tiikerikin tunkes ruhonsa sinne peiton alle.. Aika ihme juttu, et toi koira pääsee hyppään sohvalle, vaikka se tuskin edes ylettyy sohvan reunaan asti, kun se seisoo kahdella jalalla. Sori, et mä jauhan tätä samaa koira-asiaa, mutta tää on ollu mulle aika kova pala purtavaksi.
18.10.2006 - 19:56
 Joo ei se kääpiö sit viäkään oo menny kotiinsa, täällä se vieläkin palloilee ja se on nyt tullu rohkeemmaks. Meitsi vaihto taas viime yönä nukkumapaikkaa ja nukuin yläkerrassa, kun sen piskin elämöinti häiritti mun yöunia viimeks, kun olin alakerrassa. Tiikeri alkaa olla sen kanssa hyvää pataa ja tänään, kun mami toi sen kääpiön ulos niin Tiikeri seuras sitä koko ajan, No olinhan mäkin siinä paikalla, mutta pidin kyllä etäisyyttä siihen koiraan. Mami kuvas sitä ihan innoissaan edestä ja takaa ja vähä muualtakin ja sit mami laitto senkin kuvasivun tohon meiän kuvien kanssa samaan laatikkoon... Ja tiätteks mitä, se koira meni mun ja Tiikerin hiekkalaatikkoon, vaikka ei se sinne mitään tehny, mutta voidaanks me nyt sit ollenkaan käyttää sitä enää jos siihen laatikkoon on tarttunu koirabasillia tai jotain.. Mä just olin aatellu alkaa talvella käyttään sitä hiekkalaatikkoo, kun ei aina hotsita mennä ulos jos on kova pakkanen. Mulla on todistusaineistoo siitä hiekkalaatikko jutusta tossa alhaalla. 
16.10.2006 - 19:40
Hoh hoijaa, meitsi sitten nukku viime yön eteisen tuolilla, ku ei hotsittanu mennä peremmälle, kun toi kääppäri oli joka puolella pyörimässä. Tiikeri nukku koko yön iskän tyynyllä ja kyllä munkin teki mieli mennä mamin peiton alle, mutta en sit kiusallanikaan menny, vaikka mami kävi yöllä mua hakemassa.. Ja tieätteks mitä, toi kääpiö alko juokseen yöllä ja sen kynsistä kuulu semmonen nap, nap ääni ja vähänkse häiritti mua ja sit se alko yöllä syömään jotain koiran naksuja ja siitäkin kuulu kauhee ääni. Ja eikös mami alkanu sille yölläkin lässyttään, mutta meitsi se vaan sai nukkua eteisessä. Ja arvatkaa ottaaks päähän, kun mami anto sille koiralle semmosen mun vanhan nukkumalaatikon jossa mä nukuin pienenä ja se piski omi sen oitis ja se on aina siä MUN laatikossa etten saa raahattua sitä poiskaan siltä. Sillä laatikolla on sentäs muistoarvoo ja olisin säilyttäny sen, mutta nyt se on jo pilalla, kun se haisee koiralle :(
15.10.2006 - 08:20
Nyt on sitten koittanut se meidän yllätyspäivä. Kauheesti noi ihmiset tossa valmistelee lähtöö johonkin, ne on laittanu sen rollaattorinkin jo autoon, eikä mun tarttenu sit kuntoilla sillä yhtään. Mami sano, et sit ku ne tulee takasin niin niillä on se yllätys mukana, voi vihvilä, että mua oikeesti pelottaa se ylläri. Mutta kerron sitten lisää, kun se yllätysjutska on saatu. Nyt porukat on tullu kotiin ja mä oon siis ihan shokissa... Siis tää on kauheeta mä en voi uskoo tätä todeksi nimittäin toi mami on nyt menny ottaan sen kääpiökoiran mistä se on jo vuosia puhunu. Mitenkähän mun nyt käy, unohtaakohan mami mut kokonaan, kun se koko ajan lässyttää sille kääpiölle. Siis se on ihan sairaan pieni, ehkä alle puolet mun koostani. Tossa siitä pari kuvaa..   
13.10.2006 - 18:46
No niinhän siinä sitten kävi, että mami ei avannu konetta eilen ollenkaan eikä me sitten päästy kirjottelemaan tänne sanaakaan.. Mutta nyt on hyvä tilaisuus kirjotella, kun mami on puhelimessa järkkäämässä meille muka yllätystä.. Se vaan, että mamin yllätykset ei aina oo meille kovinkaan mukavia.. Se sano, että me saadaan tietää se yllätys vasta sunnuntaina iltapäivävällä, mua alkaa jo pelottaa, että mitä se on taas keksiny.. Nimittäin eilen noi meiän ihmiset oli jossain ostoksilla ja sit, ku ne tuli kotiin niin niillä oli pari sairaan isoo kamaa autossa. No tietty me luultiin, että ne on ostanu meille jotain hauskaa ja kehittävää, mutta kissan viikset ei hyvältä näyttäny sillä ekassa paketissa oli rollaattori sillä nimellä mami siitä puhu ja luulin, että mun tarvii alkaa sillä jotain niinku kuntoileen tai jotain. No selvishän sekin asia sitten lopulta, ettei se ollu meille kummallekkaan vaan se oli noitten ihmisten mummulle. Sitten ootettiin jännittyneenä, että mitähän siellä toisessa paketissa on ja varmana se ainakin on meille ja pyörittiin siinä mamin ja iskän jaloissa, kun ne ähisi sen paketin kanssa. Arvaatkaas mitä, ne ei ees tuonu sitä pakettia eteistä pitemmälle vaan ne lähti viemään sitä tonne yläkertaan ja Tiikeri lähti kyylään niitten perään, että viedäänkö se paketti noille jyrsijöille niinku et se oli joku uus terraario tai silleen. Siitä muuten tulikin mieleeni, että yks noista meillä asuvista herkkupaloista on vähän aikaa sitten kuollu nimittäin se suurin noista eli hamsteri tai joku semmonen, mutta ei me siihen oltu syypäitä, et se kuoli. Ai niin mihinkäs mä jäinkään, ai joo se paketti ei sit ollu niille jyrsijöollekään vaan se vietiin Tiikerin puheitten mukaan tolle meidän "lady in black" tyypille, se on semmonen teini-ikänen jos ette tienny ja Tiikeri sano, et siä paketissa oli iso telkkari. Epistä meinaan, et meillä on vieläkin toi tommonen minitelkkari täällä alakerrassa ja mami sanoo, että se kattelee sitä niin kauan, kun siitä pystyy ohjelmia kattoon ja sit se vasta ostaa semmosen taulutelevision vai oliko se televisiotaulun emmää muista. Vähän mä ihmettelen mun mamia jos se aikoo tuijottaa seinällä jotain taulua jossa on television kuva. Joo ja sit se yks vieras kolli tuli taas tänään ja eikös mami taas heti ollu viemässä sille ruokaa ja tsiikatkaa tolla jätkällä on meitsin yks lempilautasista nenän alla siis törkeetä. Ja kattokaa ny mikä kuviokin sillä on naamassa toinen puoli naamasta on musta ja toinen valkonen. Kuulin mamin sanovan iskälle, että tän syksyn aikana tolle kollille haetaan loukku, vaikka se olis iskän mielestä kuinka paljon hyvänsa jonkun kissa.. Siis, että toi kolli saa siis loukun ja me ei saatu mitään ei paketin pakettia.. 
11.10.2006 - 20:58
Jee, nyt me ollaan Tiikerin kanssa tehty meille oma blogi, kun mami heittäyty niin tylsäks ettei sitä hotsittanu enää mikään niin me päätettiin, että asiaan pitää saada parannus. Oikeestaan tää blogijuttu alko itään mun herneen kokosissa aivoissani jo kauan aikaa sitten, kun Roope ja Misu tätä joskus ehdotti. No mä kävin sillon vähä kyyläämässä, että minklainen tää blogihomma on ja hokasin oitis ettei tää oo meitsiä varten ja kysyin Tiikeriltäkin, että tajuuko se tästä hommasta mitään, mutta sehän ei edes tajunnu, et mistä mä niinku puhun. No sit jokin aika sitten mun kamu Leevi, se asuu Hesassa niin se otti taas tän blogiasian puheeksi ja tulin sit uudestaan kattoon, että jos, vaikka osaisin tehä täällä jotain ja tämmösen nyt sit sain aikaseks. Uskalsin noi 3 mun kissakamun blogia linkittää heti suoralta tassulta, kun en usko, et ne mulle siitä suuttuis. Toi laskuri on mun poisnukkuneilta entisiltä kotareiltani, että siks siinä on noita kävijöitä vähä useampi. Noi laatikot on ei kyllä oo mun mieleisessäni järjestyksessä, mutta en nyt jaksa alkaa noitten koodien kanssa pelaan, joten saa olla jonkin aikaa noin. En sit varmaankaan kovin aktiivisesti pysty tänne kirjotteleen, kun me ollaan viä näin syksysin Tiikerin kanssa hommissa ja sit ollaan iltasin aika simahtaneita poikia ja kun mamilta pitää salaa kirjotella ja varmaan se tulee ja länttää koneen kiinni just kesken kirjottamisen se, kun on vähä semmonen.  
|
Pojun 9v synttäreihin

Tiikerin 5v.synttäreihin

|